IRC-Galleria

Minä olin lahja.
Näin minulle usein pienenä sanottiin.

Olin lahja, joka äitini veren
ja kyynelten välistä työnnyin maailmaan
katsomaan vakavana,
suurin silmin ympärillä pyöriviä ihmisiä.

Varmaan ajattelin, että onpa kauniita ihmisiä,
kauniita ääniä,
kauniita tuoksuja,
kun vedin ensimmäiset hengen vetoni.

Ja kun äitini onnensekaiset kyyneleet
sekoittui omaan hämmästyneeseen parkuuni,
varmasti ajattelin
että tämä, maidon happamelle
ja tuskalle tuoksuva ihminen
on kaunein
punaisin, hikisin, kasvoin hymyilevä ihminen
mitä voi olla.

Minä olin lahja.
En tullut paketoituna koristeisiin
enkä juhlanauhoihin,
tulin limasta kiiltävänä
ja ponnistuksista turvonneena pakettina,

ehjänä.



Synnyin äitienpäivänä. Koko maa kouristeli helteen vallassa, kun ensimmäisen kerran vedin keuhkoni täyteen sairaalahuoneen ummehtunutta ilmaa.

Ja sillä aikaa kun isäni soitteli sukulaisille, äitini nukkui vieno hymy kasvoillaan ja veljeni itki sairaalan vessassa sukupuoltani, minä haistelin ja maistelin uutta maailmaani levollisena.

Tuona päivänä olin viaton, puhdas, ehjä.
Sitten aloin kasvaa.