IRC-Galleria

Mä oon epävarma monesta asiasta, mut mä oon varma siitä, että kukaan ei enää saa käyttää mua sosiaalitätinä jolle tullaan ruikuttaan elämää. Mä kuuntelen kyllä, mut ystävänä. Mä en halua et mä oon tärkee ihmisille vain silloin kun ne kaipaa kuuntelijaa. Muuten oon aivan unohdettu. Mä en halua sitä enään. En anna enää kenenkää kohdella mua sillai - vaikka siihen loppuiskin ystävyyssuhteita jotka on mulle rakkaita ja tärkeitä, vaikka mä joutuisin sanomaan asiat suoraan ihmiselle, jota oon eniten rakastanut.

Toivottavasti mielessäni oleva ihminen lukee tän, koska mä en tuu tekeen enään mitään meiän ystävyyden korjaamiseksi. Mä oon kyllästynyt olemaan se, joka pitää tän kasassa. Mua ei kohdella kuin jtn itsestään selvää paskaa, jonka voi viikoiksi unohtaa. Se ei oo ystävyyttä. Kuunteletko sä ikinä mun ongelmia? Et. Välitätkö sä siitä, mitä mun elämässäni tapahtuu? Et. Kuinka sä voit olettaa et pysyt mun ystävänä jos et anna mulle mitään arvoa. Ystävyys ei ole itsestäänselvyys, kukkakin kuolee, jos sitä ei kastele.

Sä teit mulle paskoja juttuja, mut mä yritin ymmärtää. Sulla on paha olla ja sulla on monia ongelmia. Mä yritin antaa anteeks, mä yritin pitää sut luonani. Mut, sä et kohdellu mua enää kuin ystävää. Se sattui ja sattuu vieläkin. Tarpeeks kauan kun sattui niin en jaksanut enää. Mä annoin olla. Sä luulit et kaikki oli vieläkin normaalisti, et ees huomannut, että jotain oli vikana. Sitä kesti kauan. Nyt tiedät kuitenkin. Musta tuntuu et sä et jaksa yrittääkkään korjata meiän välejä, mä en ilmeisestikkään ole sulle tarpeeksi tärkeä. Se sattuu. Ja tässä kysymyksees vastaus; tän takia oon vihanen.