IRC-Galleria

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Laitoin tämän tänne ja pyydän eräitä ihmisiä kopioimaan tämän saman tarinen omaan päiväkirjaansa. Näillä henkilöillä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1. Kopioi tämä päiväkirjaasi
2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.

Kuten huomaat, minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Ystävät ovat kuin enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloillemme kun siivissämme on jotain vikaa, emmekä muista kuinka lennetään

Voisitko antaa minulle ison halin ystävänpäivälahjaksi ?
Kopioi omaan blogiisi, ja katso kuka sinua olisi valmis halaamaan.

1. Kuka olet?
2. Pidätkö minusta?
3. Milloin tapasimme ekan kerran ja missä?
4. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
5. Oletko yhä samaa mieltä?
6. Jos saisit antaa minulle jotain, mitä antaisit?
7. Kuvaile minua yhdellä sanalla
8. Uskallatko laittaa tämän päiväkirjaasi ja katsoa mitä mieltä minä olen sinusta?

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
"Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien
lasejaan, kyynel
silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1)Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2)tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi
vaikuttanut sinuun mitenkään.

Otathan mut syliin tänäänkin?
Yöllä kun heräsin mä pelkäsin.
Iltasadun keiju muuttui unessa
niin pahaksi mustissa vaatteissa.

Otathan mut syliin tänäänkin?
Yksin ollessa kotona mä pelkäsin,
kun en tuttuja ääniä kuullutkaan.
Vain ikkunaruudut ne narahtaa.

Mä tarvitsen sua. Ymmärräthän mua?

Otathan mut syliin tänäänkin?
Tarhassa ollessani pelkäsin,
jos unohtaisit mut kotimatkallas
noutaa mut työstäsi tullessas.

Otathan mut syliin tänäänkin?
Toivon että tulet takaisin
kun aamulla lähdit ilman suukkoa
en kestäisi olla ilman sua.

Mä tarvitsen sua. Ymmärräthän mua?
Mä tarvitsen sua. Kaipaathan sä mua?

On laiva valmiina lähtöön, se kaukomaille käy
missä taivaalla illan tullen ei Pohjantähteä näy.

Kun nousee purjet purren ja köydet irroitetaan,
tänne ystävä armas surren, sua jäämme me kaipailemaan.

Ja ellet sä luoksemme tulla vois milloinkaan uudestaan,
niin kuitenkin sydämissämme sua vain aina muistellaan.

Me kanssasi riemuita saimme ja katsella maailmaa.
Monta ihmettä näytit sä meille, jotka nyt meitä lohduttaa saa.

Me tiedämme, että sä lähdet vain, koska muuta et voi.
Ja me toivomme, että nyt sulle pian taas laulu onnesta soi.

Mistäs oot?
Sinä joka kurkit ja luet päikkyäni, kerroppas kommaten että mistä päin suomea olet, tai no mistä päin maailmaa.... olis ihan kiva tietää ku meitä on niin moneksi täällä...

* voit kopioida tämän tekstin omaan päikkyysi ja näet mistä kukakin kurkkija on....*

Kiits,kiits=)

voiko elämässä olla tylsempää..???
ois kiva joskus tehäkkin jotain iltasin mut aina kun haluis jotain tehä niin kello on jo jotain 1-2 yöllä
ja sitte jo on niin väsy ettei huvittakkaan enää mikään muutakun vaan kaivautua peiton alle nukkumaan.
autokoulussa on menny todella mukavasti aika:)
en ainakaan oo kenenkään päälle ajanu:D
meinaa vaan tuo verottaa aika lailla mukuloiden kaa vietettävää yhteistä aikaa mutta onneks ei ole enää teoriaa ja ajoa samaan aikaan kun eilen oli vika teorian tunti whee
enää on vaan ajoo ajoo ajoo ja teorian koe ja inssi:P
kai se taas niin käy ettei tuo ukkokaan muuta tee kun pelaa tuota uusinta zeldaa nenä kiinni ds.ssäs ettei ees katota mitää leffaakaan.
nooh onneks on huomenna vasta lauantai niin on aikaa toivo mukaan kattookkin jotai yhessä muksujen nukkumaan menon jälkeen...
ois vähän yli/vajaa 3vkoa jennin 3v synttäreihinkin:D
en oo edes niitäkään ehtinyt miettiä,puuh varmaan vaan teen jonkun kämäsen kaupan kakkupohjalla olevan kakun jos on ajoja tolloin ja ei niiden takii ehi leipomaan mitään..
janillakin on alkanu nyt näkyyn noita uhma-iän merkkejä saas nähä millainen tuo sälli on kun sille oikeen uhma tulee päälle että onko kaikki sen kaa ihmeessä sitten et huh hei
suvikin syö juo ja kasvaa todella hyvin on varsinainen hymy tyttö tulee 27 4kk ikäiseksi jo.
äkkiä se aika vaan menee ettei meinaa perässä pysyy...
tässä alkaa pian tunteen itteensä vanhaksi :D
nooh kai sitä tästä pitää kömpii sänkyyn nukkuun kun to nenä on ja pysyy tuossa ds.säs kiinni XD

Kun luet tämän viestin, vietä muutaman minuutin hiljaisuus heille, ketkä menehtyivät Jokelan ampumakohtauksessa. Kun olet viettänyt hiljaisuutta, kopioi tämä viesti ja lisää se omaan päiväkirjaasi. Menehtyneet ansaitsevat hiljaisuuden.