IRC-Galleria

I present to thee; Mana-Sama.







Luulin päässeeni tästä jo ylitse MUTTA EN
Menen nurkkaan kasvattamaan lettiä ja toivon että joskus olen kaunis kuin tuo mies. Hupsista keikkaa vaan.

Toisinaan sitä tajuaa, kuinka yksin onkaan.

Lempileffani (The Crow) quote. Elokuvassa Eric pohtii, kuinka ennen ajatteli pienten asioiden olevan merkityksettömiä. Vaan kun rakkaan menetys tapahtuu, kellokin pysähtyi. Kahdella tapaa.

Niinhän se menee, että silloin kun elämä on auvoisempaa, tuntuu että ne pikkuasiat eivät olekaan tärkeitä. Koska ei ole tarvetta pohtia, suuremmat kuviot vievät ja elämä kulkee.

Mitä jos tuleekin stoppi? Mitä jos säikähtää perinpohjaisesti, menettää jonkun tai on ollut vaarassa menettää itselleen tärkeän ihmisen?

Pään sisällä sitten lopulta pauhaa ne pienet asiat. Toisen lempiruoka, toisen lempieläin, toisen sanat ja teot, ne pienemmät jutut, joita ei tule mietittyä.

Siinä vaiheessa tajuaa, että eivät ne ole mitättömiä. Ne tuovat muistoja, auttavat käsittämään että mitä jos niitä asioita ei enää ole. Mitä jos tärkeä ihminen ei enää puhu lempiruoastaan, eläimestään tai hymyilekään enää.

Pienet asiat muuttuvat suuriksi.

Aika usein, vaikka ei uskoisi, mä ihan oikeasti myös ajattelen. Muutakin kuin seuraavaa kahvikupposta ja röökiä.

Monesti tulee ajateltua ulkonäköön liittyviä ajatuksia sieltä pintaa syvemmältä. Pohtii, että jaksaako oikeesti enää vaivautua, kun porukka katsoo ja huutelee. Sitten sitä miettii, että pitäisikö jätesäkkiin vuorautua.

Mikä on raja siinä, että saa ihmetellä? Onko kukaan määrittänyt, mikä menee ihan huvituksen ja normin ihmetyksen piikkiin ja mikä häirinnän? Ja miksi ihmiset luulevat, että näytit miltä tahansa - muultakin kuin minunlaiselta - saat häväistä ihmisen?

Ainakin minä oletan, että ihmisillä olisi käytöstavat. Kyky tajuta, että nyt menee vähän yli, mutta sitten näkee näitä, joiden mielestä toisen ihmisarvo on niin alhainen, että voit sanaista arkkuasi aukaista miten tahansa.

Totta kai saa tulla kyselemään lävistyksistä ja lookista ylipäätään, mutta siinä vaiheessa, kun aletaan aukomaan, menee minulta hermo. Olen ainakin tietääkseni ihan sama ihminen kuin kuka tahansa muukin.

Myös aika yleinen kysymys mihin olen törmännyt, on että;''Minkä takia?''

Minkä takia mitä?

Ainoa mitä tuohon nopeasti osaa tokaista, on että; ''Huvikseen.'' Ja se ei ole tarpeeksi - se ei selitä miksi näytän siltä tai tältä. Jos taas vastaisin, että ihan itseni takia, pitäisi varmaan selittää ummet ja lammet ja silti palattaisiin sen ääreen, että miksi.

Ei minulla ole sen suurempaa syytä näyttää siltä kuin näytän. Minun estetiikan tajuni nyt on vain tämmöinen, siinä se. Olen pitkään kuitenkin hahmottanut miltä tahdon näyttää. Ihan vain siksi. Kenellekään minun ei tarvitse todistaa mitään.

Se taas, että ulkonäkö saa toisen kohtelemaan sinua typerästi, koska joku voi ajatella, että kas, tuohan on ihan narkkarin näköinen saatananpalvoja - niin onnittelut. Sieltä tynnyristä saa tulla poiskin.

Tutustuminen olisi kivaa, ei ennakkoajattelut. Jos asiaa on pakko selventää, en käytä huumeita/pidä huumeista. Rakastan kuvataidetta ja lääketiedettä. Nauran paskoille vitseille ja poden huonoa omatuntoa, jos jotakuta loukkaan. Eniten pelkään niitä, jotka pelkäävät minua.

En ole eloton nukke, en ole kenenkään leikkitoveri, koska olen niin ''erilainen.''

Mutta kaikki ei tykkää kaikesta, se on fakta. Et tykkää ulkonäöstäni? Ihan ok! Mutta ei tarvitse alentaa minua sen takia.