IRC-Galleria

ansku17

ansku17

urheilija-tuovi

Nyt on uusia kuvia :)Lauantai 26.05.2007 19:02

ja täällä lisää: http://kuvablogi.com/blog/6919/1/

Kuka heittän vassun lelun roskiin!?!Lauantai 26.05.2007 16:25

ONkohan meillä joku vihollinen? Kuka on heittän tosiaan sen lelun roskiin, se on heitetty viime yön tai tän aamun aikan. koska eilenkun vein roskia sitä ei siellä ollut.

Nyt löysin sattumalta. Se on vielä vassun ihka ensimmäinen lelu ! Mutta pääasia nyt se on "ongittu" turvaan, ja miun tenavat silläpihalla leikkivätkin.
Ja yksi kakka läjä on pihalta kadonnut. Nyt ihmetyttää.
Tarre kun tekee aika useesti tohon pihalle kakat, pääasia sekin kuin että sisälle tekis. Tarkotus on tosiaan opettaa että kakat tehdään pihasta kauemmasta, esim. mehtään. MUtta näin alkuun mielestä parempi että edes ulos pihaan, kuin että sisälle.

Yöllä tarre teki taas pihalle, ja oli tarkotus tosiaan se kerätä kuhan koirat olis takas sisällä, kun ei ollu kakkapussia. Kaikki kakat sitä ennen olen poiminut roskiin. Yritän parhaani mukaan pitää keräämisestä kiinni, eikä se olisi itekkään mukava niihin astua!
Nyt muistin sen kakan ja lähin ettimään, eihän sitä löytyny, mutta kuitenkin taas yhdet kakat vein roskiin.

Ja sitten vielä tää vassun lelu roskis. Onko joku ärsyyntyny kun me pihalla oleillaan, ja koirat on irti. Tosin parempi kai se on että me sitä pihaa "kulutetaan" kun muuten tää piha on ihan autio. Kaikki naapurit kyl on oll havaitessaan Tarre, että voiku ihana ja lässyn lässyn, mutta olisiko kuitenkin jollakin jotain hampaan kolossa, noh tiedä tuota, toivottvasti ei.
Se ei olisi mukavaa. Ja jos jollakin olis, toivottavasti tulis sanomaan sen mulle suoraan päin naamaa.

Muuten tää päivä menny ihan hyvin. Kaivettiin ulos mennessä Tarren uusi lelu kassista ja otettiin käyttöön, heittelin niitä naruleluja kummallekki, ja kyllä tykkäsivät.Nyt nukutaan sisällä kumpikin ihan puhki :D On se ihanaa näköstä. Ihan naatti Tarrekin. ;)
Vassuvaan olis leikkiessään halunnu kummatkin, eikä olis millään Tarrelle kumpaakaan siis antan. Vassulla on suureet unelmat, tai kai sille on vaan tiukkaa luopua omista leluistaa, että joku muukin niillä leikkis. Tosin toinen leluista oli ihan uusi, ja se oli Tarren, joka saatiin kasvattajalta matkaan. Vassu vaan ei oikein tahtonut sitä tajuta, heh heh :)

pitää myöhemmin tässä laittaa tänne uusia kuvia, ja tuosta meidän pihaleikistä.

heips.

viikko menny Lauantai 26.05.2007 15:24

Hups heijakkaa

Viikko menny jo tarren tulosta, aika menny kuin siivillä.
Olenko mä kertonut meiän jäätelöretkestä, en varmaankaan.
Niin silloin viime la, oli tosi kaunis päivä, Tarre syliin, ja vassu hihnan päälle. Käytiin savitaipaleen torilla jätskillä siis, niinkuin jo maininnnin.. Siellä oli järkky jono, joten ajattelin että istutaan tässä toolilla vähän aikaa, jos jono häviäis. Monet ihasteli Tarrea, olihan se niin pieni ja ihana. Vassu väi vähän huonolle huomiolle, mutta koitin sitäkin huomioida.

Sain mie sen jätskinkin ostettua, ja heti tarre haukkas tötterön melkein kokonaan pohjasta päin. OLi kauhee tohina, koitin kumallekki tasapuolisesti antaa jätskiä, jaa paljonkohan mä ite sain syötyä, no ainakin muistan dumlen maun, oli ihan hyvää, mutta jäätelöpallot oli tosi pieniä, nyt alan kyllä laitan boikottiin sen kiskan, vaikka kuinka onkin stu:n hyväks plää plää plää.. Tarre sai huomiota, ja matka oli raskas, ainakin jossei muille, niin ainakin mun käsivarsille ;) NOh ne on kyllä saanu kyytiä muutenkin koko tän viikon aikan.

Olen siis miltei joka aamu, kantan Tarren piennartielle, kun ei se jaksa kävellä, eikä pentua saiskaan kävelyttää muutako sen verran kun ite jaksaa. NOh jos tämä kantaminen oli verrattavaa punttisalilla käytiin, toivotaan ;)
Vassukin on terrorisoinu huomion takia, yks päivä alko nilkuttamaan, et "ai ai tuovi, etkö sä huomaa mie olen kipee" heh heh.
Puol tuntii, tai koko salkkarien ajan pidi vassua sylissä, ja hoivasin, leikkasin tassukarvat. Niin senjälkeen hävis nilkuttaminenkin. Että kyllä ne koiratkin tosian osaa huomiota kerjätä, tai vassu kyllä välillä ihan asiasta. Ei sitäkään saa unohtaa.

Olen parhaani mukaan tosiaan yrittän vassuaki pikkulenkeillä huomioida, ja äitillekki huomautin, etä kuhuppa tuota vassuakin, kun koko ajan vaan Tarrelle höpisee ;)

Tarre on tosiaan kasvanut ihan järkkypaljon, tai ainakin siltä tuntuu tosiaan. Ei oo ihan sellainen pikkulapsi, kun oli tulessaa. Osaa siis tosiaan olla oikea juntturapää, ja osoittaa mieltään, juosta karkuun yms..
Ja yks ihnottavuus,on tuo housuista, vaatteista ylipäätänsä kiinni ottaminen, välillä ihan raivostustuttaa! Mutta pienihän se on, ha hampaita varmaa kutittaa, niin pitää niillä tarttua kaikkeen.

Sanoinkin mutsille yks päivä, että pitä hankkia tarrelle tekari, ja laittaa se vaan kun on syömä aikan, muuten pois, niin ei tee tuhoa, heh hheh oompa mie ilkee. Ei vaitiskaan, mutta välillä oma mieli menee pirulliseksi, kun on ärsyttävä hetki.

Mutta kyllä iloset hetket voittaa noi ärtymyshetket :) Ja muistanhan mie, osashan vassukin pienenä olla inhottava, tai on varmaan kaikki pienenä.

Nyt ollaan oltu ihan nieriäntiellä ja oltu keskenään, vietetty rauhallista aikaa keskenään :) Nyt pitää viedä vassu ja tarre pissille ja kakalla.

pitää vielä kirjoittaa myöhemmin tuosta to-illasta kun tehtiin yhteisvoimin pihatöitä.;)

pennun valintaaSunnuntai 20.05.2007 13:45

Niin olin aluneperin valinnu toisen pennun, sen urvelon. Kasvattaja kuitenkin viimesen viikon aikana soitteli, että vaihtaisin pennun toiseen, koska toinen olisi lupaavampi näyttelyihin. Sanoin aika tiukkaankin, että en vaiha, kun enhän mä pentua edes ollu nähny.

No kuitenkin sinne mentäessä siellä oli kumpaisetkin urokset paikalla, ja kyl mie sitten päädyin siihen toiseen, eli Torveloon, heh :) niinkuin se mies siellä sanoi.
Mutta nyt se tosiaan on Tarre.

Tehtiin kauppakirjat, sain ruokaa ja lelut matkaan. IHania neuvoja, ja muutenkin kasvattaja todella toivoi, että laitan kuvia ja olen yhteyksissä. Ja toki mie olen, ois kerrankin mukavaa, jos on kasvattaja jolta kysyä neuvoa, toisin kuin vassun tapauksessa. Mutta vassun kauppaa en missään nimessä kadu.

Matka oli kotio aika pitkä, tai ainakin siltä se tuntu. Mutta hyvin päästiin perille, ja ihana pienonen on. Imatralla pysähtyessä tuli joku mies ihastelemaan, ja kävi ilmi, etä sillä on kanssa berni samasta kennelistä.Mikä yhteensattuma :)
Käytiin me olikohan parikkala, kukka-kasvikauppa, siis sellanen valtava kasvimaaheh.. niin kaikki siellä Tarre ihasteli, ja vassu oli tosi mustasukkainen.

Vassu ei vaan oikein vieläkään jaksa aina käsittää Tarre, että tuommonen nyt tulee hänen valtakuntaansa. Ja vie osan huomiosta, mutta se tosiaan pitää muistaa, että vassu sa ihan samalla lailla huomiota.

Ensimmäinen yö meni niinkuin tuo viime yökin, eli näin : Tässä kopio tekstistä jonka kirjotin yhel keskustelupalstal
"Kaks yötä jo pennun kanssa oltu, ens yönä taitaa vesikuppi lähtä pöydälle. Pissaa tulee ihan litroittain varmaan
Kakat tulee onneksi jo ulos, mutta pissaamaan tuo on hirvee. Kuitenkin tekee kaikki pissat sanomalehelle.

Mutsikin eilen sano, että onkohan tolla joku vika, kun vettäkin menee ihan tuhottomasti. Mutta kaippa tuo on normaalia? Kai se on suhteutettua pennun kokoon, vassunhan ei kauheesti vettä litki, niin siksi kai ihmetyttää, kun tottunut vassun määriin.

Mutta tämä ihana väsy. Miun se ei anna nukkua yöllä,jos sitäkään ei nukuta. Kun 12 aikaan yöllä käytän ulkona, neljän aikaan herättää, mennään ulos, sisälle tullaan, se on sitten 1 - 1,5 tuntia pirtee,ja mun on turha edes kuvitellakkaa nukkuvani, sitten kun se leikeiltään yöllä sammuu, saan mäkin unen päästä kiinni, ja sama rumpa taas tunnin päästä.
Viime yönä nukuttu se viis tuntia Olin vielä eilen illal yhteen asti töissä lavalla.

Pitää varmaan alkaa päivälläkin sen tahtiin nukkumaan, että saa nämä univelat poies

On tämä ihanaa arkea , tätä olen aina kaivannu

Kun muistelen vassun pentuaikaa, oli vassu paljon helpompi "

Nyt vassun kanssa mennään piennartielle, saavat olla taas "mummun" kanssa, kun lähdetään markun kanssa lavalla maastojuoksukisoihin.

HehkutustaLauantai 19.05.2007 18:43

Ihanaa nyt se Tarre on kotona :)

Tässä vähän hehkutusta :Aihe: Berninpentu on nyt kotona :D Aivan lutunen, miun tarre !
tuovi
Riesa lähetetty 19-05-2007 10:38 lähettäjän tuovi tiedot Emailia käyttäjälle tuovi Muokkaa/Poista No niin eilen se koitti, lähdettiin hakemaan Tarrea

Se on aivan ihana, ja mun suurin elämäni haave toteutui Tarren tullessa kotiin. Pultin kuoltua 2000 kesällä, olen aina haaveillut bernistä.

Eilen lähtö oli todella vaikea, kun tuli pulttia ikävä, mutta iloksi kaikki muuttui kun sain Tarren syliin

Tarre oli pennuista PARAS näin ulkomuodollisesti, joten näyttelyitä lähdetää kokeilemaan varmaankin ja sitä kasvattaja todella toivoikin.
ansku17
Tuolla irc-galleriassani on muutama kuva, pitää tänään ottaa paljon kuvia lisä ulkona.

Vassu ei vaan oikein jaksa käsittää tuollasta pentua Vähän ollu erimiellisyyksiä, mutta jos se elämä tästä tasaantus

[Viestiä muokattu. Muokkaaja: tuovi (aika: 19-05-2007).]


Jahaa
Riesa lähetetty 19-05-2007 10:38 lähettäjän Jahaa tiedot Emailia käyttäjälle Jahaa Muokkaa/Poista Ompas suloinen Onnea pikkuisesta!


carsaa
Riesa lähetetty 19-05-2007 10:40 lähettäjän carsaa tiedot Emailia käyttäjälle carsaa Muokkaa/Poista Onnea onnea!! Ihana bentu! Lisää kuvia vaan heti, ruokkimaan mun Berni kuumetta! Ihqu!

Saako kysyä, mistä kasvattajalta pentu on?


ruuhkatukka
MegaAddikti lähetetty 19-05-2007 10:44 lähettäjän ruuhkatukka tiedot Muokkaa/Poista Onnea, paljon onnea


retsa
MegaAddikti lähetetty 19-05-2007 10:44 lähettäjän retsa tiedot Emailia käyttäjälle retsa Muokkaa/Poista Ihana Onnea
Sanaton


tarina65
Riesa lähetetty 19-05-2007 10:47 lähettäjän tarina65 tiedot Emailia käyttäjälle tarina65 Muokkaa/Poista Paljon onnea!!

Tuolla galleriassasi oli muutenkin kivoja eläinkuvia.


Yaba
MegaAddikti lähetetty 19-05-2007 10:49 lähettäjän Yaba tiedot Emailia käyttäjälle Yaba Muokkaa/Poista Otan osaa...

Mistäpäin Tarre on?


tuovi
Riesa lähetetty 19-05-2007 10:51 lähettäjän tuovi tiedot Emailia käyttäjälle tuovi Muokkaa/Poista Kiittos, kiitos

Tarre on Bernoban-kennelistä.


May
Riesa lähetetty 19-05-2007 11:00 lähettäjän May tiedot Emailia käyttäjälle May Muokkaa/Poista Onnea pentupallerosta!

danoontje
Aktiivi lähetetty 19-05-2007 11:10 lähettäjän danoontje tiedot Muokkaa/Poista Suloinen pieni, onnea!


Kaisa Kortelainen
Riesa lähetetty 19-05-2007 11:11 lähettäjän Kaisa Kortelainen tiedot Emailia käyttäjälle Kaisa Kortelainen Muokkaa/Poista Onnea!


Martina
MegaAddikti lähetetty 19-05-2007 11:13 lähettäjän Martina tiedot Emailia käyttäjälle Martina Muokkaa/Poista Oih Minäkin haluun oman bernin!


eläinrakas20v
Addikti lähetetty 19-05-2007 11:23 lähettäjän eläinrakas20v tiedot Muokkaa/Poista Oii superihana karvapallero!

Mullekkin yksi tuommoinen kiitos


irko
Riesa lähetetty 19-05-2007 13:03 lähettäjän irko tiedot Emailia käyttäjälle irko Muokkaa/Poista Ihana Onnea uudesta tulokkaasta!


Zafira
MegaAddikti lähetetty 19-05-2007 13:06 lähettäjän Zafira tiedot Muokkaa/Poista Nallekarhu.
Ihania pennuntuoksuisia hetkiä!
Pentuja on aina ihana seurailla.


outi_s
MegaAddikti lähetetty 19-05-2007 13:08 lähettäjän outi_s tiedot Emailia käyttäjälle outi_s Muokkaa/Poista Onnea pennusta


rottistyty
MegaAddikti lähetetty 19-05-2007 13:28 lähettäjän rottistyty tiedot Emailia käyttäjälle rottistyty Muokkaa/Poista Onnittelut! Ihana bernivauva

Kaunis kuva sinulla tuolla galleriassa, sinusta ja edesmenneestä Pultista


tuovi
Riesa lähetetty 19-05-2007 15:41 lähettäjän tuovi tiedot Emailia käyttäjälle tuovi Muokkaa/Poista ^Pultti onkin ollut varmaan elämäni koira, jos edesmenneistä koirista pitää joku valita. Kai sitä nyt toivoo,että Tarressa olisi jotain samaa kuin Pultissa. Ja vaikkei oliskaan, tuntuu tämä niin ihanalta, ja jotenkin mahottomalta uskoa vieläkään todeksi, vaikka nytkin tuo yrittää jo jotain tuhoaa tehä, heti kun silmäni välttää, että kai se tosiaan on totta, että mulla on berninpentu

Niin ja Kiitos kaikille


Xsiina
Riesa lähetetty 19-05-2007 15:42 lähettäjän Xsiina tiedot Emailia käyttäjälle Xsiina Muokkaa/Poista Söpö pikkuinen pallero Onnea!


Titus
MegaAddikti lähetetty 19-05-2007 15:47 lähettäjän Titus tiedot Muokkaa/Poista Oih, ihana! :O
Kyllä mullakin vielä joskus...


pircot
Aktiivi lähetetty 19-05-2007 16:38 lähettäjän pircot tiedot Emailia käyttäjälle pircot Muokkaa/Poista Ihana


Warrick
Addikti lähetetty 19-05-2007 16:40 lähettäjän Warrick tiedot Emailia käyttäjälle Warrick Muokkaa/Poista Voi kun toinen on suloinen!


Sonja&co
MegaAddikti lähetetty 19-05-2007 16:41 lähettäjän Sonja&co tiedot Emailia käyttäjälle Sonja&co Muokkaa/Poista Aikas nalle.


Eläinrakas90
MegaAddikti lähetetty 19-05-2007 17:32 lähettäjän Eläinrakas90 tiedot Emailia käyttäjälle Eläinrakas90 Muokkaa/Poista Suloinen nallekarhu Onnea!


Täti
MegaAddikti lähetetty 19-05-2007 18:38 lähettäjän Täti tiedot Emailia käyttäjälle Täti Muokkaa/Poista Ihanaihanaihana! Pikkuinen muffelipalleroinen! Onnea!

Tarre tulee kotiinPerjantai 18.05.2007 13:33

Tänään se uskomaton päivä koittaa!

Tarre tulee, se miun uusi berni! Tuntuu niin uskomattomalta, että alko itkettämään!
Tai lähinnä mulla on kanssa niin ikävä Pulttia!
Sitä miun rakkainta ystävää, tänään mun katseet meni pultin tavaroille, jotka kavoin hiljattain esiin. Mietin että olisko niistä jotain tarrelle, ehkä ruokakupista tai jotain. Ehkä valjaista sitten vuoden päästä. Tuntuu vaan niin raskaalta katsoa niitä, tekisi vain laittaa pultin tavarat piiloon, koska tekee niin kipeää.

Tuntuu niin mahottomalta että saan tulevan yön nukkua oma berni viekussa, ja tietty vassu! Ei saa vassua unohtaa!

JOtenkin vaan kaikki tuntuu niin uskomattoman mahdottomalta, tuntuu ettei tää nyt voi onnistua, en olis koskaan voinut kuvitellakkaa että saisin kokea vielä tämän, tai että minulle se suotaisiin. Edes Vassun tuloa, vassun hakeminen ei tuntunut näin vaikealta, itkuiselta,mahdottomalta. Kai sitä ei vieläkään voi uskoa että se hitto se BERNIN PENTU tulee, josta mä olen aina haaveille siitä asti, kun PULTTI lähti taivaan portille!
Kai mut pitäs herättää, mutta entiiä mistä.

Kävin keskiviikkona ostamassa urvelolle sen ensimmäisen lelun.


jatkan kirjoitusta myöhemmin, on nyt hälinää...

[Ei aihetta]Lauantai 21.04.2007 02:41

Olet hiljainen, käytännöllinen, herkkä ja spontaani. Kaltaisesi ihmiset ovat hieman ujoja ja syrjään vetäytyviä, ja etsiytyvät ammatteihin joissa on mahdollisuus yksinäisyyteen ja samalla pitää sormensa elämän pulssilla. Metsänhoito, maatalous, puutarhanhoito, sukeltaminen, kaivostyö ja rakentaminen ovat sinulle soveltuvia ammatteja, samoin kuin käsityöammatit ja taide. Ihmistyyppisi ovat myös usein ammattiurheilijoita, muusikkoja tai esiintyviä taiteilijoita. Osaat nauttia aisteistasi, ja viihdyt ulkoilmassa ja luonnossa. Arvostat itsenäisyyttä ja riippumattomuutta, ja vetäydyt mielelläsi syrjään liian epämiellyttävistä tai vaativista tilanteista. Vapaa mielenlaatusi on usein vastakkainen liikeyritysten tavoitteille, joten sinua ei helposti löydetä ”uraputkesta” tai ainakaan suuryrityksen johtoportaasta.


Tuossa mun luonteesta, tein yhen testin ja aika hyvin pitää paikkansa

AlpulleTorstai 08.02.2007 13:38

Sinä pienikerä, valkoinen.

Olit se pienikerä, valkoinen
Olit se pieni mutta vahva

Näytit minulle ensimmäisestä päivästä lähtien,
että elämässä taistellaan, näytit kuinka taistelu voitetaan.

Olit pieni, mutta pippurinen,
aivan isäsi kaltainen.

Olit kuin se pieni omena,
isäsi kaltainen.

Sen vahvan, ison naisellisen,
kovan ulkokuoren alta,
paljastui neiti pienoinen.

Opit äitiltäs että elämässä selviää
tahdolla, päättäiväisyydellä,
ja isän antamalla herkkyydellä.

Näytit uusille tulokkaille
aina miten meillä mennään,
suojelit pienimpiäs, kuin äiti ja isä sua.

Et ehkä sulattanu aluksi miestulokasta,
ehkä olit isässä vielä niin kii.
Niitä harvoja kertoja kuitenki oli
kun olit ”miehessäs” kii.

”miehesi” poistuessa olit yhtä viileä
kuin äitisi poistuessa, mutta olit kuitenkin
se oma itsesi, pieni kerä valkoinen.

Ehkä elämä opetti vaikeuksissaan sinulle,
että hellyyttä ei niin näytetä,
olit siinä suhteessa kuin äitisi.

Elit vuosia monta,
viisi rikasta vuotta monta,
Elit vuodet, terveempänä kuin kukaan muu,
Siinä suhteessa voitit kaikki muut.

Olit taistelija päivään viimeiseen,
olit edelleen se minun oma pienikerä, valkoinen.

Nyt juokset perheessäs kii,
toivottavasti myös ”miehessäs” kii.
Anna isille paljon terkkuja nii,
minä muistan teit aina niin.

Zazulle, elämäni marsulleKeskiviikko 07.02.2007 20:07

Pienelle, mutta isosydämiselle ystävälle

Oli aika kai jatkaa sun, koirani tehtävää,
sitä jaloa taitoa välittävää.

Pieni olit tullessa, ehkä omenan kokoinen,
mutta isompaa sydäntä,
ei voi löytyä kuin kaltaisilta ystäviltä.

Kuljit matkassa mun,
olkapäällä valjahissa.

Kuljit elämässä mukana,
varmaan monet sadat kilometrit,
sillä iloisella hymyllä, elämän asenteella,
mitä pieni marsu voi toisille antaa,
sinä muistutit sitä välittämisen lahjaa.

Et unohtanut minua saatuaan tyttösen,
et unohtanut minua saatuaan pienokaisia,
aina jotenkin näytit sen rakkauden.



Et valittanut kun sairastuit,
sairastuit ikävään, kipeään sairaskierteeseen.
Annoit kivuista huolimatta hoitaa hoitotoimet, et koskaan vastustellut.

Et viimeisenäkään päivänä vastustellut, vaan nukahit uneen hiljaisuuteen.
Olit ainut teistä marsuista, joka minuun luotti täysinsydämin.

Niin saatettiin sinut lepoon,
elämäsi "naisen" hyvästelyjen jälkeen viimeiseen lepoon.

Näin huomasin taas yhden elämän päättyneen,
mutta isoja lahjoja, välittämisen taitoja lisää rikkaampana taas elämän jatkuneen.

--tuovi--

Pultille, sinulle rakkain ystäväni Keskiviikko 07.02.2007 18:54

Ikuiselle ystävälleni, Pultille

Muistan hyvin ensimmäisen päiväsi, olit matkalla suuren tehtävään.

Sinä, sinun isot silmäsi,
katsoit niillä aina sisimpääni.
kerroit silmilläsi, että ”minä olen tässä sinun vierelläsi
aina, ikuisesti vierelläsi.”


Me istuttiin järvenrannalla monet kerrat,
minulla oli vain sinut ystäväni.

Paikalla oli usein muitakin nuoria,
heillä oli vertaisiaan kavereita,
mutta minulla oli vain sinut.

Kerroit mitä on välittää, välittää toisesta.
Kerroit mitä on rakastaa, rakastaa toista.

Olit ainut joka piti minusta kiinni,
olit ainut joka halusi olla kanssani.
Olit ainut joka kuunteli minua.

Kuuntelit, kun itkin mummuni, tätini, setäni poismentyä, olit tukenani kun sairastuin, olit mielessäni sairaalassa ollessani, kun en voinut halata sinua. Esittelin siellä kaikille niitä kymmeniä kuviani sinusta, että tässä on paras ystäväni.
Olit vierelläni ne vaikeat hetken kun oli isää ikävä.

Koskaan ei pelottanut kävellä, koska kävelit vierelläni iso, musta koira turvani

Sinun poismeno oli maailman tuskaisin kokemus, pää vierelläni, nukahdit vain pois..
Vuosia meni ymmärtää, mikä oli kaiken tän tarkoitus.
Poismenostasi on nyt aikaa 7 vuotta, vieläkin ikävä on suuri.

Mutta opetit sen jalon taidon: välittämisen.

Nyt järven ranta on hiljainen, kun kävelen sinne,
mieleni täyttyy niillä hetkillä, kun juostiin, istuttiin,
pidettiin toisista kii, ihan vaan oltiin.


Minä olin ylpeä sinusta silloinkin ja nyt vielä enemmän.
Kenelläkään toisella ei ollut yhtä hyvää ystävää, kuin sinä.

.

Nyt jälkeenpäin ajatellen, tuntuu että sinut tuotiin elämäni vaikeimpiin lapsuuden vuosiin, silti mietin että miksi sinut vietiin pois, tuliko luojalla laskuvirhe, kun ei se elämä helpottunutkaan, vaikka niin näyttikin…

Silti..
Sinä, sinun isot silmäsi,
katsoit niillä aina sisimpääni.
kerroit silmilläsi, että ”minä olen tässä sinun vierelläsi
aina, ikuisesti vierelläsi.”


Kiitos

--tuovi--