hän saapui keski-yöllä,
näin viikatteenkin vyöllä,
tuo nuori nainen ikuisuuden harso silmillään.
Hän kertoi kylmin huulin,
kuin kaukaa äänen kuulin,
oon sieltä mistä takaisin ei tulla elämään.
Aa...
Aa...
Mä katsettansa turhaan hain,
näin pohjattomat silmät vain.
Kun katsoin niihin tunsin, että häntä rakastin.
"Voi poika parka, kuolemaa ei yksikään voi rakastaa.
Vain hengen sulta veisin kylmin jäisin suudelmin".
Aa...
Aa...
Mä pyysin suukko, muuta ei.
Hän viikatteensa naulaan vei
ja tunsin hänen syleilynsä kylmän, jäätävän.
Hän lähti, otti viikatteen,
jäin yksin yöhön hiljaiseen.
En enää pelkää kuolemaa, nyt kaiken ymmärrän.
Aa...
Aa...