IRC-Galleria

Jos en kävis läpi tätä sisäist siksakkii
Naminamipainajaisii ja nurinkurist takkii

Jos voisin neuroositta olla Stalin
Eikä stailin tarttis koskaan päästä ulos tilast

Kun ei tarttis mokailla omal Stokkal
mul ois valmiit vuorosanat
Ne pysyis kasas loppuun asti
riippumaton alaston tatsi suoraan luojalt.

Mut sit kun voisin suojaa juttuni joka kulmast
Ilman et kukaan ikävystys tai tulis ärsytetyks

Olisin "kaikkee kaikille enkä kellekään mitään"- säiliö
Eikä sinne kasvais mitään paradoksii sisällytetyks

Kun mun pää ois kivikovaa styroksii
mikä ei koskaan hajoo luontoon
Ja mun ei koskaan tekis mieli huutaa
tai juosta päin heijastavia seiniä.


Oisin ainoo joka ottais riskejä

de danges das de dos daav

"Sometimes I turn around and catch the smell of you and I cannot go on I cannot fucking go on without expressing this terrible so fucking awful physical aching fucking longing I have for you."

Symppaan ja samastun aika monenlaisiin ihmisiin. Mutta en halua elää Morrisseyn tai vaikka Michael Jacksonin elämää, tai mantranomaisesti noudattaa jotain yhdenlaista kaavaa. Pelkästään jonkun toisen laatimien sääntöjen mukaan leikkiminen on turhauttavaa. Silti on myös turhauttavaa leikkiä aina yksin. Mä en oo syntyny minkäänlaiseks.

On tullu katottuu tänään hypnoottisella toistolla ja vähän itkettyy:
http://www.youtube.com/watch?v=4z9f9Eybv4I&search=everlast

Tähän tuli törmättyä äsken, en muista nähneeni aikaisemmin. Jälleen yksi esimerkki siitä kuinka universumi on näsäviisas. James Dean tais olla ensimmäisiä näistä 27- vuotiaana kuolleista tähdenlennoista.

http://www.youtube.com/watch?v=2Kd2pVNNrWw

Tää mul löytyy joltain VHS:ltäkin. Joopa joo.

http://www.youtube.com/watch?v=fWTbDiBoRhU

Herätessä: kipu säteili torson kautta käsivarsiin. Rapun ovella: sadekuuron ensimmäiset pisarat osuivat silmäluomiin. Nyt: en pysty katsomaan eteen -tai taaksepäin. Olen huijannut itseäni. Kuvat ja sanat merkitsevät jotain ihan muuta kuin puoli vuotta tai puoli kuukautta sitten.

Hirveimpii tilanteita ikinä. Sisällä ahdistaa, ulkona pelkää, ei oo mitään aavistusta mitä kummaa toisten päässä liikkuu. Tää ei oo mun kaupunki. Kaikki haluaa häätää mut pois, enkä ymmärrä syytä siihen. Niin vähän kuitenkin vaadin muilta.

Sit nääkin on sellasii asioita mistä ei sais puhua, vaikka on niin paska olo oikeesti et meinaa räjähtää. Säälin hakemisella tai huomionkipeydellä on aika vähän tekemistä tän kanssa.

Tietenkin kaikki koettelemukset voi heittää huumoriks tai lisäykseks omaan ihanan vaiherikkaaseen vuoteen. Mut ei se helpota. Kun ei osaa tehdä mitään.

Tässä tv-ohjelmassa missä haastatellaan näyttelijöitä oli vieraana kerran se silmälappuista naista "Smokessa" näytellyt nainen, en muista nimee, ja siinä näytettiin pätkä jostain sen leffasta. Repliikki meni jotenkin niin, että "me kuljetaan läpi elämämme keräten jotain nokkelia anekdootteja, mitä voi sitten kertoa myöhemmin. Mutta miksi itse kokemus on toisarvoista. Kuinka sen voi elää uudelleen?"

Aika vapaasti siteerattu, noin mä sen muistan ja noin juuri nyt tunnen. Ikään kuin mun kohtalo ois olla vaan menetettyjen mahdollisuuksien jatkumo ja joku hukkahetki jonkun toisen mielessä. Mikä on vaan tahra väriä mikä lopulta tulee huuhdelluksi. Koskahan se kaikki alkaa?

tää on omituista puuhaa, kirjotella kömpelöitä viestejä kirjaston koneella vaikka sitä vois koittaa tehä kehittävämpää. vaikka lukea.

eiks se oo joidenkin mielestä noloo jos pojat kirjottaa runoja tai päiväkirjaa? vähän niinku oon mielestäni läähättävä pervo, vaik tyttönä mä oisin mielestäni haikaileva romantikko. itse asias mä en oo mitään mieltä, teot puhuu puolestaan.