IRC-Galleria

Asioita on paljon joo.Maanantai 28.01.2008 23:41

Eiffel65 - Blue

Muistatko kun olit sellanen vaahtosammuttimen kokonen nappula, piti aina saada kulkea ja juosta toisten eellä, ihan sama mihin oltiin menossa. Tai koskettaa ja maistaa kaikkea mitä eteen sattu osumaan. Onkohan nuo kaikki jotain esi-isien isien aikasia juttuja.?
Mut kun miettiin, niin sama pätee koiranpentuihin, tai mihin tahansa elävään. Pienet vaan temmeltää menemään vanhemmista välittämättä.
Monta kertaa vanhemmilla hyppää sydän kurkkii, kun muksu juoksee tietä tai vaikka vierasta koiraa kohti, ilman itsesuojeluvaistoa. Tai ehkä se on vaan se uteliaisuus, joka lapsi-iän ohittaneella on, mutta se on peitetty ja työnnetty johonkin syrjään.

Eksu - Surullist, mut totta

Mistä tietää, että pääkaupunki seudulla alkaa koeviikot lukioissa? No kun sunnuntaina päivällä n. klo. 16.00-> törmää Kampissa, Steissillä ja Hertsikassa niihin nuoriin -joilla ei oo koetta maanantaina- kulkemassa bisset, sisset ja lonkerot kädessä örveltämässä. No ei siinä mitään jos on humalassa, onhan sitä itekki tullu tuohon aikaan oltua joskus, mutta voisivat kyllä huolehtia ite ettei juomat lopu, kun kukaan ei jaksa kuunnella, saati kattoa kun porukka yrittää epätoivosesti löytää hakuria.
Multa tultiin eilen kyseleen josko hakisin. Totesinpa vaan, että eiköhän heillä itellää pitäis olla ikää, kun tuossa kunnossa jo ovat. (Kello oli siis n.18.00) Enhän mä ruvennu myöntää ettei ole ikää (:

Eminem - Cleaning out my Closet

Se on jännä, miten harva suomalainen loppujen lopuks tuo ajatuksiaan julki.
Esimerkiks minä oon tosi huono kertomaan omia ajatuksia ja mielipiteitä ääneen. Jos vaikka Japan kanssa puhutaan jostain, mikä ei olennaisesti liity mun elämään (eli kuulumiset ja tekemiset) niin kyl se on Japa jolle puhuminen jää. Miä kuuntelen ja mietin sitä mitä toinen sanoo. Joskus kyllä kerron omat mielipiteet, mut useimmiten en tunne tarvetta kertoa niitä. Musta on mukava kuunnella ja miettiä. Sit saa niitä 'Ahaa-elämyksiä' kun tajuaa jotain uutta ja rupee ajattelemaan asioita toisin.
Mut takas asiaan, tiedän että monia ärsyttää esim. linkissä puhelimeen kovaa puhuva ihminen, mut silti hyvin harva pyytää puhumaan hiljempaa. Jupistaan vaan omalle kaverille vieressä tai kotona miehelle/vaimolle. Onko se vaan pelkoa, vai kunnioitusta toista ihmistä kohtaan, Suomihan on vapaa maa.

Maija Vilkkumaa - Satumaa-tango

Mikähän siinäkin on että kaikki kulmikkaat vaihetaan nykysin tylppiin ja pyöristettyihin muotoihin. Vanhan ajan autot oli sellasia koppilaatikoita, joissa oli teräviä/90° kulmia enemmän ku muille jakaa, nyt kun kattoo niin autot on enemmä ja vähemmä pyöristettyjä. Kaikki tehään silmää miellyttämään. Päivällä istuin tuolla Hakaniemen mäkissä ja kattelin, kun ratikat ja ihmiset kulki siellä. Näin sen 'uuden' sinisen ratikan, siitäkin oli kulmia pyöristetty ja muistutti enemmän pendolinon veturia kun ratikkaa, mut kyllä se enemmän silmää miellytti niin värinsä kun muotonsa puolesta kun nuo vihree-keltaset ratikat.
Ihmisetkin vaan haluaa miellyttää silmää. Vaatteet, laukut, kengät, kaikki on valittu niin huolella ja muodin mukaan tietenkin. Sitten kaikki näyttää ihan samalta, kun kattelee ympärilleen niin näkee sen massan, muutaman harvan poikkeuksen seassa.

Popeda - Pitkä kuuma kesä

Vaatteiden väritkin menee aika pitkälti vuodenaikojen mukaan. Nyt talvella (Jos tätä nyt talveks voi sanoa.) näkee valkosia, tummansinisiä, mustia ja ruskeita takkeja enimmäkseen. Muutama punanenkin aina sekaan eksyy, mut mihin ne muut kesän värit häviää. Kesäsin näkee keltasta, vaaleenvihreetä, oranssia, pinkkiä, lämpimiä värejä! Ne kaikki katoo heti kun vähänkin viilenee ilma. Ihmiset on typeriä, miksei -takkeja ja talviasuja tehä nuilla väreillä juuri ollenkaan. Vai onko se vaan iskostunu ihmisten päähän, että talvisin/syksysin pitää käyttää tummia sävyjä?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.