IRC-Galleria

donalde

donalde

Pasi J Vartiainen

ruoka...Tiistai 08.11.2005 17:28

Pitipä ihan vaihtelun vuoksi lähteä aikaisin töistä, kun on tullut tehtyä tunteja sisään.

Eilen kiroilin ohjeita.. niin enkös tänään sit heti joutunutkin kirjoittaamaan yhtä, ja kommentoimaan toista. :)=

Enään 19 päivää syntymäpäivään, ei kyllä tunnu olo yhtään 32 vuotiaalta. Noh, jokainen on niin nuori kuin itsensä tuntee.

Havaintoja eilisiltaisesta ruuanlaitosta: päätin tehdä jauhelihapihvejä, ja maistoin yhden pihvin todentaakseni onko se kypsä ja sopivan mausteinen. Oli sitten niin hyvää että joutui useamman pihvin maisteleen. Eikä muuten ollut eka kerta kun ruuan maistelu on mennyt siihen että parin päisän evääksi ajatellusta ruuasta on yhtäkkiä jäljellä vain puolet. Pitäisi varmaan ottaa mallia muinoin televisiossa pyörineestä aaken ja sakun kesäkeittiöstä, jossa herrat kalliala ja kuosmanen tekivät ruokaa, ja ruuanlaiton aikana tekivät ruuanlaittoruuan, ettei tule maisteltua, ja jaksaa odottaa ruuan valmistumista.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.