IRC-Galleria

luin vanhoja päikkärimerkintöjäni, yli vuoden takaisia. outoa kuinka asiat muuttuu.
eihän sitä osaa tietysti ajatellakaan kuinka paljon kaikkea paskaa voi mahtua elämään.
ehkä ihan hyvä. jos kuitenki joskus oppis.

nautiskelen täysin vapaasta rauhallisesta illasta itsekseni. kaipaan niin paljon tätä, että saa vaan olla ihan hiljaisuudessa ja rauhassa. saa vaikka purskahtaa itkuun kun huomaa jäätelön loppuneen tai nauraa katketakseen näkymättömän kanssa jutustelulle, eikä oo kukaan ihmettelemässä. saa tehdä just sitä mitä itse haluaa. ei tarvi puhua, ei ajatella, ei kuunnella.

tekis mieli ottaa taas saikkua ja lähteä vaan maalle. rannallakin on kuulemma nyt tosi mukavaa, äiti soitteli ja kertoi.

tuntuu ettei vaan jaksa ja vituttaa ettei kukaan käsitä sitä.

vihaan töissä käyntiä. lääkärissä ravaamista. asioiden suunnittelua. jatkuvia menoja. velvollisuuksia. kiirettä. meteliä. ihmisiä. elämää. kulkemista kaupungin täysillä kaduilla. autoruuhkia. valehtelua. ymmärtämättömyyttä. kysymyksiä. tungosta. heräämistä vapaapäivänä seitsemältä jonkun toisen ihmisen vahingon takia. teeskentelyä. painostusta. luottamuksen puutetta. sitä että toisten menneisyys ja virheet vaikuttaa omaan elämään. sitä että joku on PAKKO. VIHAAN.

kun olis vaan joku kone, jolla sais pään nollattua ihan kokonaan. niin hienot ja kehittyneet kuin ihmisaivot onkin, vaihtaisin ne vaikka heti toisiin. sellaisiin, jotka ei pystyis muistamaan ja vatvomaan.

sitä odotellessa ja jälleen joutuen kestämään joka ikistä kohtaa tuosta listastani taas huomisaamusta eteenpäin. eikä loppua näy. mutta tämä ilta ja yö on kuitenkin vain ja ainoastaan minun.