IRC-Galleria


Taas vaihtuu vuosi.

1. Mitä teit vuonna 2006 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
- muutin kotoa poies, sain opintotukea, opiskelin ammattikorkeakoulussa.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
- en harrasta uudenvuodenlupauksia.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- Elma tuli Marista <3

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
- Juho kuoli.

5. Missä maissa kävit?
- Hmm, eestissä ja ruotsissa.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2007 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2006?
- tervettä psyykettä ja hyviä ihmissuhteita.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2006?
- koulu alkoi kai 28.8., Mantan ensimmäiset synttärit sinä aikana kun sen olen tuntenut 20.12.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
- pääsin opiskelemaan sitä mitä halusin.

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
- itsekkyyden ja terveen järjen puute.

10. Kärsitkö vammoista?
- kipeenä olin n.tuhat kertaa, muuten ei mitään mustelmia, haavoja ja kuhmuja pahempaa.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- seksi. eiku... esineet joiden antamisella sain muut ihmiset edes hetkeksi hieman onnellisemmaksi. ostin myös paljon kirjoja ja leffoja <3

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- ystävien. vaikka toisaalta voisin vetää kaikkia miehiä turpaan niin kai niitä pitää myös kiittää, en mä muuten olisi näin vahva.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- miesten. joidenkin sukulaisten. oikeastaan suurin osa ihmisistä on aika tampioita mutta tykkään niistä silti.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- vuokraan, viinaan ja tupakkaan =D (tytössähän on rokkariainesta)

15. Mistä innostuit eniten?
- hmm. varmaan pienistä asioista. esim siitä jos olin menossa auttamaan merjaa muutossa tai siitä jos menin goottibileisiin tai jos tapasin uusia ihmisiä.

16. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2006?
- varmaan kaikki sellanen wannabe-erilainen rockmusiikki jota joka tuutti suoltaa.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi?
- surullisempi

ii. Lihavampi vai laihempi?
- laihempi

iii. Rikkaampi vai köyhempi?
- rikkaampi

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- keskittynyt itseeni.

19. ...entä vähemmän?
- välittänyt niin paljon muiden ihmisten ajatuksista. antanut muiden tunkea itseäni valmiiksi valettuun muottiin.

20. Miten aiot viettää joulun?
- täällä kotona vanhempien kanssa.

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- se on salaisuus.

22. Rakastuitko vuonna 2006?
- kyllä vain.

23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- aivan liian monta.

24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- en seurannut mitään, mutta katsoin monta animesarjaa ja nyt on lost työn alla. koneella on myös outer limitsejä ja queer as folkeja.

25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- vihaaminen on jokseenskin vahva käsite. ehkä vähän.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- hmmm jaahas, luin aika monta. parhaat (mitä muistan) olis varmaan neverwhere, pilluparvi, hyperion ja hyperionin tuho... mutta joo ööö enpä kyllä muistakkaan mitä olen lukenut. kaikki ne on hyviä

27. ...entä musiikillinen löytö?
- varmaan the butchies, rasputina, queen adreena ja husky rescue. aloin kuuntelemaan huomattavasti enemmän naisten tekemää musiikkia.

28. Mitä halusit ja sait?
- opiskelupaikan. seksiä. kavereita.

29. Mitä halusit, muttet saanut?
- rakkautta.

30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
- hmmm v niinkuin verikosto oli ainakin hyvä.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- pidin antonin kanssa yhteiset synttärit hakaniemessä, mutta ne ei kyllä olleet syntymäpäivänä. synttärinä olin silloisen partnerin ja vanhempien kanssa syömässä filmitähdessä ja sitten kattomassa ilotulitusta.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
- jos tietäisin mitä haluan elämältäni ja ehkä rakkaus.

33. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2006?
- gootahtava, naisellinen, miehekäs, butch, femme, musta, punainen, pinkki, rock, punk...

34. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
- en ole järjissäni.

35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
- öööö... pitääkö niistä pitää?

36. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
- hedelmöityshoitolaki, naisten oikeudet, ilmastonmuutos, amisten oikeudet.

37. Ketä kaipasit?
- unelmien prinssiä/prinsessaa valkoisella ratsulla saapuvaksi, minut tästä pinteestä pelastavaksi.

38. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- Manta

39. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2006.
- hih, edellä mainittu sanoo 'rakkaus antaa motivaatiota koko elämään'

40. Lainaa sanoituksia, jotka summaavat vuoden 2006.
- seksi vie ja taksi tuo, mut siideri mua liikuttaa XD

no ei kun oikeesti, mitähän keksis =D

flying high and sinking low
I'm not what you think
I am exactly what I want
I don't need you anymore
---
hideous hideous people kill
destroying fields & rock & stars
you're dying and vying for the break
to be on top of us
did you get what you're asking for

(the butchies, 1) second guess, 2) lydia)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.