IRC-Galleria

8.02.-09 tuli olemaan monelle päivä, kuin maailma olisi pysähtynyt. Tänä päivänä minusta oli tullut suomenmestari, ja tänä päivänä paras ystäväni menehtyi sairaskohtaukseen. Kun illalla saavuin kotiin Pietarsaaresta kulta mitali kaulassa, ja hymy niin suurena kuin voi olla, menin suoraa päätä koneelle kertomaan ystävilleni, ja Antti se siellä koneella oli, ja kerroin hänelle, että olin voittanut. Antti oli tällöin surullinen, kun hänen isänsä oli joutunut sairaalaan leikattavaksi, ja Antti näkisi isäänsä vasta muutaman päivän kuluttua. Tämän sanottua Antti sanoi rupeavansa nukkumaan, että jaksaisi huomenna koulussa, olihan sunnuntai. Aamu tuli, ja menin kahdeksaan kouluun köksän tunnille. Anttia ei näkynyt. Ei edes seuraavalla tunnilla, ja tällöin soitin hänelle, mutta puhelimesta kuului, että numero ei olisi käytössä, hämmennyin. Menin seuraavalle tunnille, ja oli liikuntaa. Anttia ei näkynyt. Liikunta tunnit kuluivat, ja päästyäni pukuhuoneeseen, huomasin kännykästäni, että äiti oli soittanut 11 kertaa. Soitin takaisin, ja kysyin että mikä on, kun olit soittanut noin monta kertaa, mitä asiaa. Äiti sanoi, että sun olisi parasta tulla kotiin, ja kysyin että miksi. Sitten hän ehti sanoa: "Antille oli tapahtunut.." Tämä lauseen pätkä veti minulta jalat alta, purskahdin täyteen poruun, vajosin seinää vasten maahan.
Enkä voi unohtaa Anttia, en ikinä. Monesti vieläkin rupean hysteerisesti itkemään, kun ajattelen niitä parhaita hetkiä, mitä me Antin kanssa aina teimme. Siksi pyydänkin kaikkia niitä, jotka muistavat Antin lämpimästi, niin käymään Antin haudalla 18 päivä elokuuta, muistamaan Anttia hänen merkkipäivänään. <3