IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Tarina elämästäni.Torstai 25.10.2007 13:41

Eilen olin töissä kaksi tuntia, pelasin matopeliä,
soittelin vähän ja tein yhden kaupan. Sitten näin
Artun ja menimme ostamaan hänelle vaatteita.
No, olin sitten kymmenen aikaan kotona, vein roskat,
katsoin bb:n ja totesin olevani liian väsynyt suihkuun.
menin nukkumaan.

heräsin aamulla seitsemältä siihen, että herätyskelloni soi.
tai niin luulin. todellisuudessa se oli arttu, joka oli tullut helsinkiin,
ja oli vailla seuraa. Hän kehotti minua lähtemään keskustaan kanssaan.
Hyväksyin tämän ehdotuksen, ja lopetin puhelun. Annoin vielä
itselleni luvan nukkua puoltituntia, mutta yllättäen heräsin 15
yli seitsemän siihen, kun arttu soittaa. Hän ilmoitti olevansa
itäkeskuksessa ja kysyi mistä 94 lähtee. Kerroin hänelle lähtöpaikan,
ja lopetin. Päätin nukkua vielä hetken. En saanut unta.

Katselin Timon kanssa piirrettyjä, ja ihmettelin mikä Artulla kestää.
Sitten puhelimeni soi. Hän sanoi olevansa Alepalla, mutta jääneensä
oikealla pysäkillä. Päätin lähteä häntä vastaan, vedin hupparin
ja kaulahuivin yöpukuni päälle ja vedin äidin tossut jalkaan ja lähdin
kävelemään. (tällävälin tupakka taskussani katkesi:<)

Arttu käveli sitten minua vastaan, ja kävelimme meille.
Menimme huoneeseeni, ja Arttu kävi nukkumaan,
minä menin suihkuun. Kun olin käynyt suihkussa, laitoin hiukset,
puin katselin televisiota ja söin. Ajattelin sitten käydä herättämässä
Artun, mutta en millään viitsinyt. Kirjoitin hänelle viestin ja laitoin
herätyskellon soimaan klo1300.

Nyt Arttu sitten nukkuu sielä, sikeästi kuin pieni possu <3

Mut oli ihan kivaa, nyt oon koulussa, toivottavasti äiti antaa sille ruokaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.