Paljon sanomatta jää, kun harvoin tavataan,
mitä kaikkea mä yksin mietinkään.
Kiire on, me tuskin katsein toista kosketaan,
voi jos ajan saisi kerran riittämään.
Liian nopeasti kaikki aina ohi on,
sinä lähdet, yksin jään, onneton.
Sä surun pyyhit silmistäni pois,
kuin totta olla kaunis uni vois.
Mä kesken kiireen hellän hymyn nään,
vain siksi vielä uskon elämään.
Sanat tunnen, vaikken niitä kuulekkaan
Sanot mulle varmaan, usko tulevaan
Sillä kaikki säilyy aina ennallaan
On vain aika harhaa, vielä tavataan
Aika vei, se vei myös usein maton alta
Hullu nuoruus ja sen kaikkivoipaisuus
Pirulta sain yön ja aamun jumalalta
Joka päivä niin kuin pieni ikuisuus
Maisemaa voi muuttaa mutten kaipausta
Se on niin kuin tatuointi sielussain
Elämä on suuren ihmeen odotusta
Hän kuuntelee vain varjoja
Ja nälkänsä hän unelmillaan sammuttaa
Jos kaipaus on myrkkyä
Hän pimeydestä siihen sukeltaa
Unelmistaan rakensivat suojaa
niin heikon kilven aika tuhoaa
pelot heitä jättäneet ei rauhaan
ne säälimättä veivät mukanaan