IRC-Galleria

Kävelin koulumme hiljaista käytävää pitkin. "Missähän Bill on.. Sen ois pitäny jo tulla..", sanoin hiljaa itsekseni. Rehtorin huoneesta kuului ääniä. Kävelin varovaisin askelin luokan ovelle, koska ajattelin että sielä on jokin opettajien kokous. "Toisaalta.. Onhan Bill saattanut taas joutua vaikeuksiin, ei sitä koskaan tiiä.", mutisin ja raotin ovea nähdäkseni sisälle.. Se, mitä näin edessäni, järkytti minua enemmän kuin mikään muu elämäni aikana ennen. "Helvetin paskiainen, irti mun veljestä! Saatana sä saat turpaas!", huusin raivoissani juostessani miestä kohti. Ennen kuin kuitenkaan kerkesin toteuttamaan uhkaustani, mies nosti ison nyrkkinsä ilmaan ja iski minua voimakkaalla iskulla naamaan. Lensin selälleni maahan ja kuulin kaukaisesti Billin huutavan nimeäni, kunnes kaikki pimeni..

Heräsin kovaan pääkipuun koulumme kylmältä lattialta. Mietin hetken mitä oli tapahtunut, mutta heti Billin nähdessäni muistin kaiken. Unohdin pääkipuni kokonaan ja ryntäsin hänen luokse. Bill makasin elottoman näköisenä maassa. "Ei, eikai se vaan.. Etkai sä.. Bill mä rakastan sua, sä et saa.. Oi Bill.." , sopersin itkuisella äänellä. Käänsin veljeäni hellästi, ja huomasin että hän hengittää.

Bill avasi hitaasti silmänsä ja katsoi mua "Mä luulin et mä kuolen.. Mä vaa tulin tuomaa yhtä monistetta..-", se alko itkien kertoo. "Shhh.. Bill, kaikki on nyt hyvin, mä oon tässä ja se mies on poissa. Mennää kotii, kerrot kaiken sitte.. Ajan kanssa..". Kyyneleet vierivät poskilleni, mutta pyyhin ne äkkiä pois "Mä en saa itkee, mun täytyy olla vahva. Bill on niin järkyttyny, jos mä nyt alan itkee se ei ainakaa auta asiaan..", mä ajattelin. "Pystytsä käveleen..?", sain vielä kysyttyä, ja Bill vastasi vaisulla nyökkäyksellä.

*Meijän vanhemmat on kuollu, joten me asutaa kahdestaa. Mutsi ja Faija kuoli vakavassa autokolarissa vähän yli vuosi sitten. Se oli kauheeta.. Me ei voitu ymmärtää et ne oli poissa. Onneks meil oli kuitenki bändi joka autto meit pahimman yli.. Mut ja Bill ois pitäny ottaa huostaan, tai jotakin, en mä noist jutuist oikee tiiä, mut me saatii onneks lupa asuu kahestaa, koska me oltiin niin tunnollisii. Tietysti koulussa oli aina välillä puhuttelua jostain pienestä, mut muuten me oltiin kilttejä. Ja se vanhempien kuolema lähens meit viel entisestään. Mä en ois kestäny jos Billille ois tänää käyny jotai pahemmin..*

Kävellessämme kotiin, puoliksi kannoin Billiä. En tiennyt kuka se mies oli joka Billin oli.. Oli raiskannut.. Mutta mä todella aijon antaa sille turpaa oikeen kunnolla jos mä sen viel nään! Jos mä jotakin lupaan, nii mä myös pidän sanani!

Kotiin päästyämme talutin Billin sohvalle ja hain hänelle peiton. "Haluisitsä jotai juotavaa, mä voisin keittää kahvii tai teetä? Tai jos sä haluut Kokista tai Red Bullii nii mä tuon", kyl mä arvasin et mitä Bill vastaa, mut mun oli vaan pakko puhua jotakin. "En mä nyt.. Kiitti vaa.." , se vastas hiljaa. Se oli peloissaa, mä kuulin sen sen äänestä. Enkä ihmettele, tollasen jälkeen kuka tahansa olis..

Bill oli nukahtanut sohvalle tunti sen jälkeen kun oltiin tultu kotiin. Itse en ollut saanut unta, koska mielessäni pyöri tämän päiväinen kamala tapahtuma. Olisin kovasti halunnut soittaa poliiseille, ja kertoa mitä rakkaalle veljelleni oltiin tehty, mutta Bill ei antanut. Se selvästi pelkäsi joutuvansa vaikeuksiin siitä..

Päivät vierivät. Bill ei ollut käynyt koulussa viikkoon, ja itse olin ollut hänen seuranaan kotona. En halunnut jättää häntä hetkeksikään yksin. Koulusta oli soiteltu ja kyselty että missä olimme, vastasin aina vaan että olemme kipeinä, vaikka tiesin että he eivät uskoisi. En välittänyt, paskaako väliä millään koululla on.. Georg ja Gustavkin oli soitellu, mut sanoin vaan että pidetää treeneistä taukoa jonkun aikaa, et ei ne taidot ruostu jos on vähän aikaa soittamatta.

Bill ei syönyt juuri mitään ja puhui vain kun kysyin jotakin. Hän oli kuin kuollut.. "Hei, katotaako se Green Dayn yks dvd? Sähä tykkäät siit", kysyin yrittäen olla mahdollisimman iloinen. "Joo.. Miten vaan..", Bill vastas samaan tyyliin kuin aiemminkin. Dvd:n aikana Bill kuitenkin nukahti, joten ajattelin että itsekkin voisin yrittää nukkua. Yöunet olivat meinaan jääneet todella lyhyiksi viimeisen viikon aikana.

Näin unta siitä kun mutsi ja faija oli vielä elossa. Me kaikki neljä oltiin meillä kotona onnellisina. Juttelin mutsin kaa kuinka Tokio Hotelista, musta, Billistä, Georgista ja Gustavista oli tullu kuuluisii. Faija teki keittiössä ruokaa ja Bill katto Green Day dvd:tä olohuoneessa, missä mä ja mutsiki oltii. Juuri ku mutsi oli alkamas kertoo mulle jotai jostai juhlista, nii heräsin kun puhelin soi.

Menin unisena vastaamaan siihen. "Tom Kaulitz.. Onks siel joku?", kysyin ihmeissäni. "Annatko Billille", matala miesääni vastasi. "Bill, sulle ois puhelu.. Varmaa joku maikka. Vai haluuks sä et..-" "Kyl mä voin vastata siihe", Bill keskeytti. Annoin puhelimen veljelleni ja katsoin häntä pitkään. Huomasin kuinka väri pakeni hänen kasvoiltaan ja kun puhelin tippui hänen käsistään. "Bill, mikä sulle tuli? kuka se oli ja mitä se halus?", kysyin pelästyneemmin kuin oli tarkoitus. Bill katsoi suoraan silmiini ja vastasi, "Ei se kukaa.. Ei se.. Oikee mitää.. Tai siis.. Se oli se mies, se mies joka.." "Mitä helvettiä se tänne soittelee! Jättäis sut rauhaan! Mä soitan poliisit, ei tää voi jatkuu tällee! Onks ne kaikki muut puhelut tän viikon aikana, onks ne kaikki ollu siltä?", huusin raivoissani miestä kohtaan, mutta myös todella huolissani Billistä. "joo, on se tänne soitellu.. Tom hei, kiltti, älä soita poliiseille, oo niin kiltti, mun takii", Bill rukoili. Kyyneleet täytti sen kauniit ruskeat silmät. Mä en voinu uskoa, että tuo aivan hakatulta koiranpennulta näyttävä ihminen oli mun aina niin iloinen veljeni. Se joka aina hymyili ja puhui onnellisena, niin tyytyväisenä elämästään..

Toinen viikko kului. Bill oli yhä vaisu. Ei antanut soittaa poliiseille vaikka kuinka pyysin, Bill parka.. Tiesin että koulussa olimme jääneet pahasti jälkeen muista, ja voisimme ehkä saada ehdot sen takia, mutta se ei vaivannut minua kuitenkaan paljoa. Georg ja Gustav olivat käyneet meillä, ja he tiesivät mitä oli tapahtunut. En kuitenkaan usko että heidän puheensa paljoa auttoi Billin oloon. Hän ei ollut käynyt ulkona pariin viikkoon, ja pelkäsin jättää hänet yksin siksi ajaksi kun käyn kaupassa, vaikka se mies ei enään meille ollut soitellutkaan. Mutta kun se mies tiesi puhelinnumerommekin niin miksei osoitetta.. "Ei.." , sanoin ääneen. Halusin huuhtoa nuo ajatukset mielestäni kokonaan, vaikka se vaikeaa onkin.

"Tom hei, meil ei vissii oo enää Kokista?", Bill kysyi yhtenä päivänä. "Joo ei vissii oo. Hitsi Bill, sä juot sitä nykyää ihan hirveesti.", vastasin naurahtaen. "Voisitsä..-" "Joo, kyl mä voin. Meen kohta. Pitää siel kaupas muutenki käydä", keskeytin Billin lauseen, koska tiesin kyllä mitä hän ajoi takaa. Muutama minuutti myöhemmin laitoin kenkiä jalkaan ja olin lähdössä kauppaan. "Pärjäätsä varmasti? Haluisitsä tulla mukaan?", kysyin. "Mä oon ok, en mä, mä oon mielummin tääl..", Bill vastasi. Aukaisin oven ja olin lähdössä kun Bill sanoi "Hei Tom.. Mä rakastan sua, sä oot maailman parhain veli mitä kukaa vois toivoa. Kiitti et sä oot olemas. Vaik mä tekisin mitä, nii älä koskaan epäile ettenkö mä rakastais sua. Mä rakastan aina, mä lupaan sen..". Se hymyili. Mä huomasin et se hymyili aidosti. "Nii mäki sua. Oot säki maailman parhain pikkuveli. Anteeks et mä oon välil vähä ilkee, mut hyvää mä vaa tarkotan kuitenki. Sä oot mulle tärkeintä mun elämäs", ja mä todella tarkotin sitä. Jos Bill ois kuollu meijän vanhempien sijasta, mä en välttämättä olis nyt tässä. Bill tuli mun luo ja halas mua kunnolla. "Noni, enköhän mä nyt voi päästää sut.. oli vaa pakko sanoo toi..", mä hymyilin sille vastaukseks ja lähin kauppaan.

Kun mä kävelin kauppaan mä mietin mitä Bill oli mulle sanonu. Ja mä aloin myös miettimää sitä, et jos se oiski ollu Bill joka olis mut jättäny, eikä mun vanhemmat. Tietysti mä rakastin mun vanhempii, mä kaipaan niit ihan hirveesti, mut Bill.. Se on vaan mulle kaikkein rakkain. Kai se johtu siitä et me tehtii lähes kaikki yhdessä. Ja et meil oli bändi. Me oltii aina oltu tosi läheisii. Kun mä sanon et mä en kestäis jos Bill kuolis, nii mä myös tarkotan sitä, mä en oikeesti kestäis sitä..

Kävin kaupassa nopeasti, sillä tiesin mitä täytyi ostaa. "26 euroa ja 35 senttiä", kassalla oleva nainen sanoi. Annoin rahat hänelle ja sulloin tavarat reppuu. Kuljin ripein askelin ja poltin yhden tupakan. Se teki hyvää, en ollu polttanut moneen päivään. Matkalla kotiin alkoi satamaan, joten rupesin hölkkäämään. Kotiin päin hölkätessäni alkoi mieleeni tulla uuden biisin aineksia "Durch den monsun.. se kuulostaa hyvältä", mietin. Kehittelin mielessäni biisin sanoja, ja päätin että kerron Billille siitä kun olen kotona. Se osaa muotoilla ne hyviksi..

"Bill, mä tulin nyt!", huusin oven suljettuani. Ei vastausta. Se on vissii menny nukkumaa, pitäs vissii olla vähän hiljempaa ettei se herää. Menin keittiöön viemään kaupasta ostamiani ruokia ja juomia. Keittiön pöydällä oli jokin lappu. Siinä oli Billin siistillä käsialalla kirjoitettu:

Rakas Tom. Anna anteeksi.. En kestänyt enään.
Se mitä silloin tapahtui, oli liikaa.
Muistatko, kun tänään ennen kauppaan lähtöäsi sanoin sinulle:
"Hei Tom.. Mä rakastan sua, sä oot maailman parhain veli mitä kukaa vois toivoa.
Kiitti et sä oot olemas. Vaik mä tekisin mitä, nii älä koskaan epäile ettenkö mä rakastais sua.
Mä rakastan aina, mä lupaan sen.."
Minä tarkoitin sitä, tarkoitan vieläkin.
Kiitos kaikesta, kiitos että olet jaksanut auttaa ja rakastaa.
Ilman sinua en olisi selviytynyt tähänkään asti..
Toivon, että sinun elämäsi kestää kauemmin kuin viisitoista vuotta.
Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Rakkaudella: pikkuveljesi, Bill

"Eeeeeiii! Bill.. Bill.. Bill!!", aloin huutaa ja itkeä. "Ei se voi olla totta, et sä voi jättää mua!", lyhistyin maahan itkemään. "En niin.. En mä voi sua jättää, mä en pysty siihen. Sä oot mulle liian rakas. Ja mä en kestäis jos sä tekisit mun takia jotakin ittelles", kuulin Billin äänen sanovan. Nostin katseeni maasta ja näin Billin edessäni. Nousin ylös halaamaan sitä oikein kunnolla, ja samalla sain myös Billin itkemään. "Älä enää ikinä tee noin, älä enää ikinä! Mä en vois.. Tajuuksä, mä en vois elää ilman sua!", itkien huusin sille. "Mä meinasin.. Mul oli kaikki niin huonosti.. Se oli niin lähellä.. Mut sit mä tajusin, et en mä vois jättää sua, en nyt enkä koskaan.. Anna anteeks Tom, anna anteeks..", Bill itki. "Shhh.. Nyt on kaikki hyvin, kaikki on hyvin..", mä rauhottelin.


Eilen mä tajusin, et mun pitää nauttii jokaisesta päivästä, jokaisesta hetkestä. Pian se voi olla liian myöhäistä. Mä melkeen menetin Billin eilen, mutta onneksi rakkaus toisiamme kohtaan esti sen. Mä kerroin Billille tänään siitä mun biisistä joka kehitty mun mielessä kun olin tulossa kaupasta kotiin. Se sanoi, että kuulostaa hienolta. Nimi, Durch den monsun, minkä mä keksin pidetään sillä. Joitakin sanoja muunnellaan erilaisiksi, ja lisäillään jotakin asioita, mutta ajatus pysyy samana. Mä oon niin onnellinen nyt. Oon kokenut paljon nuoreen ikääni nähden, mutta en anna sen vaikuttaa, ainakaan negatiivisesti. Toivon vain, että muutkin ihmiset ymmärtäisivät pitää kiinni tästä hetkestä. Pitäkää kiinni tästä hetkestä, pian se voi olla liian myöhäistä.