IRC-Galleria

miehet huomio huomio!Sunnuntai 15.11.2009 21:01

1. Naisen paras ystävätär tietää kaiken niin naisesta itsestään kuin miehestäkin pankkitilin koosta siihen toiseenkin kokoon.
2. Pelkkä miehen käsien katsominen voi kiihottaa naista.
3. Jos naisen rakas lähtee matkoille, hänen käytetty t-paitansa saattaa löytyä naisen sängystä - lohduttamassa tutulla tuoksulla.
4. Nainen ei koskaan kerro todellista seksikumppaniensa määrää. Vaikka hän vannoo, että "tämä on totuus" - se ei luultavasti ole sitä kuitenkaan.
5. Nainen fantasioi seksistä miehen kanssa ainakin tusinan kertaa etukäteen ennen kuin he ovat edes olleet sängyssä.
6. Nainen ajattelee entisiä poikaystäviään, vaikka olisi hyvässä suhteessa. Yleensä oma mies päihittää entiset miehet, mutta ei aina.
7. Naiset goolaavat miehen entiset tyttöystävät ja etsivät kaiken tiedon, mitä löytävät.
8. Naiset eivät ole niin karvattomia ja pehmeitä, kuin miltä he usein tuntuvat ja näyttävät. Ajelutoimia ei kuitenkaan esitellä ikinä miehelle.
9. Naiset ovat itkeneet miestensä takia useammin kuin mies itse tietää.
10. Suhteen alussa nainen tallettaa kaikki miehen tekstarit ja ääniviestit ja kuuntelee ja lukee niitä yhä uudelleen sekä pakottaa siihen ystävänsäkin.
11. Nainen katsoo miehensä takamusta paljon useammin kuin mies sen tietää - ja välillä myös muidenkin miesten.
12. Nainen saattaa tapella vain sen takia, että saa mieheltään huomiota, jota hän ei ole mielestään saanut tarpeeksi.
13. Nainen ei välttämättä pidä miehensä parhaasta kaverista, mutta silti hän on miettinyt joskus, millaista olisi maata hänen kanssaan. Ihan sen takia, että haluaisi palan ihmisestä, joka on omalle miehelle niin tärkeä.
14. Kun nainen jättää miehen, hänen ystävänsä ovat tienneet aikeesta jo ainakin pari viikkoa aikasemmin. Nainen on vatvonut heidän kanssaan asiaa jo kauan.
15. Nainen haluaa miehen olevan aktiivinen vuoteessa, ottavan tilanteen haltuun ja naisen myös.

:(Maanantai 12.10.2009 00:33

Jos kunnioitatte yhtään Naantalin palossa kuolleita ja loukkaantuneita
lisätkää kunnianosoitus blogiinne

!Sunnuntai 11.10.2009 14:44

VITUN SUNNUNTAIT!!
vois tunkee legoi perseesee
ja kuunnella kari tapio-juna kulkee<3

http://naurunappula.com/flash/482745/Juna_kulkee_taas

:'(Lauantai 10.10.2009 15:23

http://www.iltalehti.fi/turku/2009101010401382_tu.shtml

nukun kaikes rauhas ja mutsi soittaa:
"mitä nukuiks sä viel?!"
"njooo, tai en oo heränny vieläkää"
"no sit sä et oo kuullu viel siit ku
naantalis on kuollu viis nuorta"
"ANTEEKS MITÄ?!?!"
ei ollu kiva herätys :/




oivoi, ei oo kivaa tämmöne,
en ite varmaa tunne ketää tuol kuolleist,
mut ne jotka tuntee ni osan ottoja :/<3
burgerit tuli pöytää: "nii teille tuli ne 15 juustoo vai?"
"heeehh joo" :|

"poikani, yöllä myrskyää."Maanantai 28.09.2009 23:41

omg, mun ikkunan edes on puol puuta maas leviänä :|
tuuletusjutust humisi hiuka verra ku tuuli ja kuulu muutenki vähä epämääräne ääni,
ni katoin ikkunast wtf?!?! :D
naais jos olis lentäny joku 5 metrii tänne päi ni olis ollu puu meijä parvekkeel :D

kiitti vitusti :)<3Lauantai 29.08.2009 16:58

r.i.p solifer<3
sä olit hieno mies! tuun muistamaa sua aina lämmöllä<3

muistan kuinka ensikertaa sut käynnistin
olin saada orgasmin, olit vihdoin minun
parin vuoden ajan mua kyyditsit
nyt joku mulkku sut kähvelsi
susta ei oo ku lämmin muisto
kun paskaks sut hakkas joku roisto :(

rakkaudella exkuskisi elina<sydän>

yks vitun perjantai!Lauantai 29.08.2009 14:25

juu eka oli hauskaa, sit juostii karkuu mettää nii helvetisti, kenkä hävis o.O? yks lähti tikattavaks, loput telttaa, myöhemmi autos 170km/h ja popittaen nii saatanasti öö jossai louhoksil ja autossa istuvista tunsin kaks? :o kuudelt telttaa takasi ja kahen tunnin unet, aamul mutsi lähettää viestin "solifer on varastettu" poliisit oli saanu puhelun et se on löytyny tuhanne pillupäreenä mettäst, upeeta, VITUN MULKKU!!!!!! mitä intoo pöllii toisen skootteri ja pistää se palasiks?!?!! vitun HOMOOOO!!!! ime mun munaa vitun lutkapillu! joo ja nyt mä siis olen kotona. ihQ jos joku koskee mun symii ni se on kuollu sen jälkee!

ja eipä mulla sitte muuta.. MUT VITTU JOS SAAN TIETÄÄ KETÄ SE KÄHVELTÄJÄ ON NI EI HYVÄÄ SEURAA! ellun omaisuutta ei kannata tärvellä.. BITCH!

[Ei aihetta]Maanantai 24.08.2009 00:45

Naisen 5 ihmettä :

1. kostuu ilman vettä
2. vuotaa verta ilman haavaa
3. tuottaa maitoa syömättä ruohoa
4. jäykistää luuttoman lihan
5. saa miehen tulemaan kutsumatta.
"toi muija on nii likane et päitä irti!"

"nyt kyllä vähän nolottaa minua"

"mä olin heti että VESSAAN!" &lt;kieli&gt;

joo ja äske joku aika sit tulin kotii, svante soittaa:

mä: moi?
hän: tämä kappale on lordin hard rock halleluja
*svante laulaa kauniilla äänellään*
mä: oliks sul jotai asiaaki?
hän: ei. ähöh, mitä kuuluu?
mä: hyvää kuuluu?
hän: sä et osaa tätä puheluu!!!
mä: mitä mun olis pitäny tehä?
hän: no laulaa mukan!
mä: aijjaa
hän: no moikka!
mä: okei mooi :o
piippiippiip <totinen>