IRC-Galleria

enfys

enfys

Simple Impartial Enfys.

:)Torstai 09.03.2006 14:28

kyllä ne viisaat tietää - kaikki järjestyy. aina.

koko kevään ja jo viime syksynkin vaivannut ahdistus on nyt sitten toivottavasti ohi. pieniä toimenpiteitä se vaati, mutta jo helpotti huomattavasti.

päätin pitää pienen "luovan tauon" opiskelusta ja koulumaailmasta kokonaan. ihan hyvä päätös varmasti tähän väliin. syksyllä jos taas katselisi uudestaan näitä opiskelukuvioita, siihen saakka pientä hermolomaa vaan töiden ja muun elämän parissa.
äidin kanssa tuli eilen juteltua pidemmänkin aikaa puhelimessa, käytiin läpi kaikennäköisiä asioita. sellaisiakin, joiden olisi pitänyt olla ihan selviä aina. itkettiin ja naurettiin ja kaikkea siltä väliltä, ja tuli suunnaton kaipaus kotiin. kyllä pian lupasinkin mennä siellä käymään. koti on turvallinen paikka, sinne on jotenkin loppujen lopuksi hyvä palata.
mutta positiivinen ja hyvä olo jäi, kun tietää että vaikka mitä päättäisi tehdä elämällään, kotikolon porukat on aina tukena ja apuun voi luottaa.

aina välillä havahtuu tajuamaan, kuinka itsestäänselvänä joitain asioita pitää, ihan automaattisesti. jos tätä nyt kukaan ystävistäni lukee, tahtoisin kiittää kaikkia siitä että olette olemassa. :) thank you for being here. tälläinen maalaistyttö on joskus vähän eksyksissä suuressa maailmassa, ei aina oikein osaakaan kiittää onneaan siitä kuinka upeita ja ihania ihmisiä onkaan elämäänsä saanut.
erityisesti kiitän ja arvostan michin, kimmon ja tonyn apua ja tukea. olette kaikki minulle tosi tosi tärkeitä ja toivon ettei minun itsekkyyspuuskat ja "ongelmat" kauheasti ole välejä ja suhteita huonontanut. välillä kaikki vaan menee vähän näin.

sitten mie kiittäisin myös kaikkia puolituttuja ja satunnaisia tuntemattomia kadulla vastaan kävelijöitä siitä kuinka olette ihan koska vaan pienellä sanalla tai eleellä pelastaneet päivän. muistakaa ihmiset olla kilttejä ja ystävällisiä tuntemattomillekin, hymyllä saa oikeesti tosi paljon aikaan. :)

why the hell does everything i want to say manage to sound like a huge bunch of cliches. damnit. :D

rock rock.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.