IRC-Galleria

kotosalla taasTorstai 18.05.2006 07:19

ihan kivahko ilta kotkan seuriksella.. Sitten kuitenkin silleen loppujen lopuks. Miranda tuli nähtyä ja höpsittyä sen kanssa juttuja. Oli oikein mukavaa nähä sitäkii tytsyä hurjan pitkästä aikaa. Jepulis. Nyt unta.

kylläpäs taas koskeeLauantai 13.05.2006 01:07

Perkeleen exä on tartuttanu mulle pirunmoiset menkkakivut, joten kuolin tänään aamupäivästä. tai siis tein kuolemaa... Illalla perkeleen varsa karkas tarhasta ja kun hyökkäsin sen riimuun kiinni se keuli ja luulen että kylestä on revähtäny jotain. Myös olkapää tuntuu vähä aralle. Selkään tuntus myös sattuvan ku on ratsastanu ja höylänny siinä perkeleen perusistunnassa joten selän keskivaiheilla oleva parin-kolmen nikaman liikkumaton pätkä aiheuttaa pientä piristävää kipua aina aika ajoin.
Mut luulen että käsivarret on vähä ruskettunu. Aina jotain hyvääkii. ;)
Valmentajamme on sitten sen verran kipeä eikä lääkekuuri auttanu ajoissa, että valmennus on peruttu. Toista valmentajaa ei tähän hätään kerennyt enää saada...
Hieman nyppii kun ajo kuitenkii tänne asti sen valmennuksen takia. No mutta treenataan sitten vaan keskenään koulukiekuroita. Kun kerta ne kangetkii mukana on nii pitäähän niitä käyttää...

kiire!!!Perjantai 12.05.2006 01:15

Tänään tuli nukuttua puol tuntia pitempään mitä oli tarkotus. Siitä lähti siis hirvee kiire liikkeelle: Uuni päälle, pitsa sinne oottamaan lämpenemistä, samalla imuri kouraan ja nopee kämpän imurointi, siitä aamupesulle, vaatteet päälle ja pakkaamaan, pitsa pois uunista ja lautaselle jäähtymään, soitto naapurille että mahtuuko minun ruuat sen jääkaappiin viikonlopun ajaks, pitsan nopee syönti, jääkaapin ja pakastimen tyhjennys ja ruokien vienti naapuriin, samalla roskapussien vienti roskikselle, paluumatkalla pyörä käytävään, jääkaapin piuha irti seinästä, auton pakkaus ja harjuun hakemaan sannaa. Siitä haminaan, sanna bussiasemalle, minä tankkaamaan, kattomaan rengaspaineet ja pesemään ikkunat. Kaikessa rauhassa Kouvolaan jossa tuli mieleen ettei tallilla ole elekrtolyyttejä, paniikkisoitto siskolle. Neljä tuntia aikaa keretä Suitsisoppiin Kuopioon. Okei. Talla pohjaan ja uhkarohkeita ohituksia, vaan yks lukkojarrutus. ;) Ei aikaa pitää lepotaukoja. Kouvola-Kuopio väli taittu ennätysnopeesti 2 ja puoleen tuntiin, ei siis mitään hätää, hyvin kerkes ostaa elektrolyytit. Siitä sitten nopsasti kotiin, vaatteiden vaihto ja nopeesti jotain välipalaa. Tallille koiran kanssa, kankien sovitus, ponin liikutus ja pahimpien paskalaikkujen pesu. (On se kiva kun on kimoja eläimiä...) Sitte satulan, suitsien (kanget ja normit) putsaus, myös saappaanvarsien ja kenkien putsaus. Satulavyön hinkuttaminen ja huovan alle tulevan lärpykän pesu. Kamat laatikkoon, ponille ruokaa. Ja yllättävää, elektrolyytit ei maistunu. No ei se mitään, ponnylle kuiva loimi päälle ja eläin tarhaan. Märät viltit kuivumaan ja loput tavarat valmiiks huomista varten. Sitte taas kotiin, suihkuun, syömään ja tässä kerkeekii istumaan hetken aikaa. Kohta unille että jaksaa huomenna ratsastaa ahkerasti.

Mutta tyytyväinen olen. Poni meni loistavasti ekaa kertaa kangilla. Olisin yhtä hymyä jos kerkeisin hymyillä missään välissä. Ehkä sitten sunnuntaina kun ajelen takasin etelään.

taas kämpillä vasta yölläTorstai 11.05.2006 06:53

Tulin siis justiisa kotiin. Heitin väsyneet likat harjuun omille kämpillensä ja sitte köröttelin kotiin. Nyt unta äkkiä ja huomenna sitte kotiin kotiin...
Oli mielenkiintonen ilta kyllä. :)

juuh, näin on.Tiistai 09.05.2006 15:19

Pihalla ihan hurjan hyvä sää, kohta sinne heilumaan haravan kanssa. Sitte fillarilla töihin, 11 jälkeen takasin kotiin. Joka on muuten kohtalaisen ikävää, tulla siis siihen aikaan fillarilla kotiin. Metän kautta, missä on pimeetä ja tie vähä heikossa kunnossa. Pirunmoinen mäki ja sitte hillitön alamäki joka onneks vähä vauhdittaa matkaa. Mut miks ei vois aina vaan olla alamäkee joka suuntaan?
Mut tänään on kiva päivä töissä. Ensin Tai´Chi ja sitte pesäpalloo. Pitäs mennä päivän nopeesti.
Ja ylihuomenna kotiin. Valmennukseen. Aika jees, menee vaan rahaa ihan pirusti taas siihenkii reissuun...

mitäs tänään?Maanantai 08.05.2006 01:58

Alotin päivän kakkosen jumpan tahtiin. Katso-lehden ohjelmatieto sanoo siitä näin: Reggaeton. Kuubalainen tanssinopettaja Freddy Clan tutustuttaa uuteen urbaaniin latinotanssiin. Että semmosta siis tein aamulla.
Kököttelin koneella aika paljon (muistaakseni). Kävin haminassa heittää avaimet Filmariin ja jäin suustani kiinni. Juttelin puoltoista tuntia Elinalle homoista. Taas. Se ihminen on eläny täysin homotonta elämää tähän asti. Kunnes minä tallustelin Filmariin töihin. ;) Vaan mikäs siinä, hyvähän se vaan että hän tahtoo tietää..
Myös keittiön ikkuna sai viimeinkii verhot. Jotka ei sovi sinne, mut verhot kuitenkii.

Viikonloppu on menny useiden agressioiden kanssa.
Niska, hartiat, kädet ja selkä on jumissa niitten agressioiden purkamisen takia. Vaan ihan hyvä näin.

Illemmalla tein lettuja ja kävin naapurin kanssa lenkillä. Hain myös semmoset... tason... palaset. Saa viimeinkii kaikki ylimääräset lehet jollekkii omalle paikalle. Sai myös raitista ilmaa kun on tullu oltua tässä koneella aika paljon.
L-koodeja tullu katottua. Mahtavaa.

Loma tuli ja meni..Tiistai 02.05.2006 19:29

Olin siis kotona Nilsiässä viikon 17. Koko viikko ilman telkkaria. En ehkä uskonu että kykenisin moiseen. Mut pakko oli kun oli niin paljo hommaa aina päivällä ettei telkkaria kahtomaan kerenny ja omassa huoneessa ei telkkarista muuta näy kun lumisadetta.
Oli kyllä ihan jees loma. Töitä tuli tehtyä joka päivä. Ellei ite ratsastanu nii sitte piti tunteja. Joko ihan yksityisesti tai isommalle porukalle.
Joka päivä taisin kyllä ratsastaa. Heti maanantaista lähtien. Iso työsuokki kun alkaa palailemaan puolen vuoden sairaslomalta nii sillä menin alkuviikosta pari kertaa, ponnylla piti treenata joka päivä, empulla hyppäsin keskiviikkona (josta taitaa olla kertomus tuolla jossain aikasemmassa merkinnässä) ja koutsin rääkki sitte torstaina ja perjantaina, joina päivinä ei kyllä tarvinnu ees ajatella ratsastavasa lisää...
Lauantaina sitten helsinkiin, veljelle. Eksyin ensin kaupunkiin, mut matkaan meni silti tasan kuusi tuntia. Ilta sivistyneessä taiteilijaporukassa oli kokemus sinänsä, kaikkien nimetkii muistan jo oikein, marina, eleni ja evaldas. Hurjan mukavia kaikki, eleni varsinkii. *nauraa* vaan se on kuulemma hetero. Se kävi ilmi jo alkuillasta.
Mutta tärkein jäi ehkä tekemättä, Illaa piti nähdä hesan reissulla, vaan meillä meni tuo lauantain viinittely, juustottelu ja hedelmittely pitkäksi, joten mentiin kahtomaan ice age kakkonen vasta puolen yön aikaan. Sinne siis olisin Illasen mukaan halunnut, vaan ne perkeleet asuvat suloisesti Espoossa, joten ei onnistunu. Vaan kyllähän tuota vielä kerkeää.
Sunnuntaina lähtikii sitten loveboat 2006, josta en sen enempää satuile, kun että eipä tarvii ehkä uudempaa kertaa mennä, ellei ole omaa kultaa kainalossa. Sinänsä ihan jees reissu, tuli monta uutta tuttavuutta ja velikii sai seksuaalista toimintaa...
Ilmakiekkotoiminta vaan jäi tekemättä loppuun asti. Se täytyy korvata jotenkii muuten sitten joskus. :D Jep, näin on. Mukavia ihmisiä laiva pullollaan, eihän siinä mitään. Epämukavia tapahtumia ja aivotoimintaa liikaakii. Myös mustelma perseessä kun eräs lepakko tuli ja puri siitä.
Paluumatka oli kuitenkii ihan jees, ajelin ei-omalla autolla, oma auto meni edeltä. Kovin suloisen ponin näin matkalla eikä matkaseurassakaan ole muuta valittamista kun että kovin hiljainen oli kun torkkui koko matkan. Korjataan, lähes koko matkan. Välillä söi myös lehtipihvin ja ranuja. Ja joi pepeä, jota myös ite join ku ekaan mukiin tuli liikaa limppaa.

jep. Perjantai 28.04.2006 17:41

Juu, nyt on viimeinkii lumet sulanu pelloilta täälläkii, leskenlehtiä tunkee kivien välistä ja äsken hypättiin kenttäesteitä.
KYLLÄ NYT ON KEVÄT!
Huomenna helsinkiin, laivalle vapun viettoon ja kahen viikon päästä takasin tänne nilsiään seuran kouluvalmennukseen. Se se vasta tulee kärsimystä olemaan, vaan mitä sitä ei tekis että tulis vähä ylimäärästä kärsimystä tähänkii elämään...

anna jo olla...Keskiviikko 26.04.2006 22:28

Kyllä minä tiedän, kuinka kehomme kietoutuu.

Kyllä minä muistan, kelle ihosi tuoksuu.

Jos tulevatkin vuodet käsiimme vain rikkoutuu.

En jaksaisi olla, anna mun olla ja unohtaaÂ…