Mä sitten vihaan sitä. Ainoastaan tosi hyvien ystävien kanssa on mukava puhua puhelimessa. Useimmiten kun puhelin soi enkä tunnista numeroa, jätän vastaamatta. Olen liian huono sanomaan ei puhelinmyyjille, ja liian huono sanomaan ei kenellekkään joka tahtoo minusta jotain.
Olen jopa huonompi valehtelemaan puhelimessa kuin kasvotusten. Onneksi puhelimeen ei ole pakko vastata.
Mutta sitten tuleekin niitä tilanteita, kun on pakko soittaa. Ajan lääkäriin tai kampaajalle vielä uskaltaa ihan hyvin varata, ja töissä puhelimessa puhuminen on helppoa kuin mikä. Mutta kun joutuu soittamaan puhelun, jossa kertoo lähes vieraalle ihmiselle huonoja uutisia, eikä yhtään tiedä, miten tämä suhtautuu, niin tilanne on minulle pahin mahdollinen. Vaikka miten yritän järkeistää asian niin, ettei keskustelukumppanini pääse mitenkään hyökkäämään kimppuuni puhelimen kautta, niin ei auta. Paljon mielummin tapaisin kyseisen ihmisen jossain, ja antaisin hänen kuristaa minut.
Onkohan tällaiselle ongelmalle oikein joku nimitys? Puhelimessapuhumiskammo..?
Noh, niinkuin yleensä, tälläkin kerralla tällainen puhelu sujui kivuttomasti, toisessa päässä asia otettiin hyvin vastaan ja ymmärrettiin. En muista ainuttakaan sellaista puhelua, josta olisi todella jäänyt huono mieli. Luulisi siis minunkin oppivan, ettei kannata pelätä puhelimessa puhumista..?
Uusimmat blogimerkinnät
- Luulen että mun täytyy polttaa ajokorttin... 31.10.
- Sannan kulta-malamuutti katselee nyt pilven... 11.10.
- [Ei aihetta] 24.09.
- [Ei aihetta] 19.09.
- Voi kun ihmisillä on ikävää ilman mun ... 29.05.
- Jipii. 21.05.
- Jos viikonloppu oli Suomen, niin tää on k... 15.05.
- Tää oli oikein Suomen viikonloppu. 14.05.
- Epäreilua! 04.05.
- Voi eii.. 03.05.
Selaa blogimerkintöjä
-
▼
2007 (25)
- ▶ lokakuu 2007 (2)
- ▶ syyskuu 2007 (2)
- ▶ toukokuu 2007 (7)
- ▶ huhtikuu 2007 (14)