IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

????????????????????Sunnuntai 12.08.2007 21:20

Mari pamahti eloon maailmaan eräänä loskaisena iltana. Hetken päästä näki että hänestä tuli nainen. Perhe oli mielettömän iso ja he söivät vain hedelmiä. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä kiusattiin kengistään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan leikkituuletuskanavat, niinpä ammatiksi tuli emäksiset aineet.

Mari kehittyi viidennelläkymmenellä varsin miehekkääksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä oranssit silmät.
Ulkoilusta päätellen hän oli erityisen kiinnostava. Lempiruokaansa sipulipizzaa hän sai työskennellen tietokone-experttinä.

Mari tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan sukulaisissa. Alkoholia hän ei juo milloinkaan.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa oli lähellä mennä naimisiin.

mikä muumilaakson hahmo olen?Perjantai 13.07.2007 22:39


Muumipeikko
[x] Sanon paljon kaksimielisesti ajateltavia asioita
[x] Pidän seikkailusta
[ x] Minulla on todella kiltti äiti
[] Olen itsekin kiltti
[ x] Nukun paljon talvella
[] Ystäväni joutuu jättämään minut usein lähtiessään itse matkoille
[ ] ..se masentaa/masentaisi minua
[] Laitan toisten tarpeet omieni edelle
[ ] Olen mustasukkainen
4/9
Muumimamma
[ ] Annan aina periksi
[ ] Olen hyvin huolehtivainen
[ ] Kaikki ovat omalla tavallaan kauniita ja ihania ihmisiä
[] Olen ymmärtäväinen
[] En suutu miltei koskaan
[ x] Olen hyvä laittamaan ruokaa
[x] En tahdo pahoittaa kenenkään mieltä
[ ] 'Järjestettäisiinkö juhlat? Tehtäisiin hyvää ruokaa ja kutsuttaisiin kaikki ystävät!'
[] Olen aina valmis kuuntelemaan toisten murheita
2/9
Nipsu
[ ] Olen materialisti
[ ] Olen hyvin ahne
[x ] Hyvä ruoka on heikkouteni
[ ] Olen pelokas
[x Olen mukavuudenhaluinen
[x] Olen aamu-uninen
[ ] Hotkin syödessäni
[x] Olen pitkä
[x] Inhoan kylmää
5/9
Pikku Myy
[ ] Olen pieni
[x ] ..mutta pirun pippurinen!
[] Puren
[x] Pidän puoliani
[x] En pelkää mitään tai ketään
[ ] Olen aggressiivinen
[x] Kuitenkin ihan mukava
[ x] Olen tomera
[] En kuitenkaan johtaja-tyyppiä
5/9
Niisku
[x ] Olen älykäs
[x] Saan hulluja ideoita
[ x] Saatan vaikuttaa etäiseltä tai viileältä
[ x] Olen enemmän looginen, kuin tunteellinen
[ x] Voin tehdä 20 tuntia työtä putkeen täysin tyytyväisenä
[x] Työ/koulu on minulle tärkeää
[ ] Nolostun, jos joudun romanttiseen/tunteelliseen tilanteeseen
[ ] Haluaisin olla/olen keksijä
[x ] Työnteko on hauskaa!
7/9
Muumipappa
[ ] Olen arvovaltainen
[ x] Olen rapakunnossa
[x] Kerron mielelläni tarinoita muille
[x] Olen laiska
[ x] Menen sekaisin, jos näen/näkisin itsessäni vanhuudenmerkkejä
[x]Tahtoisin olla ikuisesti nuori ja vetreä
[ ] Menetän hermoni nopeasti
[x]Olen heinänuhan uhri
[] Kaikesta huolimatta olen jalomielinen
6/9
Mörkö
[ x] Viihdyn yksinäni
[x]..tai ainakin olen usein yksinäni
[ ] Olen katkera
[ ] Olen melankolinen
[ x] Näytän kärsivältä ja/tai surulliselta
[x] Jotkut saattavat pelätä minua
[ ] Minulle on sanottu, että jäädytän kaiken, mihin kosken
[ x] Pelastaisin metsästä liekkien keskeltä tytön, joka pitäisi minua rumana, ällöttävänä, kamalana hirviönä
[x] Jotkut ajattelevat minut sympaattisena, toiset taas inhottavana ja ilkeänä
6/9
Haisuli
[ x] Olen varsinainen kiusankappale
[ ] En piittaa seurauksista
[] ..useimmiten niitä ei ole
[ ] Olen varsinainen uivelo
[ ] Ihmiset ajattelevat minut ilkeänä
[] ..mutta en sitä oikeasti ole
[x] Härnääminen on hauskaa
[ x] Jos veljeni kaatuu ansakuoppaan, kaikki tietävät heti, kuka sen ansakuopan on virittänyt: minä
[ x] Minulla ei oikein ole ystäviä
4/9
Nuuskamuikkunen
[] Olen syvällinen
[] Pidän ihmisten seurasta
[ ] ..mutta vastapainoksi tarvitsen yhtä paljon yksinäisyyttä
[x] Jaksan kävellä hurjan pitkiä matkoja
[x]..vapaaehtoisesti
[] Otan yleensä huomioon myös toiset
[ ] Olen itsepäinen
[ ] Olen filosofinen
[ ]Nautin ulkoilusta ja telttailusta
2/9
Hemuli
[x] Olen kohtelias
[ x] Olen luonnonlapsi
[ ] Olen taipuvainen liioitteluun
[ ] Keräilen kasveja tai postimerkkejä
[ ] Kiinnostuksenkohteeni vaihtelevat tiuhaan
[] Myönnän yleensä erehdykseni
[ ] Olen kirjaviisas
[ ] Pukeudun usein violettiin
[x] Olen ystävällinen
3/9
Surku
[ ] Olen surumielinen
[ ] Olen pessimistinen
[ ] Pidän erittäin paljon susista
[ ] Tahtoisin olla joku toinen
[] Vaatteissani/laukuissani tms. on hakaneuloja
[] Salailen toisilta jotakin piirrettäni tms.(esim. seksuaalinen suuntautuminen, fetissit, ihailemani henkilö etc.)
[] Olen ollut erittäin vaarallisessa tilanteessa
[] ..en hätääntynyt/hätääntyisi, en pelkää kuolemaa
[ ] Olen pieni enkä lainkaan voimakas
0/9
Noita
[ x] Halveksin jotakin tiettyä lajia/rotua/tyyliä
[x ] ..enkä tahdo olla missään tekemisissä sen lajin/rodun/tyylin edustajissa, enkä tahdo että kukaan sukulaisenikaan on
[ x] Liiallinen kiltteys ällöttää
[x ] Minulla on punaiset hiukset
[x] Kerron mielipiteeni ihmisistä avoimesti
[ ] Olen kumaraselkäinen
[ x] En kaipaa toisten ihmisten apua
[ x] ..silloinkaan, kun todellisuudessa sitä tarvitsisin
[ x] Saatan olla itsekäs
8/9
Piisamirotta
[x ] Maapallo on vain yksi vaivainen tähti avaruudessa, katsokaas näin, sillä ei ole mitään merkitystä loppupeleissä..*heittää syömäkelvollisen pikkuleivän törkeästi pois*
[x ] Tahtoisin erakoitua
[ ] Olen pessimistinen
[x] Uskon, että ilmastonmuutos johtaa maapallon äkilliseen tuhoon
[ ] Olen filosofi(nen)
[ x] Olen vakava
[ ] Kotini hajosi
[ ] En välttämättä huomaa jos istun kakun päälle
[x ] Nauran harvoin
5/9
Vilijonkka
[x ] Olen hienostunut
[x] Olen kunnollinen
[x ] En pidä epäsiisteistä ja meluavista ihmisistä
[x] Tahdon kasvattaa lapseni hyvin
[ ] ..joka tarkoittaa sitä, että he lukevat ja opiskelevat paljon, tietävät mikä on oikein ja mikä väärin, eivätkä ole äänekkäitä ja rasavillejä
[ ] Olen tiukkapipoinen
[ ] Saan hepulin, jos joku jättää sukkansa makuuhuoneen lattialle
[x ] Olen ylpeä
[x ] Olen pikkutarkka
6/9
Muumien Esi-isä
[] Saan paljon enemmän tuhoa aikaan, mitä saattaisi ulkokuoreni ansiosta luulla
[ ] Hajotan kaiken, mihin kosken
[ ] Ammuin kerran vahingossa haulikolla
[ ] Olen kohtuuton
[x] Tahdon tutkia kaikkea uutta
[x] En aina tottele käskyjä, joita minulle annetaan
[ ] ..johtuen siitä, että en ymmärrä puhetta
[x] Minua on helppo höynäyttää
[ ] Saatan syödä siihen asti, että pyörryn/oksennan
3/9
Juksu
[] Minua kuvaillaan usein laiskaksi
[ x] Kapinoin sääntöjä ja lakeja vastaan
[ ] Olen ottanut joskus yhteen poliisin kanssa
[x] ..sitäkin useammin opettajien kanssa
[ ] En ehkä auta, vaikka apuani pyydettäisiin
[ ] Joku sukulaiseni on varsin samannäköinen kuin minä
[ ] Pukeutumistyylinikin on paljon samankaltainen, kuin jonkun tuttuni
[] En häpeä(isi) laiskuuttani
2/9
Ninni
[ ] Olen huomaamaton
[ x] Joku sukulaiseni on kohdellut minua erittäin kylmästi
[ ] Minulla on huono itsetunto
[ ] Olen kuin näkymätön
[ ] En puhu lähes koskaan
[ ] ..ja puhuessani ääneni on hiljainen ja heikko
[ ] Olen saamassa itsevarmuutta
[x] Puolustan ystäviäni
[ ] ..vaikka se onkin pelottavaa
2/9

NOITA!

kopioinPerjantai 13.07.2007 12:17

ULLA TAALASMAA
[]rakastan ruuanlaittoa
[x]kyylään kaikkia
[ x]juoruuminen on lempi puuhaani
[ ]valssi on jees
[ ]katson tv:stä tietovisoja
[]olen utelias
[]luen runoja
[x]lapset ovat ihania

total: 3

OSSI PUOLAKKA
[ x]kuntoilu on minulle tärkeää
[ ]etenkin lihakset
[ ]pitää näyttää mahdollisimman hyvältä
[ x]minulla on tatuointi
[ ]minulla on iso ego
[ ]pitää olla arvostetussa työssä
[]nälvin asioista ystävilleni
[ ]yritän iskeä itseäni selvästi vanhempaa naista/miestä

total: 2

JENNI VAINIO
[ x]olen blondi ulkoisesti
[ ] ja sisäisesti
[ ]en osaa tehdä ruokaa
[ ]minua on helppo huijata
[]käytän paljon korkkareita
[ ]haluaisin omistaa kahvilan
[]puutun välillä liikaa toisten asioihin
[]olen seurustellut/seurustelen 'pahiksen' kanssa

total: 1

ISMO LAITELA
[ ]olen hiljainen
[ ] ja karhumainen
[x]sotken aina asiani
[]olen huono valehtelemaan
[x]elämässäni on sattunut paljon ikäviä asioita
[ ]käytän ruudullisia paitoja
[x ]minulla on pömppis
[]peitän tunteeni( ainakin yritän)

total: 3

AARO VAALANEN
[]ahdistelen ihmisiä
[]vakoilen
[ x]olen erakko
[ ] ja salaperäinen
[ ]vihaan veljeäni
[]uhkailen ihmisiä
[]nautin kun joku pelkää
[x]olen hyvä näyttelemään

total:2

NIKO VAINIO
[]en osaa puhua selvästi
[x ]tykkään jalkapallosta
[ ]minulla on ihottumaa nenän alla
[ ]puhun hitaasti
[x ]paras ystäväni on vastakkaista sukupuolta
[ ]pelaan usein pleikkaa
[ x]isi on mun sankari
[ x]käyn usein naapurini luona kylässä

total: 4


öh.....



1. Mari on lukenut myös muinaista suosikkiaan, tiedotusoppia, ...

2. Mari on varsinainen sissi! Se on 19-vuotias maatiaiskissa. ... Mari on näyttänyt pitkät viikset kaikille ennusteille! Mari on myös iän myötä kuuroutunut ja ...


3. Mari on suomen sukukieli, joka kuuluu suomalais-ugrilaisten kielten volgalaiseen ryhmään.

4. Mari on pääasiassa loivasti kumpuilevaa jokien halkomaa tasankoa. ..

5. Mari on herkempi muille ihmisille. Hän on empaattinen, kuuntelee ja kyselee, kunnes tuntee päässeensä yhteisymmärrykseen keskustelukumppaninsa kanssa. ...



6. Mari on 26-vuotias diplomi-insinööri, joka on opiskellut teknillistä kemiaa ja ...

7. Anne-Mari on ollut tyytyväinen kuntaan työnantajana. ... Koulutukseltaan Anne-Mari on lähihoitaja, suuntautumisenaan vanhustyö. ...

8.Mari on opiskellut mekatroniikkaa ja automaatiota, automaatioinsinööriksi hän valmistui 1993, ..
9. Mari on valmiina veneen vastakkaisella laidalla ja sukellusopas antaa meille luvan lähteä. ... Menen lähemmäksi katsomaan, mitä kuvattavaa Mari on löytänyt ...

10. Tälle tapaamiselle on paljon odotuksia, Mari on jo miltei heittänyt kirveen kaivoon ja tämä on ... Mari on nimittäin ollut todistamassa monia avioeroja, ...

« Uudemmat - Vanhemmat »