IRC-Galleria

Matkalla Grulin luolaan.

Takanani pimeys nieli maiseman sekä taivaltamani pitkän yön (Moriassa on ikuinen yö, lukuunottamatta vuoren juurille tehtyjä kanavia joissa laavaa ohjaillaan mihin milloinkin. Polun raoista pilkistävä kajastus muistuttaa hieman ulkomaailman auringon valoa.). Onnekseni juoksevat vartijat soihtuineen eivät olleet nähneet mihin suuntaan olin lähtenyt sillan jälkeiseltä keskusaukiolta josta johtaa valtatiet jokaiseen ilmansuuntaan (joita rohkeiden tutkimusmatkailijoiden piirtämän Morian kartan mukaan on 36). Sieltä täältä kaikuvat huudot pitivät minut silti liikkeessä. Tasaisin väliajoin raot maassa olivat niin isoja (ikäänkuin tarkoituksella tehtyjä, peikonaskeleen mittaisia.), että jouduin pysähtelemään tuon tuosta. Usein ongelma näytti olevan paljon suurempi kuin miksi se pienen hengähdystauon jälkeen osoittautui. Opin nopeasti ymmärtämään luolan väen tapoja rakentaa tunneleita. Raot, välit, pudotukset (miten kukin niitä haluaa kutsua) olivat ensinnäkin hyvin syviä. Niissä ei ollut piikkejä pohjalla (toisin kuin matkallani tapaamaan Persian Prinssiä..), koska niistä näytti pohja puuttuvan kokonaan. Sadan askeleen pudotuksen jälkeen olisi kiireellisempi kulkija saanut koskettaa koko olemuksellaan monituhatasteista magmaa taikka sitten vaihtoehtoisesti pudotus näytti jatkuvan ikuisuuteen joka tässä tapauksessa oli musta. Laavavirtojen valaisemissa ansoissa (jos niitä sillä nimellä voi kutsua) oli helpompi erottaa örkinlevyiset, alaspäin viettävät portaat. Portaat johtivat noin kolmenkymmenen jalan verran alaspäin pienelle, kolmen örkin levyiselle tasangolle jonka toisella sivustalla oli useimmiten syvennys tai isompikin luola. Joissain näistä levähdyspaikoista -päätellen useimmiten keskellä sijaitsevasta kivipöydästä ja makuualustoista (jotka nekin oli tehty kivestä, niinkuin melkeen kaikki Moriassa)- oli merkkejä seinillä. Kaikista tärkeimmäksi tienviitaksi näin kuitenkin jokaisen luolan suulla olevan merkin joka oli sama kuin Balrogin minulle antamassa kivessä. Kun saavuin kolmannenkymmenennenviidennen luolan pöytään syödäkseni ja juodakseni niukasti repussa jäljellä olevia eväitä nukahdin.

Pitkän matkan taivaltaneena ja täysin keskittyneenä joka hetkeen Moriassa piilevän, tuntemattoman vaarantunteen uuvuttamana nukuin silti ihmeen sikeästi nähden unia kotikonnuista. Leikeistä pihalla ja pallopeleistä Hakuninmaan kiparin takana sekä uimisesta ja grillaamisesta lammella, unohtamatta snoukkareissuja paloheinään. Herätessäni tunsin jonkun vieraan henkilön läsnäolon. Ensiksi säikähdin (tottumuksesta Moriassa vallitsevaan ilmapiiriin joka oli miltei koko siellä viettämäni ajan jollain tavalla painostava) mutta sitten huomasin tunnelman olevan rauhallinen ellei jopa turvallinen. Keräsin varusteeni (Viitta, ketunhäntäpäähine ja reppu joka sisälsi niukasti eväitä, tikarin sekä rakkaan Nokia - N96 matkapuhelimeni joka ei tosin toiminut -ei sillä etteikö kenttää olisi saattanut olla, itseppähän sen seinään heitin...- Balrogilta saamani kiven olin toki pannut visusti taskuun.) ja kävelin luolan suulle. Tasanteelle oli saapunut joukko kulkijoita. Huput syvällä päässään (tai toisinpäin) he istuivat nuotion äärellä jutellen niitä näitä, kukin vuorollaan hiljaa kuiskaten. Yksi kulkijoista nousi ylös ja kääntyi minuun päin. "Sinun täytyy olla eksynyt. Et näytä yhtään Morialaiselta."-Kulkija katsoi hupun sisältä tuimalla katseellaan. Pimennossa en kasvojansa erottanut mutta käsien ottaessa kiinni leukaluistani tunsin örkin paksun, vihertävänruskean nahan kosketuksen ensimmäistä kertaa ihollani. Pitkän tarkastelun jälkeen örkki kutsui minut istumaan nuotion ääreen.

Ateria oli valmis. Kaikessa hiljaisuudessa yksi kulkijoista nousi ylös ja käveli portaille asetettujen aterimien sekä kolpakkojen luo. Täytettyään kolpakot leilistä kaatamallaan juomalla sekä tarjottimet nuotion antimilla hän alkoi tarjoilla. Ja kuinka hienosti hän sen tekikään. Jokaiselle osallistujalle (meitä oli minun ja 'kokin' lisäksi neljä) tämä huppupäinen, pieni mutta pullea hahmo (nuotion loimutessa oli vaikea nähdä tarkempia yksityiskohtia.) tarjoiltiin omalla tavallaan. Hän näytti tietävän miten tarjoilla kaikille. Kolmas minusta oikealle halusi kolpakon vasempaan käteensä ja tarjottimen syliinsä. Seuraava laittoi molemmat maahan ja asettui risti-istuntoon aterioimaan. Henkilö vieressäni meni luolaan pöydän ääreen kokin kanssa. Itse pidin tarjoittimen sylissäni ja kolpakon maassa. Istuin polvenkorkuisella kivellä.

Kaikki muut olivat syöneet lukuunottamatta minua ja vastapäisessä nurkassa polvenkorkuisen kiven päällä istuvaa örkkiä jonka tunnistin olevan sama jonka vahvan katseen olin kohdannut silmästä silmään ennen aterioimista...