IRC-Galleria

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika.
Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka
kerran kun hän menetti malttinsa hänen tuli vasaroida yksi naula aidan
takaosaan. Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien
viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin
naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä
itsensä kuin takoa nauloja aitaan. Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei
kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä
ehdotti että poika vetäisi aidasta pois yhden naulan jokaisena
sellaisena päivänä, jolloin hän ei kiivastunut. Päivät kuluivat ja
lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut
kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi:
"Olet tehnyt hienoa työtä, poikani, mutta katsopas aidassa olevia
reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanomat
sanat jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen
ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa
pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa." Sanoilla aiheutettu haava
on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin. Ystävät ovat tosi harvinaisia
jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaiset sinua onnistumaan.
He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat
aina avata sydämensä meille.Suo minulle
anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän.