D-lonkat!
On vähän huono fiilis ollu, mutta elämä jatkuu.
Ois paljon lisääkin kerrottavaa, mutta tässä karkeasti.
Kirjoitan varmaan illalla lisää, kuhan menen kämpille. MUtta ell-asemalta saatiin aivan mukavaa palvelua
Nyt lisää keskiviikosta: Herättiin aamulla vassun kanssa, mulle ei ruoka maistunu yhtään, kai mie jännitin niin paljon, ja mua pelotti.
Mentiin vassun kanssa porukoille, ja sieltä sitten lähdettiin äitin kanssa viemään tarrea kohti lahtea.
Matka meni oikeestaan ihan hyvin, hiukan mutkien kauttaonneksi päästiin perille. Oli niin ison näkönen paikka, tai ainakin se siltä tuntu kun vertas lappeenrannan klinikoihin, ihmisiä oli niin paljon, siellä täällä. Mä jo varmiiksi vielä hermostuneena, mulla oli paha olo.
Lääkäri tutki jonkinverran tarrea, anto rauhotteen. Mentiin sitten kohti röntgenhuonetta, sinne kun päästiin tarre nukahti niin levollisesti. Äitin tultua hetken päästä, tarren sen huomattua, koitti se vielä viimesillä ponnistuksillaan, että mä vielä nousen, mutta nukahti.
Ei auttanu kuin rapsuttaa tarrea ja sanoa, mä rakastan sua, oot tuovin oma kulta-rakas.
Kohta tuli hoitajat, käskivät meidät pois, mikä oli mulle vähän shokki, kun aina olen ollut vassunkin kaikissa röntgenissä mukana, mutta mä ihan kuitenkin lähdin sieltä mutsin kanssa pois. Siellä me istuttiin käytävällä, mua oksetti ja oli paha olo, Ja toisessa huoneessa Tarre on yksin hoitajien kanssa. Mutta onnneksi tarre oli kaikesta tietämätön, ja nukkui.
Kun saatin taas mennä takaisin, mä kosketin tarrea päähän, pussasin, ja sanoin taas että tuovi rakastaa sua. Mulla oli niin haikee fiilis kaikesta.
Ell sano, että etujalat on terveet ja ok! Mutta takajalat, ensinnäkin d-lonkat, kyllähän se niillä elää, mutta lonkkavika, ei siitä mihinkään pääse. Ja on kasvuhäiriötä takajaloissa. Mikä mua ittee surettaa, josta mulla on paska olo. Sillä hetkellä kun se näytti tarren kuvat jaloista, mua oksetti, itketti. Ell kehotti mua heti istumaan, onneksi, kohta olisin varmaan pyörtynyt.
Sitä kun kuitenkin on ollu mielestään tarkka ruuan suhteen, painokin noussut maltillisesti, niin en tajunnu... Ja ruoka ollu liian vahvaa. MUtta tapahtunu mikä tapahtunut, Tarre voi kuitenkin elää ihan suhkot normaalia elämää, normaalia pennun elämää, niin se ell sano :) Ainut lohduttava asia sillä hetkellä. Nyt laimennetaan ruokaa riisillä, saa niveliä rasvaamaa lääkettä, ja syö kipulääkkeitä. Ja elämää koitetaan eteenpäin.