IRC-Galleria

En oo vieläkään varma onko hevoslukiota oikeasti olemassa vai kuulinko vain väärin.

Ihmiset aina kysyy mitä Santtu nyt osaa. Ainakin se on oppinut hienosti kirkumaan. Sit se osaa vähän mönkiä, ja raapia matosta irti mun hiuksia ja syödä niitä. Se tajuaa jo kenet se tuntee ja ketä ei. Mutta vielä ei ole aika kysyä osaako se jo puhua/kävellä.

Oispa jo joulu. Vähä meille tulee sit joulupukki. Mutta mitä sitten kun lapsen vie Muumimaailmaan, niin kuuluuko sille valehdella että ne on oikeesti niitä muumeja? Onko siinä jutussa mitään mieltä muuten? Mutta oispa joulu. Oli niin kauheaa sillon kun Janne oli joulupukki. Haluan jonkun toisen.

Oon aina miettinyt että miten vitamiinipillerit tehdään.

Santulla on kuumetta ja sen pää on niin kuuma, että se lämmittää mukavasti mun kipeää kurkkua.

näytän linnulta. sellaselta isolta linnulta, joka syö paljon. koppelo.

Me joudutaan oikein hankkia Santulle passi, ja passikuvat, missä sillä on silmät auki ja suu kiinni. Ja se tehdään vasta maanantaina, joten stressaan koko viikonlopun.

Kun mä olin lapsi, meidän naapurit pyysi meiltä lainaan isoa kattilaa voidakseen tehdä sianpääsylttyä. Se on ainoa kerta kun oon kuullut puhuttavan sianpääsyltystä.

Oli kyllä kivaa eilen, vaikka olikin hiukan rankka näky aamulla peilissä. Enkä nyt tarkoita naamaa.

Nyt meen nukkumaan. Raivokas Santtukin on hiljentynyt.

Oon hieman kauhuissani, mutta toisaalta onnellinen. Haluisin mennä jo ostamaan Santulle omat aterimet. Haluisiiiin. En ees tiedä onko Tampereella Mokoa. Luulen, ettei Janne lähde niiden takia Ideaparkkiin, enkä jaksa koetella.

Santtu osaakin soittaa marakassia, ja eilen se myös lauloi mukana. Siinä on niin fiksu ja lahjakas poika. Eilisen neuvolan mukaan se on nyt 7490 g. Ja 63,5 cm.

Oispa jo ne kaikki häät, mihin meen kesällä. Pistää niin vihaksi, kun meistä vaan Janne pääsee aina häihin. En muista meidän omista häistä enää mitään ja oon vaan saakelin kyllästynyt niihin, koska liimasin vihdoin ne kaikki hiton kuvat albumiin. Siinä meni mun ns. elämäni onnellisin päivä. Onkohan joku oikeesti silloin kaikkein onnellisin. Kaikki ne puheet ja kaikki. Mä olin kovin paljon onnellisempi sillon kun me mentiin kihloihin. Ja sit kun sai Santun. Ja muinakin monina päivinä elämässäni. Paitsi pidin mä siitä vihkimisosuudesta, se täytyy häiden hyväksi sanoa. Kai se on niin, että sellaset yllättävät hienot jutut saa paljon enemmän intoihinsa. En kyllä voi väittää olleeni jotenkin yllättynyt Santusta, koska olin siinä jo jonkin aikaa ollut raskaana, mutta se on eri asia.