En muista paljoakaan syntymäpaikastani, siellä oli ahdasta ja
pimeää, eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme. Muistan
äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja
hyvin laiha. Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni.
Muistan monien sisarusteni kuolleen ja kaipaan heitä niin. Muistan
myös päivän jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin surullinen
ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun olisi
pitänyt pysyä äitini luona pidempään mutta hän oli niin sairas. Niin
meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain
me kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme toisiamme
vasten, kukaan ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin
paljon nähtävää, ääniä ja hajuja! Olemme kaupassa missä on paljon
erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut naukuvat ja toiset
piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin
kuulla muiden pentujen ääntä täältä. Näen ihmisten katselevan
minua. Pidän erityisesti pienistä ihmisistä, lapsista. He näyttävät niin
suloisilta ja hauskoilta, aivan kuin haluisivat leikkiä kanssani! Kaikki
päivät vietämme pienessä häkissämme. Joskus ilkeät ihmiset
pelästyttävät meidät lyömällä ikkunaan. Silloin tällöin meidät
viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta toiset
satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä!" "Minä
tahdon tuollaisen!", mutta emme pääse koskaan lähtemään
kenenkään mukaan. Siskoni kuoli viime yönä kun kauppa oli
pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle turkilleen ja tunsin kuinka
elämä hiljaa lähti hänen laihasta ruumiistaan. Olin kuullut että hän
oli ollut sairas ja minut pitäisi myydä äkkiä alennushintaan, jotta he
pääsisivät minusta eroon. Luulen pehmeän ininäni olleen aamulla
ainoa ääni joka suri häntä kun aamulla hänen ruumiinsa otettiin pois
häkistä ja heitettiin roskiin. Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi
onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella halusivat
minut! He olivat ostaneet minulle kupin ruokaa ja perheen tyttö piti
minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon! Tytön isä ja äiti
kehuvat minua suloiseksi ja kiltiksi pennuksi! Minut nimetään
Enkeliksi. Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta
hyvää huolta! He ovat helliä ja rakastavat minua! Hellävaroen he
opettavat minut erottamaan oikean väärästä. Haluan ainoastaan
miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän
leikkimisestä hänen kanssaan! Tänään minä kävin eläinlääkärillä.
Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari rokotusta, mutta
rentouduin kun paras ystäväni, pikku tyttö sanoi sen olevan ok.
Eläinlääkäri sanoi varmaan surullisia sanoja perheelleni koska he
näyttivät onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain
sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä
kavattajajista" ja siitä että vanhempiani ei oltu kuvattu. En
ymmärtänyt lääkärin puheita, ainoastaan minua koskee nähdä
perheeni niin surullisena! He silti rakastavat minua hyvin paljon ja
minä heitä! Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä muut
pennut ovat vankkoja ja riehakkaita minuun sattuu pelkkä
liikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja
juosta rakkaan pikku tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea
hengittää. Yritän parhaani ollakseni vahva pentu, mikä minun
kuuluisi olla mutta se on niin vaikeaa. Sydämeni särkyy kun näen
pikku tytön niin surullisena ja kuulen vanhempien sanovan "Nyt on
varmaan aika..." Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärilla eivätkä
uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynäisistä ongelmista.
Haluan vain tuntea lämpimän auringon paisteen, leikkiä ja helliä
perhettäni. Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani.
Juominenkin koskee. Yritän nousta mutta voin vain inistä kivusta.
Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia
enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma? Yritän olla hyvä ja
rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kunpa tämä kipu menisi
pois! Kunpa pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän
nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta. Eläinlääkärin
pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa! Ihmiset halaavat minua
ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa ja
surunsa. Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta enää. Hän on
hellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni. Pikku tyttö halaa
minua hellästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan rakkaudesta
. Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen
rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään.
Oloni muuttuu unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni jossain
kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole
kipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni
ainoalla tuntemallani tavalla eli pienella hännän heilautuksella ja
hellällä kuonon tökkäisyllä. Olin toivonut viettäväni vielä monta
ihanaa vuotta heidän kanssaan, mutta niin ei vaan ollut
tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi eläinlääkäri "Eläinkaupasta ostetut
pennut eivät tule kunnon kasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän
että tulee kulumaan monta vuotta kunnes nään rakkaan perheeni
uudelleen. Copyright 1999 J. Ellis ;'(
Tätä tarinaa saa ja pitää julkaista ja levittää toivoen että se pysäyttäisi moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä rodun parantamisen vuoksi.