IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Reilaa BailaaMaanantai 15.06.2009 12:51

Hän löysi takaisin galtsuun, kuukausien jälkeen.
Hän lähtee pian ulkomaille ja IHAN ITSE.
Tai no, eiHän yksin sentään.
Lähtee niitä kamujki mukaan, kantamaHän sammunutta.
Ei sitten Hän nuku yksin puistossa/katuojassa, yksin.

Hän ei osannut poistaa typerää taustaa oletuskuvansa ympäriltä, kun poistui galtsusta.

surun merkitysMaanantai 11.06.2007 15:06

Kuin liikkuva linna
tuo ruma ulkokuori
livun sumussa.
tahtoisin vain olla
kuin yksinäinen vuori.
ääni kuin uruissa
vaikeroi

ratkaisuni täynna
hylätty on kuori
kun vain sen tuhoutuessa
voi metsa
tuo uusi nuori
aloittaa kasvunsa.
menneen tulevan unelmoi.

Milloin pelataan pesäpalloa?Perjantai 01.06.2007 01:13

Pesäpallo tuo jumalten laji, laji jota ihmiset pelasivat jo silloin kun pallot vielä olivat kuution muotoisia. Täydellinen taiteenmuoto. Tänään se opetti minulle mitä uhrautuminen todella tarkoittaa.
Opettajat versus oppilaat on aina kaiken urheilun saralla pyhä tapahtuma. Vaatien jokaiselta veristä viimeiseen miehee taistelemista. Kun opettajat viimeisellä vuoroparilla olivat noin 20 juoksua häviöllä näytti tappio vääjäämättömältä. Kuitenkin eräs heistä rohkea mieleltään päätti uhrautua joukkueensa kunnian takia. Ambulanssin saapuessa henkilön murskattua jalkansa ottelu julistettiin tasapeliksi!

- Vanhemmat »