Sitten vaihtui vuosi ja sain silla kellonlyomalla maran suukon samalta pojalta (miehelta?), jonka silmille heitin viitta minuuttia aiemmin kourallisen jaista lunta. Nolotti.
Olen tottumassa siihen, etten nae enaa uusiksi ketaan, josta rupean hetkellisesti pitamaan. Se ei ole lainkaan niin tuskallista kuin luulisi, vapauttavaa vain.
Kivaa uutta vuotta, paljon poskipusuja ja pysykaa samoina mita olette olleet samalla keraten jotain uutta, niin kuin taalla pain sanotaan.
(Ma luulen, etta multa se ei onnistu. Kaikki muuttuu tan vuoden mukana. Kaikki muuttuu koko ajan ja mina ihan eniten. Jos olisin tuntenut itseni nelja kuukautta sitten, olisin inhonnut itseani.)