IRC-Galleria

LimusiiniLauantai 23.02.2008 19:39

Eilen piti viettää Beiben kanssa sellainen ilta, ettei suunnitella mitään, ja mennään minne nenä näyttää. Villeimmissä suunnitelmissa oltiin jo todella kaukana, lähemmissä matkalla Turkuun ja Tampereelle, Lohjakin tais käväistä mielessä.. siinäkin junttilassa olisi kiva käydä pyörähtämässä, mutta se sai jäädä odottamaan.

Ajoimme ytimeen ja mietiskelimme Manskun alussa kadunreunassa autoon linnoittautuneena, mihin menisimme. Muutamat miesseurueet ehtivätkin jo siinä viiden minuutin aikana innostua ihanasta limostamme ja vielä makeammasta sisällyksestä ja viittoilla meitä a)seuraamaan b)ottamaan meidät seuraansa tai c)muuten vain pälättämään kyseisille tyypeille, riippuen hiukan kysyjien iästä tai promillemäärästä.

Päätöksenteko onnistui ja parkkasimme mobiilimme Espan puiston viereen, vähän tais vanteet kärsiä mutta so what. Kipittelimme kaupungin halki Prahaan. Siellä näimmekin Beiben kaverin ja majoituimme kajarien alle lonkkujemme kera. Siinä oli mukava käydä keskusteluja maideneiden ja muiden "soidessa taustalla".

Lohjaidea nosti jälleen hiukan päätään, olimme jo tulleet siihen tulokseen, ettei jaksa ajaa minnekään kauemmas... kun olimme jo ulkona kuppilasta, päätimme sittenkin katsastaa Luxin. Seurueemme miesjäsen esitti arveluita sisäänpääsystä tuohon ihanan yli-ikäiseen paikkaan. Joko minihameet tekivät tehtävänsä tai sitten baari olisi tyhjä, papereita ei kysytty. Olin lähes hivenen yllättynyt, aiemmin päivällä töistä tullessani bussikuski yritti myydä mulle lastenlippua.

Arvata saattaa, että Sepon helmi oli puolillaan kuinka-näyttää-vaatetetulta-alasti- tyylisiä tyttösiä ja niitä ah niin ihania viiskymppisiä yritysjohtajia... tunnin verran jaksoimme siellä hengailla, valllata tanssilattiaa, hiukan naureskella itselle sekä muiden tekopyhyydelle, sitten kiidimme menemään. Vanhan edessä hodarikauppias lähes tuskastui vetkutteluumme, onhan se toki suuri päätös, mitä hodarinsa väliin haluaa. Kotimatkalla Beiben kanssa tulimme siihen tulokseen, että seksin takia ei todellakaan kannata matkustaa Laitilaan saakka, oli se sitten kuinka loistavaa tahansa. Eri asiahan on tietenkin se, jos on sinne muutenkin asiaa, ja tarpeet hoituvat siinä sivussa :D!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.