Heräsin kylmään pakkasaamuun. Hengitykseni halkoi jäätävää ilmaa tasaisin välein, kävellessäni jalat paljaana kylmässä. Kohmeus tarttui jaloista käsiin, ja pian olin kalpeana kylmästä. Menin hoippuen eteenpäin, välillä horjuen, ja hiukan kömpelösti..
Pian sen jälkeen en enää edes tuntenut jalkojani. Talvi teki tuloaan, eikä minulla ollut mitään lämmintä yllä, lukuun ottamatta kauhtaista ja vanhaa mekkoa, joka oli jo ikänsä elänyt.. Mutta ei minulla ollut muuta. Oli vain kulunut vuosi, ja nyt jo olin näin kurjassa tilanteessa. Tiesin etten tulisi selviämään talven kynsistä, varsinkaan ilman ruokaa ja lämpöä. Ja orpokotiin minähän en menisi..
Ja niin, kävellen, ihmisiltä almuja anellen, ja heidän julmia katseitaan vältellen, jatkoin kävelyä. Ilma tuli raskaammaksi, ja vaikeammaksi hengittää.. Alkoi olla niin kamalan kylmä.. Pitelin käsilläni ympäriltäni kiinni, ja yritin lämmittää itseäni edes vähän. Olin ihan jäässä. Rahaakaan ei ollut, kuin vain 5 penniä, ja sillä en pitkälle pötkisi. Huokaisin raskaasti, ja istahdin alas.
En tuntenut enää toivoa.. Ilman vanhempia, ja ilman kotia, en selviäisi. Kyynel vierähti poskelleni, mutta kylmässä ilmassa, se ei juurikaan tuntunut. Ihmiset eivät huomanneet kurjuuttani, ja jos huomasivat, he eivät välittäneet. Olisi vain jaksettava yksin, kunnes paremmat päivät koittaisi. Jos koittaisi.. En edes uskaltanut ajatella hetkeäkään sanaa ''Jos.'', sillä JOS minä en olisi nyt tässä, ja JOS ei olisi käynyt niin kuin kävi, minä saattaisin elää kotona. Äitini lämpimässä sylissä.. Suojassa.. Turvassa maailman kataluudelta. Toinen kyynel vierähti.. Mieleeni muistui tarina ''Tulitikkutytöstä''. Tyttö oli kuollut joulupäivänä, ja hän oli päässyt taivaaseen mummonsa käsivarsilla. Pelkäsin samaa kohtaloa.. En tahtonut jäätyä hengiltä.
Nousin vaivalloisesti ylös. En tahtonut kuolla, ja jatkoin tarpomista. Ajatus paremmasta nosti hymyn huulilleni, ja uskalsin jatkaa matkaa. Ja niin kävelin lohduttomana, pimeässä maailmassa, ilman tietoa minne menisin. Kylkeni lommottivat, niin laiha minä olin. Alkoi satamaan lunta. Silloin tiesin etten selviäisi... Aloin luopua nyt toivosta.. Kolmas kyynel tippui poskelleni.
Istahdin alas kylmälle, nuutuneelle ruohikolle, ja kävin makuulleni. Katselin lumisadetta, joka tippui taivaasta kauniisti tanssien. Vedin syvään henkeä, kuin viimeisenä hengen vetona, jonka tulisin enää kokemaan. Sitten suljin silmäni, ja annoin kirjaimellisesti virran viedä. Paitsi että en hukkunut.
Nukahdin rauhalliseen ja levolliseen uneen, joka vei minut kohti kirkasta valoa. Näin valon päässä äitini, joka hymyili kauniisti, silmät tuikkien, ja joka pyysi minua tulemaan luokseen. Ja kuin käskystä, minä kävelin valoon, kohottaen käteni kohti äitiäni, joka tarttui minun käteeni ja kuiskasi: ''Tervetuloa kotiin'', ja hymyili edelleen. Sitten pimeni.