IRC-Galleria

dark_angel^

dark_angel^

sai maailman sulosimman hurmurin 9.12.2009 ja kauneimman prinsessan 31.01.14 saa seurata minua instassa 8henna6 ja facessa äidin_arki
Naulanreijät

Tässä tärkeä pieni tarina meille jokaiselle. Pidetään huolta siitä,
ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen
lauseeseen asti.

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika.Hänen isänsä antoi hänelle
pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti
malttinsa hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.

Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen
aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen
lukumäärä yhä pieneni.
Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin
takoa nauloja aitaan.

Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan.
Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta
aulanjokaisena sellaisena päivänä, jolloin hän ei
kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa
isälleen,että hän oli poistanut kaikki naulat.Isä johdatti pojan
kädestä pitäen aidan luo.Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä,
poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä.
Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen.
Vihapäissäsi sanomat sanat jättävät juuri tämänlaisia arpia.

Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan
samantekevää,kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi, haava on yhä
olemassa.Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin
ruumiillinenkin.Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä.

He saavat sinut hymyilemään ja rohkaiset sinua onnistumaan.
He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat
aina avata sydämensä meille.

helou!!!Keskiviikko 10.09.2008 18:29

Leevin kanssa käytiin äsken ihan pienellä' lenkillä....aamula käytii puolentunninlenkillä<sydän> on se leevi ihana....
iskälle leevi vähän muris mut ihan oikein...mitäs tunki sormet siit parvekkeenkaiteesta <virne> no ei... sitte pöle kävi äsken kaffella......ja jauhettii paskaa.... mitähän muuta sitä tänään tekisi...kohta vissiin mentävä viemää kirje postii ja jos sit jossai vaihees kävis porukoilla katsomassa eilisen salkkarit....ku en eilen niitä nähnyt...*huoh* tänää on ehkä ollu vähän parempi ja kivempi päivä kun eilen....oli jo heti aamulla 6 ku kello soi...nousin pirteenä ylös ja samantien koiruustulikin hoitoon ja oli kiva kuulla että anssikin on paranemaanpäin...ei tarvii joutsenoon saakka lähtee lääkäriin :)
huomena siltä pitäs tulla mukavaa postia...ja vissiin perjantain kirjeeseen se on laittanu jonkuu jutun...mut ei se sanonu että mitä.....jotain hänen omaaa.... mut mikä on sellanen mikä mahtuu tavalliseen kirjekuoreen??? haluan tietäää....eeeeeen jaksa ooooottaaaa...kuitekii vaa joku tyhmä paperilappunen <virne> no ei...en tiiä yhtää....no sen näkee sitte huomena tai millo se kirje nyt sit tuleekaaa <virne> jepulis mut miä lähen nyt taas jotai muuta duunaamaan ja silleesti....
palailen taas joskus tänne jotai kirjottaa....

nii ulkona on ihan syksy...siellä on ihan syksy ilma...aurinko paistaa mut naamaan vasten kun tuulee niin tuntee syksyn tuulen..kylmä tuuli.....mut pääasia ettei sada vettä ja myrskyä.....
tuleekohan tänä talvena paljonlunta???saiskohan tänä talvena aikaseks lähetee luistelee ku vissii edelliset kaks vai kolme talvee oon ollu ostaas luistimii mut en oo vielkää saanu ostettuu... pistäisköhän tän talven tavotteeks ostaa luistimet et pääsen jäälle liitämään vapaana kuin taivaan lintu?? huimalla opintotuellahan minä ne luistimet ostankin kun nyt vaik saanu parisataa enempi ni en saanu ostettuu...&lt;virne&gt; rahoille jostain kumman syystä löytyny prempaa käyttöö....mut nyt on tavoite...tänä talvena ainankin ostan luistimet jos en sit luistele mut ompahan ens talveks valmiina<virne>
mut miä meen jotai duunaa...sii jyy leitter pai pai...

Huomenta.....Keskiviikko 10.09.2008 09:53

Koiruus nukkuu tuossa makkarin oven suussa....taitaa vahtiii minua <virne>j

a mikä hitto siinä on et minä nukun nyt kauheen levottomasti...toissayönä näin painajaista ja heräsin ku itkin ja etin sängynalta jotakiii,nyt viimeyönä heräsin siihen ku istuin sängynreunalla vaatteet päällä sit havahuin et mitä hittoo paljo ees kello on et onko miulla kiire jo....

Anssikin kuulosti nyt terveemmältä.... ja tänää on tasan 30päivää jälellä....jeee... mut miä meen tupakil ja kaffen keittoo jne.....

fran perea 1mas 1 son 7Keskiviikko 10.09.2008 03:01

En un anden de la estacion,
bajo el sol abrasador
tú hablabas de un rascacielos
del cielo de Nueva York.

Vente pronto a ver el mar,
y tú envía una postal
ya sabía que aquel dia era el final.

Y ahora tengo mucho más.
Rojo, negro, par o impar,
por fin la suerte trae un as
Y un cristal para mirar
y una pared para colgar
Siete caras sonriendo
en una foto de carné

kertosäe:
Mis cuentos no hablaban de historias
hechas de casualidad.
Nadie me dijo que el destino
daba esta oportunidad.

Uno más uno son siete
¿Quién me lo iba a decir
que era tan fácil,
ser feliz?

¿Cuántos años llevo aquí?
¿Cuántos me pueden quedar?
¿Cuál es el precio exacto
de la felicidad?
¿Quién se acordará de mí?
¿Quién te volverá a mirar?
¿Quién impulsa las manijas
de la casualidad?
Una caricia del ayer
Unas postales sin firmar
Y aquel disco de los Burning
no son cosas que guardar.
Hoy sonrío al recordar
que soñarás con volar
Desde los bancos de Madrid
no se puede ver el mar.

kertosäe

kertosäe2:
Uno más uno son siete
¿Quién me lo iba a decir
que era tan fácil ser feliz?

Si hubo un tiempo para mí,
ahora es para los seis.
Está saliendo del café.
Otra vez comienza el lío
como cada amanecer.
Hay tostadas para tres.
Arreglad la habitación.
Este cuadro de familia
se merece una canción.

Mis cuentos no hablaban de historias
hechos de casualidad.
Nadie me dijo que el destino
daba esta oportunidad.

kertosäe2

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.09.2008 02:15

tällä hetkellä on aika paska fiilis.....
ihan liian kova ikävä anssii.....ja sitte tuo mitä tapahtuu tuossa noin kilsanpäässä tai en tiiä kui pitkä matka mut se ei ole oleellinen asia....

miks ei kerranki vois asiat olla sellai että kun miulla ois kerrankin mahollisuus olla onnellinen ni sit joku vitun kusipää menee ja pilaa kaiken juomalla et sit menee muut asiat vaa niin perseellee et kaikki kärsiii.....miks ihmisen pitää olla niin tyhmä ettei voi tajuta kui paljo muut oikeesti kärsii siitä ku sen pitää pilata kaikki....äääh en tiiä oliko nyt tääkää kovin järkevää mut kirjotinpahan kuitenkii... kait se ois sit vissii koitettava nukkuu jos huomenna ois päivä parempi.... mitä kyllä epäilen mut toivossa on hyvä elää....

en kyllä usko et ihan heti saan unta ku taas kaik asiat pyörii mieles...vaik ihme kyllä väsyttää vähäsen vaikka join sitä kaffetta,mutta kun viimeyönä ei tullut nukuttua varmaa kolmee tuntii kauempaaa....
mut palataan taas huomenna

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.09.2008 00:21

heheee...
keni lainas tänää miulta moppia niin äsken se toi sen ja istu vissii puoltuntii tässä ja juotii kaffia...voih en varmana nuku ensiyönä...blaaah.... nooo joo....
6aikaa aamulla naapurin leevi tullee hoitoo miulle ihanaa saan karvakasan taas vähäks aikaa &lt;virne&gt; mut meen jatkaa telkun kattomista se on moro...

[Ei aihetta]Tiistai 09.09.2008 11:12

RAKKAUS:
Oletko ihastunut: Joo
Tietääkö ihastuksesi?: kyyl
Aiotko kertoa jos et ole kertonut?:
Voisitko pussata häntä?: juups

VIIME KUUN AIKANA OLETKO:
Ostanut jotakin?: juups
Ollut sairas?: vain päästäni
Ollut halattavana?: juups
Tuntenut itsesi tyhmäksi?: millo en tuntis<virne>
Ikävöinyt jotakuta?: Juups
Saanut kokeesta nelosen?: en
Tanssinut?: heilunu
Leikkauttanut hiuksesi?: neij
Valehdellut?: juups<puna>

RANDOM:
Saatko kosketettua kielellä nenääsi?: en
Osaatko kohottaa vain yhtä kulmakarvaasi?: en tiiä
Osaatko katsoa kieroon?: Joo
Petaatko sänkysi päivittäin?: En

OLETKO KOSKAAN:
Sanonut 'rakastan sinua'?:juupa
Antanut rahaa hyväntekeväisyyteen?: joo
Odottanut koko yön yhtä puhelinsoittoa?: joskua
Livahtanut yöllä salaa ulos:Joo

TAVAT/RANDOM:
Kiroiletko?: harvoin<xD>
Kokkaatko omat ruokasi?: yleensä
Teetkö kotitöitä?: joskus ku jaksan
Oletko tyytyväinen elämääsi?: nooo jokseenkin kyllä
Omistatko koiran?: En
Käytätkö rahasi viisaasti?:vois ne viisaamminki käyttää...
Pidätkö uimisesta?: Joo
Kun sinulla on tylsää, soitatko ystävälle?: jos on saldovata

KUMMAN VALITSISIT:
Kukkia vai suklaata?: suklaa
Harmaa vai musta?: musta
Värikäs vai musta-valkoinen?: musta-valkonen
Viha vai rakkaus?: rakkaus
Auringonnousu vai lasku? : jaa-a en tiiä
Myöhään valvominen vai aikaisin herääminen?: Valvominen
Kuuma vai kylmä?: Riippuu vähän
10 hyvää kaveria vai 2 parasta ystävää?: 2
Aurinko vai sade?: aurinko

OLETKO KOSKAAN:
Varastanut rahaa ystävältäsi?: nei never
Ollut tappelussa?: en
Ollut lentokoneessa?: joskus pentuna
Nukkunut koulussa?: Khyl
Ollut yksinäinen?: Juu
Huijannut pelissä?: Joo
Laulanut suihkussa?: juups
Katunut sitä että olet satuttanut ystävääsi?: Khyl
Ollut todella iloinen?: juups


nyt tää jeppe taitaa käyä tuohon porukoiden sohvalle lötköttäää pötköttää ku ei sillon yöllä oikee tullu nukuttuuu ku kaiken maailman painajaiset häiritsi minun yöuntani :( ja tänään jos nukun päiväunet niin nukun ne hieman aikaisemmin kuin eilen.....enkä herää joskus 4jälkeee wohooo.....*haukotus*paleltaskii kyyl jonki verran ja ulkona oli todellakylmä kun polkaisin tänne porukoille..... hmmm... mitähän viellä niin tulin sitten melko turhaan näin aikaisin porukoille kun täällä oli kaikki kuitenkii hereil en ees saanu herättää ketäää <itku>kyllä minutvaa aina herätetää mut miä en saa koskaa ketäää...yhyyyyyyy... jepulis jeee mie mään tuonne sohvalle loikoileee...

paipai

[Ei aihetta]Tiistai 09.09.2008 09:57

miepä lähen rimputtelee porukoitte ovikelloo ku kukaa ei herää siel tai vastaa ta muuta sellasta... blob blob... yöllä nukuin hirmulevottomasti....3aikaaa viimose kerra katoin kelloo ja 5aikaaa heräsin siihe ku mie itkin kauheesti ja etin jotai ku piti laitttaa ihan valot päälle et nään mut en vielkää tiiä mikä oli adoksissa......&lt;virne&gt;
anssikii on kipeee...<suru>kunhan ei tuu ni kipeeks et joutuisi ottaa saikkua....
mut nyt on mentävä.... morrrooooo

[Ei aihetta]Tiistai 09.09.2008 03:52

vois vissii yrittää nukkuu,mut ei väsytä ku erehyin nukkuu muutaman tunnin unet tuossa iltapäivällä. voi elämä....on taas vaa ihan ihmeellinen olo....aamulla ois taas herätys sillee varttii yli 6....blaah...... voi voi ja lämminleipä....
tuliskohan se uni kui helposti....???mie vaa kuuntelen bäkkäreitä &lt;virne&gt;&lt;sydän&gt;
mitähän sitä sit keksis...tänää istuin vissii jonkuu tunnin tuossa parvekkeel ja ollamöllötin...ja mp3 soittimel kuuntelin bäkkäreitä.... oonkohan mie kenties rakastunu niihin poikiin &lt;sydän&gt;<xD>
hyvä hyvä... parinviikonpääst pitäs vissii jotai tavaroita raahata lahtee... tai no enhä mie tartte mukaa muutaku miu laukut ja vaatteet &lt;virne&gt;

"tyttö näki sillalta kuinka mustaa vesi oli alhaalla jossakin"

voi voi.. juu no kaitpa se on koitettava saada unta.... pömppö ja sohvi saa kertoo iltasadun miule &lt;hymy&gt;

kylläh tylsäääähTiistai 09.09.2008 02:57

Väitteitä:

Sä oot sinkku.
>en ole

Sulla on vihreät silmät.
>ei ole

Sä asut vielä vanhempies kanssa.
>en asu

Omistat lemmikkejä, vähintään yhden.
>en omista

Sulla soi musiikki tällä hetkellä.
>niin soi

Oot kauniimman sukupuolen edustaja.
> voi ollakkin niin

Kuka sai sinut viimeksi itkemään?
>anssi

Kuinka lähellä kännykkäsi on sinua?
>tossa vieressä muutaman sentin päässä :D

Mikä biisi sinulla nyt soi?
>jätä mut

Kenen kanssa asut?
>yksin

Mitä söit viimeksi?
>namin

Paljonko kello on?:
>23.52

Pidätkö kynttilöistä?:
>juu

Mistä olet ollut surullinen tänään?:
>yhestä asiasta vaan

OLEN
(x) maannut keskellä yötä maantiellä
( ) työskennellyt kasvihuoneessa
(x) saanut kunnon huudot opettajaltasi
(/teininä luulin näin<virne>) rakastunut julkkikseen
( ) kulkenut yöasu päällä kaupungilla täysin tavallisena päivänä
( ) fanittanut Kummeleita
(x) haaveillut osaavasi lentää
( ) yrittänyt lentää
( ) joutunut sairaalaan, koska yritit lentää
( ) ostanut yhtäaikaa kortsuja ja kurkkuja/banaaneja
(x) valvonut koko yötä koulutöitä tehden
(x) hypännyt ikkunasta
( ) potenut vauvakuumetta
( ) työskennellyt sairaalassa
(x) nähnyt auto-onnettomuuden
(x) eksynyt kotikaupungissasi
( ) laittanut hiustenkuivaajan päälle vain nauttiaksesi hurinasta
(x) muuttanut täysin vieraalle paikkakunnalle
( ) juontanut jonkin tilaisuuden
( ) kirjoittanut lehden yleisönosastopalstalle
(x) lukenut Cosmopolitania
( ) ostanut kerralla yli 20 eurolla karkkia
(/&lt;virne&gt;) sytyttänyt tulipaloa
(x) laulanut karaokea
( ) kutonut sukkia
( /en muista) syönyt Raxissa yli 10 pizzapalaa
(x) tanssinut jonkun sylissä
(x) miettinyt miksi olet olemassa
(x) hukannut jotain rahallisesti arvokasta
( ) lyönyt jotakuta kunnolla
(x) heitellyt astioita tarkoituksena osuaksesi toiseen ihmiseen
( ) katkaissut jalkasi / kätesi
(x) itkenyt yhdessä ystäväsi kanssa
(x) poistanut tikun jonkun sormesta
(x) syönyt mansikoita niin paljon, että mahasi tuli kipeäksi
(x) sylkenyt jonkun päälle yli 10-vuotiaana
(x) vaihtanut vaippoja
( ) kokeillut isäsi kalsareita
( ) kokeillut äitisi rintaliivejä
( ) maalannut taloa
( ) syönyt käpyä
(x) sytyttänyt nuotion
( ) ollut poissa koulusta voidaksesi lukea seuraavan päivän kokeeseen paremmin
(x) ollut katsomassa sählyottelua
(x) pyörinyt alasti lumihangessa
( ) lasketellut päin puuta
(x) pelannut pokeria rahasta
(x) matkustanut linja-autolla keskellä yötä
( ) viettänyt joulun erossa perheestäsi
( ) toiminut mallina
(x) puhunut vieraan ulkomaalaisen kanssa suomea
( ) käynyt Pori Jazzeilla
( ) ollut katsomassa jääkiekko-ottelua
( ) esittänyt joulupukkia
(x) pettynyt, koska sait kokeesta alle 8
( ) syönyt kalastamasi kalan
( ) kiivennyt puuhun etkä uskaltanut enää tulla alas
( ) tuhonnut tietokoneen
( ) juonut 1,5 litraa kokista putkeen
(x) maannut koko päivän sängyssä
( ) ollut viikon käymättä suihkussa
(x) vakoillut naapuriasi
( ) käyttänyt piilolinssejä
( ) maksanut kampaajalla käymisestä yli 100 euroa
(x) saanut kukkia ilman merkittävää syytä


MINULLA ON
(x) oma huone
(/) oma tietokone
(x) oma tv
(x) omat stereot
(x) alkoholia
(x) musiikkia soimassa
(x) pidän musiikin kuuntelusta
(x) suunnitelmia tulevalle viikonlopulle
(x) valokuvia seinällä
(x) astioita pöydällä
(x) enemmän kuin 10 cd:tä
(x) hiukset sekaisin
(x) väsynyt olo
(x) kivoja kavereita
( ) sänky pedattuna
(x) jokin paikka kipeä
( ) työpaikka
(x) seurustelukumppani
( ) makeannälkä
(x) muistoja, jotka haluaisin unohtaa
(x) muistoja, joita en halua koskaan unohtaa
(x) messenger