Veljeni Ville ja hänen lapsosensa Mila ja Jutta, sekä emäntä Heidi tuli käymään. Tuho ja hävistys oli yllättävän pientä tänään. Nuo penskat on niin ihania :D
Vierailu onnistui loistavasti
- popkornia meni pussillinen (n. kilo lattialla)
- karkkia melkein puolikiloa (n. puolet niistä ovat vieläkin mällääntyneenä milan poskille)
- yksi after eight paketti (n. puolet niistä ovat vieläkin mällääntyneenä milan poskille)
- kipollinen pistaasi pähkinöitä (kuoria löytynee vielä ensijouluna pitkin kämppää, kiitos kahden V:n tuhotiimille: Ville ja Veitsi)
- yksi tuhoitunut kynttilä teline (huom, omasta pyynnöstäni, siitäkin kiitos kahden V:n tuhotiimille: Ville ja Vasara
- tietokoneen pohja sekä tuoli ovat uudelleen verhoiltuna mehulla ( kyllä jutalla on luovuutta, pysyypähän pylly penkissä, ja tietokone paikallaan)
- pöytäkin on uudistunut upeasti ( kai peiteväri lähtee vedellä?)
- yksi pakaste hernepussi meni myös ( toimi loistavasti ensiapu-välineenä jutan ottaessa matsia olkkarin pöydän kanssa, taistelu-aseena toimi jutan oma pää... kova pää)
- tiskipöydällä on monta upeaa uutta taideteosta eikä siveltimiä mennyt edes rikki... pari kynää kylläkin murskaantui milan hampaissa...
- kuulo palautunee huomenissa.
on kivaa kun lapsoset tulee aina käymään :D imuiroinnillekkin löytyi hyvä syy (pakko)
missähän vertti on...?
Vertin raportti tukikohdasta:
Huomasin jo aamulla että tänään tulee olemaan vaikeaa. Jouduin jonottamaan aamuruokaa, sekä komentamaan orjaani (lue=emmi). Idiootti kolleegani (lue=rolle) kaikenlisäksi ohitti minut ruokajonossa...
Kuulin kun äiti puhui puhelimessa lässyttäen, siitä ei ikinä seuraa mitään hyvää. Päätin olla varuillani ja teroitin kynteni kolleegani niskavilloihin.
Kuulin rappukäytävässä sotajoukon saapuvan. En aijo perääntyä ilman taistelua.
Idiootti kolleegani otti viholliset lempeästi vastaan, häpesin silmät päästäni, enkä voi myöntää kuuluvani samaan rotuun, joten ensimäisen lapsen kengän lentäessä peräännyin seuraamaan tilannetta, samalla miettien seuraavaa siirtoani.
Tilanne rupesi riistäytymään tassuistani. Minua pommitettiin jatkuvasti popcorneilla, ja pähkinän kuorilla, jouduin perääntymään lisää sohvan alle. Päätin olla rohkea ja puolustaa tarpeen tullen äitiäni, mutta kun sotureista isoin otti vasaran en voinut muuta kun perääntyä tukikohtaani, valitettavasti se oli ovelasti vuorattu mehulla, joka teki arvon tassuni liukkaaksi.
Äitini näytti iloiselta, mutta luulen sen olevan vain loistavaa esitystä, etteivät he ottaisi sitä panttivangiksi. Nämä kaksi pientä räkäistä oliota, jotka luultavasti ovat vihollisjoukon strategiset suunnittelijat, hyppivät äitini päällä nauraen vahingoniloisesti. Yritin pelastaa tilanteen karjumalla kuin leijona ja juoksemalla hurjasti muristen heidän päälleen, mutta mehu oli liimannut tassuni lattiaan kiinni.
Vihdoin kolleegani oivalsi isoimman soturin pelkäävän kissoja, ja kävi näyttämässä tälle persettään (voih sitä rollea kun se niin tykkää näytellä takapuoltaan, joskus se jopa turvautuu kaasuttamiseen). Pikkuhiljaa heidän taistelunsa laantui, varsinkin räkänokan tapellessa olkkarin pöydän kanssa, ja häviten sille. Toisen räkänokan silmät rupesivat lupsumaan sen väsyessä hurjaan menoon.
Viimein viholliset perääntyivät ja äitini, varmaan suunniltaan vihollispöpöistä otti kaapista imevän hirviön esiin. Oliko äiti kääntänyt selkänsä minullekkin? Tätä vastaan en voinut taistella ja luikin häntä jalkojen välissä vaatekaappiin piiloon, idiootti koleegani yritti tulla samaan piiloon, mutta teroitin kynteni uuteen taisteluun valmistautuen hänen niskavilloihinsa.
Tulen täältä pois, kunhan kuuloni palautuu.
ps. tulispa iskä äkkiä kotiin, sillä on ase omasta takaa jota se aina latailee, ja ensin äiti riisuutuu omista aseistaan (lue= vaatteistaan), sen jälkeen antautuu ja alkaa huutamaan.
Olen joskus yrittänyt pelastaa äidin huonolla menestyksellä... Välillä kurkin sängyn alta iskän ja äitin taistelua oppiakseni kuinka valmistautua seuraavaan vihollisten hyökkäykseen... sekin on tapahtunut huonolla menestyksellä...)