En olisi ikinä uskonut, että voi olla näin hyvä olo, vaikka asiat ovat näin päin persettä. Hurjaa sosiaalisuutta parin päivän aikana. Oon melkein ylpeä itsestäni. Keskittymiseni tosin kärsii, mutta se on arvattavaa tuollaisen käytöksen jälkeen.
Alkoholia en saa juoda enää koskaan, mutta se ei oikeastaan haittaa. Hieman tosin ärsyttää, että myös punaviini on bannissa, sitä olisi kiva lipitellä talvisin. Taiteilijaelämää, you know. Minä en saa taidetta itsestäni ulos, en ole saanut taas niiden parin kreatiivisemman yön jälkeen.
En osaa ilmaista itseäni muullakaan konstilla. Kun on kerran ollut hiljaa omista mielipiteistään, voi sitä olla toistekin, ja kun on kerran ollut vaikea, on kierrettä vaikea lopettaa. On silti hienoa, että on ympärillä ihmisiä, jotka ainakin kuvittelevat ymmärtävänsä minua. Ja aina välillä osaan sanoa sen, mitä pitää, minkä jälkeen tuntuu aina hieman paremmalta.
Haamu tuli istumaan olkapäälle. Äsken se oli ikkunalaudalla istumassa basilikan ja verililjapuun välissä, mutta nyt siellä kulkee koira ja sitä pelottaa. Ihana eläin, vaikka päättikin yöllä, ettei minun puhelimeni tarvitse lisävirtaa, ja pureksi laturin johdon rikki.