Tulipa sellanen olo että halusin kirjottaa kirjeen. Tai kirjeitä. Niinku sellasia ihan oikeita paperisia missä ollaan että moi, miten menee, mulla menee hyvin meillä on koira sen nimi on Sebastian. Tosin meillä ei ole koiraa mutta se oli vaan esimerkki. Ongelmaksi muodostui tosin se että en omista sellaista hirmusöpöä kirjoituspaperia, tai saatan mutta ne on hukassa. Eikä meillä edes ole koskaan postimerkkejä. Suureksi tragediaksi muodostui myös se etten tiedä kenenkään osoitetta tai ketään kuka edes aavistuksen mukaan haluaisi turhaa tilanvientiä postilaatikkoonsa.
Half-Life 2 ja sen mukana koko oranssiboxi sanoi perjantaina ettei pidä koneestani, vaikka olin juuri päättänyt että pääsen tämänkertaisella uusintapeluuyrityksellä sen varmasti läpi ilman että täytyy pyytää ketään muuta pelaamaan joitain kohtia joita en osaa tai uskalla läpäistä. Lauantaina iskä oli kiva ja osti appelsiinilaatikon ps3selle ja sitten olin onnellinen. Nyt en pääse pelaamaan sillä olohuoneessa on aina joku joka ei hyväksy sitä että valtaan jalkarahin. En pidä tilanteesta.