Tulit elämääni aivan yllättäen,
en osannut sua odottaa.
Jäin ihmetellen hymyillen,
kun ruumistani alkoi kolottaa.
En uskalla itseäni "avata",
en tiedä mihin luottaa,
pitääkö itseäni suojata,
ei mua korkealta voi puottaa.
Niin tahtoisin suhun tutustua,
olla läsnä, ties ihastua.
Tuntuu kuin joku estäis,
en tiedä miten itseäni kestäis.
Ehkä on annettava,
päivän mentävä kerrallaan,
ja käsi ojennettava,
tulevaisuuteen arvaamattomaan...