en sitten soittanut Kamulle illalla... no, eilinen meni aika hujauksessa, joten olin illalla niin väsynyt että.
Saatuani eilen tehtyä ruuan ja ruokittuani lapsukaiset ja itseni, tulikin yksi tärkeä ystäväni kahville. Siinä kerkisimme jonkun aikaa rupatella ja kahvitella ja sitten mun pitikin jo valmistautua Rhondan kanssa eläinlääkäriin menoon. Eläinlääkäri oli hiukka myöhässä aikataulustaan, joten kirjoitin tekstarin kleinin kasvattajalle ja sain häneltä nimi vaihtoehdot meidän tulevalle pennulle mikä laitetaan rekisteriin. No, pääsimme eläinlääkärille... Rhonda voi hyvin, rokotukset laitettiin kuntoon ja kynnet leikattiin samalla käynnillä (Rhonda kun ei yhtään pidä kynsien leikkauksesta, niin oli kiva että lääkäri leikkasi ne mun pyynnöstä joten mun ei tarvitse kikkailla kotona vähään aikaan sen asian kanssa). Keskusteltuani eläinlääkärin kanssa Rhondan ajoittaisesta rasitus "vammasta" hän epäili sen olevan alkavaa nivelrikkoa onneksi sain hyviä ohjeita, millä pystymme välttämään jonkun verran moisia vaivoja... joskus tulevaisuudessa on edessä kuvaus ja mahdollisesti lääkitys jos vaivat tulevat joka päiväisiksi tai alkavat selvästi vaivaamaan.
No päästyämme eläinlääkäristä, tulimme kaupan kautta kotiin. Laitoin lapset nukkumaan, kello kun oli jo melkein 20 (Pia oli ystävällisesti laittanut pikkuset iltapalalle) ja istahdin sohvalle kutomaan kummitytölle pieniä lapasia... Sitten telkkarista alkoikin jo CSI. Kerkesin katsomaan ohjelman ja sitten sen jälkeen olenkin nukahtanut sohvalle josta aamulla heräsin.
Kohta voisinkin soittaa Kamulle ja kysyä kuulumisia, miten pienokainen voi....
Tänään onkin ohjelmassa pyykin pesua ja siivoilua.... eli sitä normaalia