IRC-Galleria

Suomalainen suru ja luuserimeininkiMaanantai 13.03.2006 14:48

Tämä aihe alkaa jo mennä vanhaksi, mutta kirjoitetaan siitä siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi, kuten Bror-Erik Wallenius saattaisi pohdiskella.

Sunnuntaina 26. helmikuuta Suomi otti pataan Ruotsilta jääkiekon olympiafinaalissa maalein 3-2. Saku Koivun komposiitti katkeaa 3. erän ensimmäisessä aloituksessa, kiekko tulee puolikuntoiselle Peter Forsbergille, joka kuljettaa kiekon verkkaisesti hyökkäyssinisen yli. Koivu ei saa kiekkoa pois ilman mailaa, koska puolikuntoisenakin maailmantähti suojaa kiekkoa helvetin hyvin. Maila ei ehdi Koivun käteen, ennen kuin kiekko on jo Ruotsin numero 13:lla. Mats Sundin syöttää takaisin siniviivalle, jossa #5 on valmiina. Detroit Red Wingsin Nicklas Lidström vetää suoraan vastapalloon elämänsä pyssyn - kiekko lähtee mailasta 150 km/h, ohittaa Suomen maalivahti Antero Niittymäen kilpikäden ja olkapään ja on maalirautojen välissä niin, että maalin päällä sijaitseva juomapullo hyppää ilmaan. Peli on ratkennut, kun vain muutama sekunti kolmatta erää on pelattu.

Näistä kokemuksista on tehty suomalainen suru. Suomalainen sankari on mies, joka antaa kaikkensa mutta lopulta häviää. Teppo Nummisen itkevät kasvot Yleisradion suorassa lähetyksessä edustavat luuserikansalle samaa ilmiötä, jota edusti latupartion mukana maaliin rauhassa hiihtelevä Juha Mieto Lahden MM-kisojen 50 km hiihdossa vuonna 1978. Voitelu meni päin seiniä ja Mieto istui välillä minuuttitolkulla kannon nokassa miettimässä, hiihtääkö maaliin vai ei. Mieto hiihti ja paineli sukset jalassa saunaan. Yleisradio ei saanut itkevää hiihtäjää suoraan lähetykseen. Sama toistui kaksi vuotta myöhemmin tavalla, joka on kitkerän karvas. Thomas Wassberg voittaa Lake Placidin olympialaisten 15 km hiihdon sadasosasekunnilla. Todennäköistä on, että Juha Mieto hävisi kullan siitä syystä, että joutui hieman hidastamaan vauhtiaan ohitettuaan maalisuoralla pari minuuttia edellään lähteneen hiihtäjän. Kuusi vuotta tätä aiemmin Mietaan ajateltiin putsaavan koko pöydän Falunin MM-hiihdoissa. Kohtalo puuttui taas rankasti peliin. Markkinoille tuli muovisukset, joita pidettiin pilipalivehkeinä hiihtävässä Suomessa. Mieto veti puusuksilla mm. 15 kilometrin kilpailun, jossa jäi muistaakseni viidenneksi noin puoli minuuttia voittaja Josef Lusczekille hävinneenä. Aikalaisten arvion mukaan Mieto olisi kellottanut kyseisellä matkalla minuutin paremman ajan, jos olisi käyttänyt muovisuksia. Laskekaapa siitä kuinka olisi äijän käynyt. Jos ja jos.

27.2. Ilta-Sanomat oli varmasti maailman surullisin lehti, jos tarkastelee sen lööppiä. Siinä ei puhuttu kissan kuolemasta, vanhuksen kuolemasta tai nuorten itsemurhista, vaan kahdesta hyvin sosiologisesti suomalaisia leimaavasta aiheesta. Tietenkin jääkiekko-ottelu ja siinä koitunut tappio oli hyvin esillä. Lehti käytti kuvituksenaan videokaappausta YLE:n tv-kuvasta. Siinä Teppo Numminen, 37, itki hävittyään viimeisissä arvokisoissaan. Kultaa ei koskaan tullut. Tarkkaavaisimmat kuitenkin laittoivat merkille myös toisen todella surullisen uutisen: Juha Miedon isä, Aarne Mieto, oli kuollut edellisellä viikolla. Paljon sitä surullisempaa uutista ei suomalainen oikein voi kuvitella. Ajatelkaapa nyt: "Jos Mietaa on kova äijjä, niin millainen onkaan Mietaan isä..." Lehti halusi antaa Juhasta edelleen samanlaisen kuvan, jollainen hänestä on julkisesti muodostunut koko julkisuudessa olonsa ajan. Kurikan mies menee pöllimetsälle, vaikka hiihto hävittäisiin, vaimo kuolisi tai isästä aika jättäisi. Tätä kuvastoa suomalainen rakastaa.

On vänkä sosiologinen ilmiö, miksi suomalainen rakastaa häviämistä niin helevetisti. Jos mietitte suomalaisia sankarihahmoja, ne ovat järjestään kaikki häviäjiä. Voittajakarikatyyrit ovat sietämättömiä. Miettikääpä vaikka Sarasvuota, Juhani Tammista, Curt Lindströmiä ja Esa Saarista - hyi saatana. Curre sai hiukan anteeksi, kun lätkästä tuli kultaa 1995, mutta seuraavan vuoden 7. sija palautti taas perusasioiden äärelle. Sarasvuon firman liikevaihto kasvaa ekspotentiaalisesti, mutta silti yritysvalmentajien kuningas ei pysty kääntämään kansanluonnettamme mihinkään. Miettikääpä, kuinka moni ruotsalainen mahtoi ennustaa Ruotsin häviävän kiekossa jo finaalin ensimmäisellä minuutilla. Minä olin seuraamassa ottelun alun baarissa, jossa äänekkäimmät rouvat suorastaan toivoivat Suomen häviämistä jo tässä vaiheessa. Ensimmäinen pillastui jo siinä vaiheessa, kun ruotsalaispelaaja koski ensimmäistä kertaa kiekkoon. Se muuten tapahtui noin minuutin kohdalla... summa summarum, tämä esimerkki kertoo meidän kansoistamme paljon.

Suomalainen voittaa aina, sanoo Veikkauksen slogani. Paskanmarjat. Nyt olisi todella tilausta 2000-luvun suomalaiselle, hyvälle meiningille. Talvisodassa hävittiin ja jääkiekossa tulee joka vuosi turpaan - olisiko aika vaihtaa jo kanavaa?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.