Olin parasta aikaa elämäs elämäni parasta aikaa,
tavoitellen sitä pientä palasta taivaast.
Ei koskaan matalaa aitaa,
alko tuntuu että hautaaki samalla kaivaa.
Aina ankara itseäni kohtaan,
vaikken heikkouksia itsessäni kohtaa.
Ajoin itseni nurkkaan omilla vaatimuksillani,
makasin päiviä vaan lattialla tuskissani.
Istuin pariisin taksis mietin et mä haluisin kuolla,
ajoin hautausamaan ohi, mitä jos maatuisin tuolla.
Tottunu olee vahvin aina kaikist,
tutut unelmat oli muuttunu painajaisiks.
Pelkäsin huomista, en halunnu herää,
oli hetki kun en mistään mitään tajunnu enää.
Itsetutkiskelun kautta mä sain elämästä otteen taas,
ilman apuu en ois enää tääl ollenkaan.
Tää menee niille joil on paha olla,
kun elämä lyö sata nolla.
Oon ollu ristiaallokossa siinä veneessä,
nyt aurinko paistaa horisontti siintä edessä.
Puhelin soi kesken haastattelun, mutsi kerto uutisen,
mut jo ennen ku vastasin mielessäni kuulin sen.
Jostain tiesin että isä ei oo täällä enää,
mun esikuva järven jäällä lepää.
Hetkessä ystävänsä ikuisuuteen menettää,
ja se rikkoo äijän vaik on rikki jo ennestään.
Elämä jatkuu karavaani jatkaa kulkuaan,
vaik joskus tuntuu että tähän paskaan alkaa turtumaan.
Koskaan ei saa katkeroituu eikä liikaa kyynistyy,
ei turhaan jossitteluun syyllistyy, perhe yhdistyy.
Tää musiikist saa voimaa jatkaa,
vaik tänään ois paha olla, koitan jaksaa.
Oon maannu lattialla,
miettiny miten täällä selvitään.
Oon huutanu keuhkot pihalle,
on tuntunut ettei pysty hengittää.
Mut oon täällä vielä,
en anna pelon mua koskettaa.
ja nyt oon siellä missä,
muhun ei voi koskeakkaan.
mut oon täällä vielä,
en anna pelon mua koskettaa.
ja nyt oon siellä missä,
muhun ei voi koskeakkaan.
mitkä oli oikeit päätöksiä, mä mietin sitä,
kaiken päättämäni jälkeen muuttaisinko minä mitään?
muuttaisin ja paljonkin..
mitä minä sanoinkin, muuttaisin senkin
ja mitä minä sanoisin, sitä mietin etenkin
kova ulkokuori mut väkisinkin täs silmät kastuu.
eihän meist kukaan oo teräsmies
vaik haistatinki paskat, ni ajatukset on sun peräs viel,
ja kyl se sattuu myöntää.
jääräpäisyydestäni pääsin ihan liian myöhään
sillo oli myöhäst kääntyy takasin
ja vaikka salasin sen tähän päivään asti
voin myöntää, se oli päätöksissäni väärä rasti.
ei elämä oo pelkkää ruusuil tanssimista
kun liian usein kaikki paska putoo suoraan niskaan
mä oon väsynyt, mä oon nii poikki
kestää kaiken sen paskanpainon joka minut tavoitti
se johtuu väärist valinnoist, oon pahoillani
kun ei aina tiedä mitä seurauksii on tavoillani
myönnän, mä en oo vahva
mut ylpeenä voin sanoo saaneeni elämäni hallintaan ja oon ylpee itestäni, vaik sä et olis enää.
tee säki valintas ja soita vasta sitten perää.
ei se ollu sun valinta, tiedän päätökses ois ollu eri
mikset sit ajatellu mua yhtää sen enempää
ja miksi juuri minä, kelle menit tälläst tekemään?
et vaan välittäny tarpeeks
ja kaiken tän jälkeen sä tuut pyytää vielä anteeks