Pitäisikö minunkin olla tunteeton? Katsoa sinua ilman katsetta, kulkea kadulla leijumatta paria metriä muita ylempänä. Sekö tekisi minut vahvaksi?
Ennen luulin selviäväni juoksemalla karkuun ikävääni, mutta juoksinkin vain pakoon itseäni. En enää pysty siihen. Minusta tuli samanlainen kuin teistä, jotka unohdatte ikävänne kaappikomeroon tai tyhjän lasin pohjalle.
Yhden asian vain tahdon sanoa: ei mikään ollut minullekaan helppoa. Jos vain ylpeydeltäni näyttäisin oikeat tunteeni, saisinko sinut takaisin?
En tiedä kauanko aion odottaa muka sitä oikeaa tunnelmaa, joka saa sinut näkemään minunkin läpi. En usko, että sitä on olemassakaan. En tahdo ääneen sanoa, että en uskalla näyttää tunteita. Kenellekään.
Yhden asian vain tahdon sanoa: ei mikään ollut minullekaan helppoa. Jos vain ylpeydeltäni näyttäisin oikeat tunteeni, saisinko sinut takaisin?