IRC-Galleria

Aina on jäljellä jotain. Vaikka mitä uusia tai tuoreemmalta tuntuvia juttuja mitä tehdä.

Oltiin ton kanssa kattomassa kaatosadetta(nyt se huus innoissaan et se näki yhen salaman). Siis pikkusisko se siellä vaan mua häiritsee ja puhuu välillä portugalia. Ovi kävi, faija tais tulla kotiinsa.

Meinasin kirjottaa tähän editoidun omaelänmänkerran haarukalla viime perjantai - tän viikon keskiviikko. Kohdalle on osunu aika paljon toisiaan puhuttelevia tapahtumia, joista sais tehtyä mitä erilaisempia kertomuksia. Jää nyt toistaseks ainakin tänne laittamatta.

Siinä ois keskeisimpinä hahmoina kaveri, muusa ja veli. Keskiviikkona veli oli ajamassa mua luotaan kotiin, mut mä ehdotin et jos voitais ajaa viel joku kierros. Tuskin puhuttiin koko matkan aikana mitään, kun tuntu ettei tarvinnu ja kuulin ensimmäistä kertaa Editorsin levyn kokonaisuudessaan. Sen sisältö hyväili tilanteen jännitteitä ja kaupungin valojen liikehdintä hyväili sen äänimaisemia. Tajusin että ihmisiin on vaan pakko luottaa. Kuin suoraan elokuvasta.

Ja et mun veli on kyllä tosi sympaattinen, heh heh. Hienoi keskustelui sitä ennen.

Mun masentuneen mielen mestariteoskin on edelleen purkamatta, vaikka suunnittelin jotain muuta. Vaikuttais silti jälleen kerran siltä että kiinnostavimmat asiat tapahtuu kun niihin ei osaa tai ehdi varautua. Varman päälle pelaaminen tai kilpailu on ihan perseestä. Tietyllä tavalla mä rakastan kotini kaaosta ja se saa mut tuntemaan itteni rakastetuks. Kuitenkaan niitä noidankehiä mitkä vaikuttaa jokapäiväseen olemiseen ei tulis ikävä. En voi kutsuu ketään käymään joten pian ois kiva alottaa puhtaalta pöydältä.

Friday I´m in love ?

Ohikiitävä hetki kirjaston robotilla, jatkuu...

Veli, jos joskus eksyt tänne oot mulle tärkeä. Sitä mun ei tartte keksiä tai matkia mistään.

http://www.youtube.com/watch?v=vjxIq9wzavk

http://www.youtube.com/watch?v=tYKMmcny23E&NR

Jos en kävis läpi tätä sisäist siksakkii
Naminamipainajaisii ja nurinkurist takkii

Jos voisin neuroositta olla Stalin
Eikä stailin tarttis koskaan päästä ulos tilast

Kun ei tarttis mokailla omal Stokkal
mul ois valmiit vuorosanat
Ne pysyis kasas loppuun asti
riippumaton alaston tatsi suoraan luojalt.

Mut sit kun voisin suojaa juttuni joka kulmast
Ilman et kukaan ikävystys tai tulis ärsytetyks

Olisin "kaikkee kaikille enkä kellekään mitään"- säiliö
Eikä sinne kasvais mitään paradoksii sisällytetyks

Kun mun pää ois kivikovaa styroksii
mikä ei koskaan hajoo luontoon
Ja mun ei koskaan tekis mieli huutaa
tai juosta päin heijastavia seiniä.


Oisin ainoo joka ottais riskejä

de danges das de dos daav

"Sometimes I turn around and catch the smell of you and I cannot go on I cannot fucking go on without expressing this terrible so fucking awful physical aching fucking longing I have for you."

Symppaan ja samastun aika monenlaisiin ihmisiin. Mutta en halua elää Morrisseyn tai vaikka Michael Jacksonin elämää, tai mantranomaisesti noudattaa jotain yhdenlaista kaavaa. Pelkästään jonkun toisen laatimien sääntöjen mukaan leikkiminen on turhauttavaa. Silti on myös turhauttavaa leikkiä aina yksin. Mä en oo syntyny minkäänlaiseks.