vihaan viikonloppusittauksia ja rändömiä kipeilyä.
green parkiin miittaamaan dubailaistunutta (mitä?) emmaa ja lontoolaistunutta petraa, niin johan iskee semmoset krampit, että makaan kerällä siellä nurmikolla ja joudun tuijottelemaan ruohonjuuria ja hyönteisiä ihmisten sijasta. ja kohtalon ivaa, että muut otti hurjassa torstai-illan huumassa vähän s1dUCCaa, ja meitsin pisti melkein ajatuskin laattaamaan. mut silti näytti siltä, ku minä oisin ollu siellä se joka on lähinnä sammumispistettä. jos joku ois sillon tullu mussuttamaan jotain "aar juuuuu ooolrait daaaarlin" ni ois kyllä läsähtäny ihan anteliaasti.
nyt on sitte ollu koko päivän semmonen olo, niinku joku ois tökkiny peukulla mahaan 12 tuntia putkeen ja ommellu siksakkia selkänahkaan.
ei näin lapset.