IRC-Galleria

beekoo

beekoo

Muokkaa just SUN tilaasi

2. adventtiSunnuntai 11.12.2005 14:07

adventtihan meinaa odotusta, joten tänään on toinen odotuspäivä. mitä tämä odotus tarkoittaa, on sitten eri asia. perimmäinen tarkoitushan on Joulun odotus, mutta itse henkilökohtaisesti odotan että Joulu menisi mahdollisimman pian ohitse. kunnon kristityille Joulu taas merkitsee Messiaan syntymäpäivää, mutta tässä mennään kuitenkin metsään niin että koivut heiluu. alkujaan 24.12. oli Aurinkojumalan syntymäpäivä ja eräiden laskentojen mukaan Jeesus olisi syntynyt enemmän Juhannuksen aikoihin kuin keskellä kylmintä talvea.

mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän toivoo lahjoja. itselleni ei tullut muuta mieleen kuin Juoppohullun päiväkirja 4, lävistyskoru ja linkkukortin lataus. käteislahjatkaan eivät olisi pahasta. tottakai jotakin karkkia, villasukkia yms tulee saatua, mutta sen näkee sitten. saattaa olla, että vaatimattomuuteni johtuu siitä että itse olen niin persaukinen etten ole pystynyt ostamaan moneen vuoteen kenellekään joululahjoja. tänäkin vuonna tulee juuri mukavasti ennen joulua maksettavaksi 268e opintolainojen lyhennyksiä, jipii. ei paljoa juhlita kun työmarkkinatuella elellään. pätkätyöläisyys on perseestä.

ehkä ainoa mitä Joululta odotan, on yhdessäolo lähimmäisten kanssa ja hetkellinen rauha tämän elämäksi kutsutun kieroutuneen huvipuiston keskellä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.