että miks piti aina kersana kiekasta heti "EI SATTUNU !", kun slämitti, jätti sormet oven väliin, kaatu pyörällä, juoksi seinää päin tai jotain muuta. Sit joutu aina menee piiloo itkee, jos oikeesti oliki sattunu mut ehti jo refleksinä huutaa, että ei sattunu.
Vai onks mulla ollu vaan jotenkin outo lapsuus?