IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

tein reklamaation...Tiistai 15.07.2008 14:12

Arvon Pirkka väki,

Olen ollut todella iloinen ostaessani Pirkka-tuotteitanne sekä ollut tyytyväinen niihin, aina tähän asti. Nyt minun täytyy lähestyä teitä näissä surullisissa merkeissä ja ilmoittaa, että tuotteenne on aiheuttanut minulle suurta mielipahaa.
Saavuin rankan iltavuoron jälkeen kotiini, herkullinen Pirkka nuudeliateria (kana&yrtinmakuinen) mielessäni ja innoissani pistin kattilaan veden kiehumaan. Maailmani romahti, kun avatessani tämän kyseisen annospussin huomasin, että maustepussukka puuttuu. Etsin sitä hädissäni, mutta sitä koskaan löytämättä. Tämä tuotti minulle suuren surutilanteen ja asiaa pahensi vielä se, että kyseinen pussi oli varastossani viimeinen, joten en voinut täydentää suurta menetyksen tunnettani toisella annospussilla. Jouduin tyytymään aromisuolan karvaaseen makuun.
Tämä surullisten tapahtumien sarja sai minut miettimään, pystynkö enää koskaan ostaa Pirkka nuudeliannoksianne olematta varautunut vastaavanlaisiin, jopa traumaattisiin tilanteisiin. Pidän silti Pirkka tuotteita suuressa arvossa, eikä rakkauteni tavaramerkkiin ole sammunut, vielä. Toivoisin kuitenkin teiltä hiukan suurempaa tarkkaavaisuutta laadunvalvontaan, jotta tällaista ei pääsisi enää tapahtumaan. Maksavana asiakkaana odotan kuitenkin vastinetta rahoilleni, enkä toivoisi tätä tapahtumaketjua edes pahimman vihamieheni koettavaksi.
Sain lopulta kuitenkin nälkäni tyydytettyä, vaikkakin kyynelsilmin jouduin tämän annoksen nielemään. Ei teidän siis tarvitse huolehtia, voin vielä toistaiseksi hyvin, enkä näe nälkää.

Kunnioittaen,

melkosen hieno ilma...Perjantai 04.07.2008 19:56

JUHANNUSTA!Torstai 19.06.2008 18:16

Kait miekin nyt toivotan hyvää ja turvallista juhannusta kaikille! Onhan sitä odotettukkin. ;D
Muistakaa käyttää maksalle haitallinen määrä alkoholia, nauttia kesästä ja tehdä kaikkea mitä mieleen juolahtaa (hyvän maun rajoissa tietty ;D xD) JA PAREMPI OIS PITÄÄ NE SEPALUKSET KIINNI ETTEI TARVII HUKKUA! ;)

sitten pyhien jälkeen kaikki on tervetulleita odottelemaan seuraavaa juhannusta kanssamme! :)

Juhannusta odotellessa...

jo on v*ttu!Torstai 13.03.2008 21:54

v*tun päiväkirja,

miul on JAUHELIHAKASTIKETTA matolla!

loppu nimittäin jauhelihakastikkeen valmistus tässä taloudessa JUMALAUTA! :(

Oletko alkoholisti-testiLauantai 22.12.2007 20:23

[Ei aihetta]Tiistai 04.12.2007 12:52

rakas päiväkirja,

miul on jauhelihakastiketta katossa.

en tee enää ikinä ruokaa. :(

HaasteMaanantai 30.04.2007 19:19

HAASTA KOLME JUOPPOKAVERIASI TEKEMÄÄN TÄMÄ. :)

1. Minkälainen olet kännissä?
- ihan kiva

2. Milloin aloitit kännäämisen?
- tais olla 14-15 kesänen kun eka absolutvodkapullo meni...

3. Oletko kännipäissäsi lähtenyt jonkun henkilön matkaan jonka naama ei aamulla miellytä?
- lasketaanko oma naama?

4. Kuvaile juomistasi neljällä sanalla.
- jos nyt vielä yhen...

5. Mitä yleensä juot?
- kaljapaskaa

6. Mikä on pahinta juomaa mitä tiedät?
- enpä tiedä

7. Oletko ollut alaikäisenä baarissa? Missä?
- vaikka missä

8. Ketkä ovat vakio-juoppokavereitasi?
- happoveljien kans tulee otettuu joskus pari

9. Kerro ärsyttävä piirre, joka tulee esiin sinusta kännissä?
- lauluääni paranee omasta mielestä 200%

10. Osaatko mielestäsi juoda?
- kyllä. joskus on suunpielestä valahtanut mut se on ollu vahinko

11. Kerro pahimmista övereistäsi.
- absintti naamaan ja nukkumaan

12. Kerro noloin tekosi humalassa?
- en erota noloja tilanteita normaalista toiminnasta

13. Parhaat kotibileet tms. joissa olet ollut?
- ei voi muistaa

14. Mikä on mielijuomasi?
- kahvi

15. Tanssitko tai laulatko paljon humaltuessasi?
- laulelen mieluummin ;D

16. Tappeletko kännissä?
- En

17. Oletko usein poliisien kanssa tekemisissä humalassa?
- harvemmin

18. Miten valmistaudut iltaan?
- joogaan ja käyn ennustajalla

19. Mitä muut sanovat juomisestasi?
- toiset antaa risuja, toiset ruusuja

20. Jos saisit valita, huomenna olisi vappu, juhannus vai uusivuosi?
- juhannus! onhan sitä odotettukkin

21. Kuvaile tanssimistasi humalassa.
- hehehehehe :D

22. Mikä on lempibiisisi humalassa?
- ei ainakaan haddaway

24. Oletko hyvä juomaan väkeviä shotteina?
- yep

25. Lopuksi kerro paras drinkkivinkkisi tai mikä on sinun mieluisin sekoitus?
- tonnikalaa ja kossua

Haastan:

dark_signs
__Bruno__
RodNas
« Uudemmat - Vanhemmat »