ma kuolen omille reaktioilleni ja viela pahemmin muiden reaktioille! ja kaikkein kivointa sattuu melkein joka paiva ja ma tajuan osaavani lukea ihmisten reaktioita paremmin kuin omiani. tuntuu jollain sairaalla tavalla hyvalle, etta ma voin pelkalla olemassaolemattomuudellani tehda jonkun olon vaikeaksi. tai silla, etta poistun huoneesta sanomatta sanaakaan.
kirjoitin eilen kuuden sivun verran valko-venajan presidentinvaaleista ranskaksi. sitten huomasin olevani lapinakyva ja supistin tekstin puoleentoista sivuun. tuntui vahan turhalle.
ja ei ttu mita noloja loytyy galleriasta. muitakin kuin mina. tekis mieli nauraa aaneen mut noi kirjastotadit katsois pahasti.
yksi minun lempisanoistani on nykyaan tunne. en tieda, onko se substantiivi vai verbin kaskymuoto, mutta se kuulostaa kivalle.
en halua ajatella, mita se tarkoittaa.