IRC-Galleria

Niin... Yhä se on kipeä ja väsynyt, mutta olo alkaa helpottaa silti.. Henkistä kai.. Mutta kuitenkin..

Kahesti oon Munkilla nyt käynny ajamassa, ekan kerran yksin, varmistellen sekä hevosen käytöstä että omaa oloa, ja toisen kerran vähän vauhikkaammin Livskun kanssa yhessä. Pikkasen paino poni ohjalle ja virtaa tosiaan oli, mutta kiltti ja kuuliainen oli silti =) Ihana hevonen..

Haamua olis tarkotus mennä huomenna kokeilemaan vuokraajaehdokkaan kanssa, toivottavasti kaikki sujuu hyvin. Haamu on tosiaan nyt lomaillu kolmisen viikkoa (?) joten oletus on että virtaa riittää myös sillä.. Siksi en kovin mielellään sinne tuntemattomia heitä noin vaan kyytiin, mutta kun ei vaihtoehtojakaan ole.. Itestä ei oo ku maastoilemaan seurassa/kävelyttelemään kentällä. Sitäkin toistaiseksi satunnaisesti, pelkkä ajokin vie voimat ihan tyystin, saati sitten ratsastus!

Huomenna kai pitäis mennä verikokeisiinkin, josko sieltä löytyis selitys voimattomuudelle ja väsymykselle. Päiväni oon järjestelly niin että on yks tai kaks hoidettavaa asiaa, ja loppuaikana mahdollisuus tehä mitä tykkää tai vaan lepäillä. Tuntunu tähän asti ainaki ihan järkevältä ratkasulta, hommat on hoidettu, ja muutaki on jopa jaksanu tehä.. Välillä iskee se tuttu järjetön väsymys ja paha olo, mutta sekin menee nykyään jo suhteellisen nopeasti ohi. Ihmeellisen paljon vaivaa kivut, vaikka olo ja elo on varovaisempaa/kevyempää kuin ennen, kai ne nousee esille nyt kun kaikki muu stressi on poissa (huoli hevosista, Luppiksesta jne). Mutta usko parantumiseen ja radoille paluuseen on kova, uskomattoman kova. Sitä mä mietin päivin ja öin, sitä mä haluan enemmän kuin mitään muuta. Mä haluan vain parantua, päästä takaisin satulaan/ kärryille tosimielellä, asettaa tavoitteita itelle ja hevosilleni ja.. Ja..

Tämä on kuitenkin minun elämäni. Antakaa mun elää sitä.

Murtuma pitäs olla luutunu kiinni. "Puolivuotta saattaa viel helposti olla kipee" sanoi lääkärisetä... Hiphip hurraa, senhän mä just halusinki kuulla... Mutta sanoipa myös että "ratsastaa voit"... Mut en taho pystyä. Mut lupa on, mä saan ratsastaa taas. Lääkärikäynnit jatkuu tosin vielä, juttu ei oo ohi. Väsymykselle ei oo selitystä. Taistelu jatkuu. We will see...

Jep. Sita se kai on.

Anyway...

Saksassa tuli kaytya, Aachenissa arabinayttelyssa =) Ja yota oltiin Belgiassa. Ihan kiva reissu, jos vaan ei olis niin vasynyt aina..

Ma haluaisin jo Suomeen, tai oon halunnu jo kauan. Taalla en parane, taalla en paase vasymyksesta eroon...

Googlettakaa krooninen vasymys, jos ette ymmarra mista puhun, se ei oo sama asia ku huonosti nukuttu yo tai pari..

Mulla on ikava Suomeen. Sanonta kuuluu et koti on siella missa on sanky, mutta mun koti on siella missa on Luppis, Munkki ja Haamu. Piste.

Mut pitaa jarjissaan enaa Bon Jovin Lost Highway- levy ja biisit One step closer ja The last night. Viimisilla voimilla toivon et paasen Suomeen. Taala mun tilanne ei voi muuttua.

Ma haluan kotiin.
Kotiin.

Joo, naa on taas naita minka olis voinu jattaa tekemattaki...



Joo... Ma onnistuin sitten hankkimaan penisiliinikuurin ja lisaa kipulaakkeita... Sukeltaminen niin sanotusti vapautti kivun, joka johtuu viisaudenhampaan kasvamisesta poikittain... Kivaa... Olisivat taallakin sen pois leikanneet, mutta Suomessa mieluummin, kiitos xD

Niin, aivan. Kavin sukeltamassa. Jos mulla ei ois hevosia, se olis voinu olla se, mille elaisin.. Suomessa ehka vahan huono harrastus, mutta kai ma sitten sen perassa maailmaa kiertaisin... Ihan niinku nyt hevosten perassa... Se on ollu yks asia silla pitkalla "pakko kokeilla edes kerran"- listalla, ja taidan kylla kokeilla uudestaankin... Siis sukeltamista... Ma olin aina kuvitellutkin etta pitaisin siita..

No mutta... Kohta kutsuu uudet maat ja uudet seikkailut,niista lisaa myohemmin....

Kipu.

Se on tappavaa. Se repii hiljaa ja huomaamatta sulta kaikki voimat, ahdistaa mielta ja masentaa paivat. Sulle ei jaa mitaan, vain tyhjyys. Ja kipu, josta et paase koskaan eroon. Se on sun ystavas aina, joka hetki, joka paikassa. Aina sun luona. Se ei jata sua yksin hetkeksikaan. Ei hetkeksikaan. Sekunniksi se antaa sun nukahtaa, vain jotta saa taas herattaa sut omaan huutoos...

Kipu.

Sita ei voi tappaa. Tai voi, myonnan, mutta onko se sen arvoista? Seuraava paiva menee huimauksen ja pahan olon kourissa, taristen, hikoillen, paleltuen... Mutta kipua ei ole. Ei ole mitaan muutakaan. Voit makoilla sangylla pimeassa huoneessa, ja toivoa, ettei kukaan tule hairitsemaan, ettei sun tarvi nousta peittojen seasta koskaan, silla pelkaat sitakin. Olo on niin hirvea. Hirveampi kuin kipu? Ehka.

Kipu.

Nyt ma tiedan mita se on. Nyt ma tiedan mita se ihmiselle tekee. Se tappaa. Se tappaa sisalta.

Ma en jaksa.

Jalleen taalla...

Tanaan on huono paiva kirjoittaa mitaan, tulee alussa negatiivinen fiilis... Vaik oikeesti kaikki on ihan hyvin.. Aamulla oli taas huono olo kipulaakkeiden syonnin takia, yolla sain nukuttua ehka kaks tuntia... Selkaa sarki... Oli kurjaa yksin hoitaa koirat ja hevoset, kun hyva ku tolpillaan jakso olla... Nyt jo vahan parempi olo, mut alkaa paata sarkea ja kylma tulla ku kaupungilla ollu niin kauan... Yksinaist on... Kavin syomassa yhen ystavan kanssa iltapaivalla ja siita asti sitten ensin sen kanssa rannalla kaveltiin, ja mina sitte nettiin tulin kun sen piti menna.

Vasyttaa...

Asiat Suomessa alkaa jarjestymaan... Suunnitelmista en sen enempaa kerro, kun mikaan ei viela ole varmaa, mutta hevoset tulee olemaan edelleen vahvasti esilla, ja opiskeluakin paasen ehka jatkamaan... Taas edes vahan eteenpain... Ikava Suomeen...

Taalla sen sijaan yritan loytaa iltatyota, jota voisin tallihommien ohessa sitte tehda. Tuntuu, etta kaikki se vaha mita tulee, menee saman tien autoon, puhelimeen, parkkimaksuihin jne. Tuntuu ettei mitaan jaa kateen. Ruoka, asunto yms tulee siis firman puolesta... Ennen 16-vuotiaana olin tyytyvainen tahan jarjestelyyn, mutta en enaa parikymppisena.. Mun elama jatkuu Suomessa lokakuun jalkeen taas, mun on pakko se jollain maksaa ja talla tallihommalla en sita rahaa kasaan saa. Karu totuus.. Mutta ihanaa oli tulla ja olla taalla taas, mutta kaikella on aikansa ja paikkansa. Ja tama oli nyt tassa...

Tallilla asiat on melkeen kuten ennenkin. Yksi hepo on tullut lisaa, nuori entinen laukkaratsu, kipea sellainen ja tanaan loukkasi viela lisaa. Oli avannut karsinan ovensa ja liukastunut ja kaatunut pihalla. Naarmuja ja haavoja sai.. Toinenkin polle oli tappelussa toisen kanssa saanut silmakulmansa auki, mutta se on jo melkeen parantunut. Aina voi sattua kun on monta hevosta pienissa tiloissa... Koiria on enaa 8, joten niiden kanssa jaksaa jo melkeen olla ihan normaalisti... Onhan se vahennysta siihen 16 koiraan, mita yhteen aikaan piti hyysata xD Papukaija on seurallistunut.. Se kulkee ovelta ovelle sun perassa, ja jahtaa pihalla x) Huvittava hellyyttava otus...

Mun puhelin varastettiin, joten monta numeroa yms tietoa meni sitten sen matkassa. Jos joku ihmettelee miks en ota yhteytta, tassa voi olla syy. Minuunkin voi ottaa yhteytta, ja espanjalaisenkin numeron saa tietoon kysymalla... Suomalainen numeroni siis toimii viela, mutta numerot olin tallentanut toiseen puhelimeen, joka meni.. Ostin tilalle kaksi uutta puhelinta, ja uuden esp.numeron.

Mulla on ollut taalla elama. Sen huomaa kun ystavia tapaa, niita on ja on puhuttavaa. Mutta se elama ei enaa jatku kun taalta lahden. Taa ei oo mun paikka. Ehka ma olen sen vihdoin loytanyt Suomesta, kuka tietaa? Siellakaan ei asiat ole enaan niinkuin mun lahtiessa. Juha ja mina ei olla pari, Munkki ei mene yllapitoon mihinkaan, olen loytanyt sen loppupuoliskolle viimein sopivan omistajan, Haamu on hyvassa hoivissa kunnes palaan...



Ja muille... Mulla on teita ikava. Miks te ette sanoneet etten ma taalla viihdy todellisuudessa kuitenkaan enaa, se aika on ollu ja menny xD Tiedan, sanoittehan te, mutta mun piti ite saada naha... Mutta ma tuun viela takas, ma tuun takas ja voitan.

Kuukausi takana ja ties kuinka kauan vielä pitäis oikeasti sitä jatkaa. Lähen Espanjaan sunnuntaina/maanantaina, joten jatkoa en hae, mutta kuitenkin. Aikoihin ei oo mitään asiaa auton rattiin, hevosen selkään tai mihinkään.. Kurjaa, mutta ehkä se siitä..

Ja palaa kuun vaihtuessa toisenlaiseen elämäänsä merien taakse pariksi kuukaudeksi. Josko toipuminenkin nopeutuisi, kun tapaturmakin sattui ihan toisessa elämässä. Kipu, vahvat kipulääkkeet ja niiden tuoma paha olo eivät kuulu toisenlaiseen elämään, eiväthän?!

Driada jättää taakseen hetkeksi niin rakkaat avokkinsa, hevosensa ja koiransa, kuin myös ihmis- että eläinystävänsä.. Mutta vain hetkeksi. Palaan vielä.

Niinpä..

Pitäis vaan ajatella, ettei se mennyt kauas, enkä ole sitä myynyt.. Hyvää huolta siitä varmasti pidetään ja parempi ratsastaja sitä nyt ratsastaa kuin minä.. Mutta silti, ikävä on ja pysyy.

Niinpä niin. Tekevälle sattuu. Putosin hevosen (ei Haamun) selästä vauhdilla 28.6 ja huonostihan siinä kävi. Sairaalassa piti hetki oleskella, sairaslomalla olen nyt, toistaiseksi, ja ratsastuskieltoa vähintään kuukausi, mieluummin pari.

Haamu on mennyt niin paljon eteenpäin kaikin puolin, kerännyt vähän lisää massaa jne, että en halunnut sitä seisottaa noin kauan. Kotona sille ei löydý sopivaa ratsastajaa, joten annan sen vuokralle tutulleni Kokkolaan. Haamu lähtee huomenna, ja mulla on jo nyt ikävä..