Jaaa a. Nää viikot on nyt alkanu oleen tätä samaa paskaa ku ennenki. Arkipäivät pyörit kotona päivän tekemättä yhtään mitään muuta kun että käyt lenkillä. Perjantaina oot että jes, viikonloppu, mutta silti et saa yhtään mitään erilaista tehtyä ku arkipäivinäkään, eli istun periaatteessa viikot vaan kotona tapattamassa aivosolujani.
Väärään suuntaan molemmat mentiin, kohdeltiin kaltoin, väärin tehtiin. Mä loukkasin, sä kusetit, revit auki mun sydämen useesti. Miks syytetää virheist? Miks meist on tullu näi hirveit? Niin ilkeit toisii kohtaa, ei pitäny erota koskaa. Nyt meit ei ookaa, piti kestää iha mitä vaan, nyt mä oon yksin, säki oot yksin, etkä paikkaa mun sydämest saa. Tiedän et sattuu molempiin, mikään ei kestä, se todettiin aina vaan uudestaan
Tää suudelma viimeinen satuttaa, sä sanot "oikeeta tekniikkaa ei olekaan." Tahdon kuulla sun äänen ja siihen nukahtaa. Toivon, että nään sut uudestaan.
Ps. Vihaan metsästyskausia.
Eka minusta tuli inttileski, nyt oon jo metsästyskausileski.
Onneksi edes inttivaimo käy täällä viikonloppusin, muutenhan mä olisin ihan yksin!