IRC-Galleria

kirjotin tän joku kuukaus sitten bussissa
ja ajattelinpa lätkästä tänne nyt, saapi kommentoija 8)

~*~

Kuvittele tilanne; seisot ilman karttaa vieraassa maassa. Edessäsi on suuri ja pieni tie. Kumman valitset? Suuren tietenkin. Sen varrella on paljon ihmisiä, jotka voivat auttaa.
Tuntematon, tulevaisuus on se suuri tie. Pieni polku on sitä, että takerrut tiukasti pelkoon ja ahdasmielisyyteen etkä uskalla ottaa riskiä.

Minä kävelen sinun perässäsi pienellä polulla, minä kuuntelen kun kerrot ikuisuudesta ja kuolemattomuudesta. Kun sanot, ettei eri suuntiin lähtemisellä ole mitään merkitystä ja että oikeat ystävät pysyvät, pääni sisällä minä nauran ja huudan "valehtelija."
En minä ole tyhmä, olen minä nähnyt miten siinä käy. Ysiluokalla rakastetaan toisia niin hirveästi, vuoden päästä ei olla nähtykään ikuisuuksiin.
Enkä minä sinua syytä, et se ole sinä enkä se ole minä, se on vain tämä maailma. Se kuljettaa meitä jatkuvasti eteenpäin, repii meitä juoksemaan nopeammin.

Kuvittele toinen tilanne: on tyttö ja poika, jotka pitävät toisistaan. Poika ei saa koskaan tilaisuutta kertoa sitä tytölle, joka muuttaa kaupungin laidalle.
Puolen vuoden päästä poika tapaa tytön uudestaan.
Tyttö ja poika seurustelevat melkein vuoden, mutta tyttö lähtee Englantiin. Neljän vuoden kuluttua poika on naimisissa toisen tytön kanssa.
Eräänä päivänä kaupungilla poika - tai pikemmin jo mies - törmää kauniiseen naiseen. Nainen näyttää tutulta. Nainen on sama tyttö pojan nuoruudesta, hän on tullut takaisin.
Mies ja nainen menevät kahville. He eivät puhu erostaan, he eivät puhu nuoruudestaan, he puhuvat elämästä.
Ja täysin asiasta vaieten he kumpikin miettivät, mitä jos tyttö ei olisikaan lähtenyt.
Mies elää vaimonsa kanssa lopun elämänsä tuntien huonoa omaatuntoa siitä, ettei ikinä rakasta vaimoaan niin paljoa, kuin rakasti tyttöä silloin. Kaiken sen mies peittää hyvin, uskottelee rakastavansa ja antaa vaimonsa elää onnellisessa avioliitossa.

Ei ketään kiinnosta, miltä sinusta tuntuu, ei ketään kiinnosta, kuinka paljon joskus rakastit jotakuta, elämää ei kiinnosta. Maailmaa ei kiinnosta.
Maailma tahtoo vain syödä meidän ajatuksemme, se on kuin suuri kone, joka haluaa tehdä meistä osiaan.

Niin että älä usko kaikkea sitä, mitä nyt puhut ikuisesta ystävyydestä: se ei ole totta.
Me istumme hetken vierekkäin, nousemme ja lähdemme eri suuntiin kuin ihmiset lentokentillä. Ehkä saatamme hetken muistaa toisemme, ehkä koko elämämme, tai ehkä emme hetkeäkään. Eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä me haluamme tai tahdomme: se on vain osa kohtalon meille kutomaa verkkoa.
Ei sillä ole mitään tekemistä minkään kanssa, että sinä unohdat minut ja minä unohdan sinut. Maailmaa me emme kiinnosta, kohtalo pitää meitä narrina ja elämä vain leikkii meillä.