Mä kierrän viihdyttämässä, mut ennen kaikkee kyse on siit et viihdynks mä tässä?
Mä oon koukus tähän elämään, siks tän kaiken loppumist joutuu vähä pelätä.
Oon painanu menemään taas pää kolmantena jalkana,
iskee vauhtisokeus, täytyy olla sen kaa tarkkana.
Mun pitää viilettää, niin että ehditään, se tietää taas lisää kiirettä ja stressiä.
Eka vedit kierosti mun jalat alta, sit aloit puhuu kaikest vakavasta.
Paha tapa, en voinu karatakaan, ois voinu paremminki sanat valkkaa, ois pitäny sanoo jotain ihan muuta. Taidan olla pihal ja tää on pilal mutta en vaan tajunnut miettii sitä tarkkaan.
Se kulkee mukanas, estää sua löytämästä mitään uutta vakavaa ja siks sä ootkin köyhä jätkä.
Mikään ei tunnu miltään, ku levottomat yks, mut miks vitussa mä tarviin silti hermolomaa nyt, hä?
Mä selviin, en luovuta, en anna periks noin vaan, ja mulla on voimaa kantaa tää mun hartioilla!