IRC-Galleria

Kuolleita rottia ja oraviaPerjantai 13.06.2008 21:24

Sain tänään oikein mukavan yllätyksen töissä nurmikkoa ajaessani. Olin ajellut erään talonyhtiön pihanurmea jo hyvän aikaa, kunnes siirryin matalan puun viereen. Puun juuressa kasvoi villiintynyt pusikko ja päätin ajaa ruohon mahdollisimman läheltä puskan reunaa, jotta se olisi helppo viimeistellä trimmerillä. Kaikki meni hyvin siihen asti, että huomasin silmäkulmastani jonkun kierähtävän leikkurin alta pois. Katsoin tarkemmin ja huomasin tehneeni pannukakkua.. kuolleesta rotasta. Mukavaa. Onneksi leikkurin terät eivät olleet osuneet rotan raatoon, muuten olisin saanut aikaan rottamuussia.

Lisäksi Lilli on päättänyt ilahduttaa minua muutamana päivänä - esittelemällä ylpeänä löytämäänsä oravanraatoa. Ihanaa. Onneksi noutajalla on noutajan vaistot ja Lilli ei syö vaan ainoastaan kantaa raatoa. Siitähän se vasta riemu syntyisi kun yllättäisin mamman mussuttamasta kurrekyljystä. Mums.

Eivät nämä eläinjutut vielä loppuneet, sillä säästin tähän iloisen lopun. Pelastin tässä yhtenä päivänä leppäkerttupariskunnan ruohonleikkurin tieltä. Vuhuu! Nyt voin siis hyvällä omatunnolla ajella nurmikkoja. ;D

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.