IRC-Galleria

turhamaisuuden huipennus. Olipa kerran tyttö. tyttö ajoi keltaisella autolla, jossakin paikassa, jolla ei ollut nimeä. Auto kiilsi puhtaudesta. Kuka lähtee karkuun suljetulta hullujen huoneelta? No tietenkin joku, jota ei ole ikinä nimetty. Ihminen, tai jotakin ainakin lähelle sitä, jota on kohdeltu mielestään huonosti. Kaikki alkoi pienestä parista harhaluulosta, joka johti näkyihin joita ei kukaan muu nähnyt, joka johti näyn kanssa puhumiseen, joka johti painajaisiin, joka johti lääkkeiden käyttön, joka johti jonnekkin, missä ei ollut tasa-arvoa, ei oikeudenmukaisuutta, ei mitään muuta, kuin valkoisia seiniä, tyhjiä tunnearvottomia ja ilmeettömiä esineitä, ja kaikuja jotka määräilivät, tuputivat vetämään pään täyteen armotonta väsymystä ja maahanläheistä vihannekuviota. Jos sinulla oli tunteet, niitä ei koskaan ollutkaan, jos sinulla oli ajatuksia, nekin olivat vain luuloa ja unelmaa.
Tytöllä ei ollut määränpäätä, ei tarkoitusta. Hänellä oli vain keltainen auto, se oli ehkä varastettu, auto ja punainen kori takapenkillä, joka oli tyhjä.


"piippu suussa ajeli tyttö, eikä hullujenhuoneelta ollut karannut, kun äitilleen teinipäissään suuttui ja iskän autoa se vaan lainaa. Keltaisella iskän upouudella kaaralla se vaan ajeli shoppailemaa. Shoppailemaan ajeli tyttö tuhlaamaan iskän ja äiskän rahoja. Isi ja äiti shopailut maksaa, Isi ja äiti ne maksavat tytölle helyjä ja vaatteita. Iskän autoakin tyttö saa käyttää. Korikin oli täynnä vaan upo uusia alusvaatteita."